Ajankohtaista

Granlund palkkasi kesätöihin 30 osaajaa

(9.5.2016)

Pääosa hakijoista oli kolmannen vuoden tai sitä pidemmällä olevia opiskelijoita.

Granlund sai tänä vuonna ennätysmäärän kesätyöhakemuksia, yhteensä yli 400 henkilöä haki töitä kasvavassa konsernissa. Hakijoiden suuren määrän vuoksi hakuprosessi venyi toukokuulle, mutta on nyt viety päätökseen. Kaikille hakijoille ja valituille on ilmoitettu valinnoista. 

Tänä vuonna kesätyöntekijöitä valittiin 30, joista suurimmalla osalla on jo pidempi opiskeluhistoria, pääosin sähkö-, LVI- ja rakennusautomaatiosuunnittelusta. Mukana on myös kiinteistötalouden opiskelijoita ja on joukkoon tullut yksi rakenne- ja rakennustuotantotekniikan diplomi-insinöörikin.

Tuleville hakijoille muistututetaan, että seuraavan kerran harjoittelupaikkoja kannattaa hakea alkusyksystä. 

Varsinaisten kesätyöntekijöiden lisäksi Granlund on mukana ”Tutustu työelämään ja tienaa” –hankkeessa, jossa tarjotaan töitä alle 18-vuotiaille nuorille kahdeksi viikoksi. Nuoret työskentelevät kesäkuussa pientä korvausta vastaan eri osastoilla, tutustuen työelämän toimintatapoihin.

Granlund on myös mukana Vastuullinen kesäduuni –kampanjassa.