Ajankohtaista

Granlund mukana KIRA-DIGI-hankkeen valmistelutyössä

(15.2.2016)

KIRA-DIGI on rakennetun ympäristön digitalisaatiota koskeva kärkihanke, jota on Granlund on ollut mukana valmistelemassa BuildingSMART Finlandin johdolla.

Digitalisaatio on pääministeri Juha Sipilän johtaman hallituksen strategisen hallitusohjelman keskeisiä panostuskohteita. Rakennetun ympäristön digitalisaatiota koskevaa kärkihanketta on valmisteltu buildingSMART Finlandin johdolla ja mukana valmistelutyössä on ollut mukana myös henkilöitä alan yrityksistä, kuten Granlundilta, NCCltä ja SITOsta. Ehdotus KIRA-DIGI -hankkeesta jätettiin tammikuussa 2016 valtiovarainministeriölle ja päätöstä jatkosta odotellaan kuukauden sisällä.

-Julkisella panostuksella on jo saatu merkittäviä tuloksia kiinteistö- ja rakennusalan uusiutumisessa esimerkiksi Iso-Britanniassa. Granlundille on tärkeää, että KIRA-DIGI –ehdotuksessa on kansainvälisiä hankkeita vahvemmin mukana myös kiinteistöjen käyttö ja ylläpito, kertoo hankevalmistelussa mukana ollut Tuomas Laine.

Laine johtaa Granlundin Innovaatiot ja kehitys -osastoa.

KIRA-DIGI -hankkeen tavoitteena on vauhdittaa kiinteistö- ja rakentamisalan uudistumista sekä tuoda alan vahva osaaminen Suomen julkisen talouden tehostamiseen. Hanke kattaa koko rakennetun ympäristön yksittäisestä rakennusosasta kaupunki- ja aluetasolle, kaavoituksesta ja suunnittelusta ylläpitoon.

Kolmivuotiseksi kaavaillun kärkihankkeen alustava volyymi on 45 miljoonaa euroa, eli 15 miljoonaa euroa vuodessa. Hankkeen toteutuessa sille muodostetaan eri osapuolista koostuva projektiorganisaatio ja ensimmäisenä luodaan rakennetun ympäristön digitalisaatiostrategia.

Lisätietoja:
Tuomas Laine
Osastonjohtaja, Innovaatiot ja kehitys
p. 050 568 6093
etunimi.sukunimi@granlund.fi