Ajankohtaista

Granlund Manager uudisti kansainvälisen ilmeensä

(10.11.2016)

Ohjelmiston pääviestit ja ilme kirkastuivat kansainvälisille markkinoille.

Granlund Manager on luonut nahkaansa kansainvälisille markkinoille. Ohjelmiston uudet englanninkieliset nettisivut on avattu ja niiden on tarkoitus palvella entistä paremmin yrityksen kansainvälisiä asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Suomenkieliset sivut säilyvät vielä ennallaan.

- Halusimme kirkastaa viestimme ja tuoda näkyviin sen lisäarvon, jonka Granlund Manager tuo asiakkaillemme Suomen ulkopuolella. Mahdollistamme asiakkaillemme edelläkävijyyden ja tämä pitää näkyä myös ilmeessä ja viesteissä, kertoo Granlundin kansainvälisen ohjelmistoliiketoiminnan johtaja Jan Pawli.

Uudistus toi Granlund Managerille selkeät viestin ja visuaalisuutta korostavan ulkoasun.

- Pohdimme, millaista lisäarvoa olemme tuoneet asiakkaillemme, mitä he meiltä saavat ja odottavat erityisesti Kiinan ja Lähi-Idän markkinoilla. Ja sehän on aika yksinkertaista: me annamme heille mahdollisuuden huimaan energiansäästöön ja kustannusten säästöön. Asiakaskunnallamme on suuria kiinteistökokonaisuuksia, joissa on paljon potentiaalia. Me luomme mahdollisuudet käyttää tuon potentiaalin täysimääräisesti, Pawli korostaa.

Uusien nettisivujen lisäksi uudistettin myös Granlund Managerin englanninkielinen yleisesite sekä tehtiin useita asiakastarinoita, joita on tarkoitus tuottaa jatkossa runsaasti lisää. 

- Aina itse voi väittää, että tuote on paras, mutta asiakas kertoo sen aina paremmin. Siksi on hienoa, että asiakkaamme ovat kertoneet meille heidän menestyksestään Granlund Managerin käyttäjinä ja antavat ohjelmistollemme kasvot. Aiomme kertoa näitä tarinoita jatkossa yhä enemmän ja julkaisemme ne aina myös nettisivuillamme.

Nettisivujen lisäksi asiakastarinat löytyvät Granlundin Issuu-palvelussa. Tällä hetkellä palvelusta löytyvät Radisson Blue Beijingin  ja Senaatti-kiinteistöjen asiakastarinat sekä esimerkit Granlund Managerin käytöstä operaattori- ja sairaalamaailmassa.

- Työmme kansainvälisillä kentillä on edennyt erinomaisesti. Olemme onnistuneet asettamissamme tavoitteissa, meillä on nyt kaksi toimistoa maailmalla ja loistavia yhteistyökontakteja. Työmme jatkuu kiireisenä, Pawli summaa.