Ajankohtaista

Energiatehokkuussopimuksella 10 % energiansäästö

(1.8.2017)

Sopimuskaudella Granlund sitoutui energiansäästöihin.

Granlund Oy osallistui vuosien 2008–2016 aikana energiatehokkuussopimukseen, jossa sitoudutaan ennalta määriteltyyn energiansäästötavoitteeseen. Granlund säästi sopimuksensa aikana 10 % energiansa loppukäytöstä.

- Olemme tehneet Granlundilla pitkäaikaista työtä energiatehokkuuden edistämiseen ja sopimus antoi meille hyvän tavoitteen oman toiminnan kehittämiselle. On mukava nähdä, että säästöä kertyi yli tavoitteen, kertoo Granlundin pääkonttorin KOy Helsingin Malminkaari 21:n isännöitsijä ja linjasaneerausten liiketoimintajohtaja Harri Nyyssölä.

Energiatehokkuussopimuksella edistetään energiatehokkuuden toteutumista eri toiminta-alueilla. Granlund Oy:n energiansäästövaikutus jopa ylittyi ollen vuoden 2016 lopussa 143 MWh/a, kun asetettu säästötavoite oli 131 MWh/a.

Sopimuksella kannustetaan energiatehokkuuteen

Energiatehokkuussopimuksen taustalla on Motiva – energiatehokkuuden asiantuntijayritys sekä valtion ministeriöt ja eri toimialajärjestöt. Energiansäästösopimuksia on sovittu yhteensä kahdeksalla eri alalla, ja esimerkiksi elinkeinoelämän toimijat sekä kiinteistö-, kunta- ja öljyala ovat mukana sopimuksessa.

Sopimusten tavoitteena on ohjata yrityksiä ja yhteisöjä järjestelmällisesti parempaan energiatehokkuuteen. Sopimustoiminnalla halutaan vauhdittaa myös uuden energiatehokkaan teknologian käyttöönottoa sekä lisätä uusiutuvan energian käyttöä.

- Tulemme jatkamaan Granlundin energiankäytön tehostamista ja liityimme ensimmäisten toimijoiden joukossa uuteen energiatehokkuussopimuskauteen, joka ulottuu vuoteen 2025, kertoo Granlundin energiahallintapalveluiden johtava asiantuntija Heikki Ihasalo.

Granlund Consulting Oy auttaa myös laajasti asiakkaitaan energiatehokkuussopimusten velvotteiden täyttämisessä sekä tavoitteellisessa energiajohtamisessa.

- Tästä hyvänä esimerkkinä on Suomen Yliopistokiinteistöt Oy, joka näkee energiatehokkuuden parantamisen keskeisenä osana kiinteistöjen ylläpitoa, kertoo energian ryhmäpäällikkö Asta Autelo.

Yhteystiedot:

Harri Nyyssölä
Isännöitsijä, KOy Malminkaari 21 

Liiketoimintajohtaja, linjasaneeraukset
etunimi.sukunimi@granlund.fi
050 525 2243

Heikki Ihasalo
Johtava asiantuntija, energiahallintapalvelut
etunimi.sukunimi@granlund.fi

040 820 9623

Asta Autelo
Ryhmäpäällikkö, energia
etunimi.sukunimi@granlund.fi
050 315 2526