Ajankohtaista

Espoon toimipiste aukeaa

(23.6.2011)

Länsiväylän varressa sijaitsevista tiloista on kymmenen minuutin kävelymatka kauppakeskus Isoon Omenaan ja tulevalle metroasemalle. Metron valmistumista odoteltaessa aivan toimiston viereen pääsee julkisista kulkuvälineistä bussilla.

Asiakkaittemme ja alueellisten kasvukeskusten ohella on valinnassa painotettu myös alan oppilaitosten sijaintia. Tiloissa on huomioitu Granlundin kasvupotentiaali ja varattu työpisteitä uusille asiantuntijoille.

Vuonna 1991 valmistuneen Scifi Alfa toimistorakennuksen omistaa IVG Polar Oy. Lukuisista alueen vaihtoehdoista Alfa valikoitui hyvien liikenneyhteyksien ja pysäköintimahdollisuuksien lisäksi tilojen innovatiivisuuden ja muuntojouston ansiosta.

Espoon toimipisteen tällä hetkellä Helsingin pääkonttorissa työskentelevän kahdeksan henkilön muutto tapahtuu lomien kanssa limittäin heinä-elokuun aikana. Täyteen vauhtiin ja kasvu-uralle toiminta pääsee lomien jälkeen. Työtä tullaan jatkossakin tekemään tiiviissä yhteistyössä pääkonttorin kanssa uusimpana osana Granlund-konsernia.

Lisätietoja täältä.

Yksikön johtaja
Santeri Kondakov
Puh 010 7592 109