Ajankohtaista

CSC:n datakeskuksessa tärkeintä on energiatehokkuus

(6.5.2015)

Konesalitiimi vastasi Kajaanin datakeskuksen laajennuksen suunnittelusta, rakennuttamisesta ja valvonnasta

Tieteen tietotekniikan keskuksen (CSC) ja Granlundin yhteistyö alkoi jo vuonna 2007 Espoon datakeskuksen hankesuunnittelusta ja tiivistyi 2010 Kajaanin datakeskus-hankkeen alkaessa. Silloin Granlund oli mukana ensimmäisen vaiheen taloteknisenä asiantuntijana.

Datakeskuksen laajennushanke käynnistyi 2013 vuoden lopulla ja valmistui seuraavana vuonna. Granlundin kiinteistönpito-osaston johtava asiantuntija Petri Isopahkala toimi laajennushankkeen projektipäällikkönä ja suunnitteluryhmän vetäjänä: ”Vastasimme projektinjohdosta, suunnittelusta, rakennuttamisesta ja valvonnasta kokonaisuutena. Granlund PLUS -palveluja hyödynnettiin erityisesti vaatimusmäärittelyvaiheessa.”

Datakeskusta laajennettiin modulaarisella ratkaisulla, jossa teollisesti esivalmistetut kontit integroitiin olemassa olevaan kiinteistöön. ”Laajennusosan peruslähtökohtana oli energiatehokkuus”, kertoo CSC:n kehityspäällikkö Jukka-Pekka Partanen, joka on vastuussa konesalien tuotannosta. ”Granlund auttoi kilpailutusmateriaalin laadinnassa ja myöhemmin konttitoimittajan ohjauksessa, niin että löysimme energiatehokkaimmat ratkaisut. Tärkein kriteeri oli PUE-arvo, joka kertoo datakeskusten energiatehokkuudesta. Se on nyt huipputasoa 1,04.”

Toimivan yhteistyön pohjana oli Granlundin konesalitiimi. ”Granlund venyi hienosti vaatimustemme mukaan”, CSC:n Partanen toteaa. ”Meitä palveleva tiimi on rakennettu kompaktiksi, joten saamme joustavaa palvelua ja asiantuntijat ovat aina tavoitettavissa. Yhteistyömme on avointa ja rehellistä, ja siksi luotamme Granlundin ammattitaitoon myös monissa muissa projekteissa. Vuonna 2015 yhteistyömme jatkuu Espoon Keilaniemen energiakatselmushankkeessa, joka liittyy uuteen energiatehokkuuslakiin, ja Datakeskuksen elinkaariselvityksessä.”

Lisätietoja:

Petri Isopahkala
Johtava asiantuntija
Konesalit, Granlund Oy
p. 0400 503 002
etunimi.sukunimi@granlund.fi