Ajankohtaista

Granlundin uusi innovaatiostrategia syntyi koko konsernin yhteistyönä

(12.5.2017)

Eniten kannatusta saaneet ideat jalostettiin innovaatiostrategian kehittymisalueiksi.

Granlundin innovaatiostrategian tehtävänä on parantaa yhtiön kansainvälistä kilpailukykyä ja tukea liiketoimintastrategian tavoitteita. Uusi innovaatiostrategia valmistui koko konsernin yhteistyönä.

”Uusi innovaatiostrategiamme on voimassa 2017–2021, ja sen avainperiaate on, että käyttö ohjaa kaikkea tekemistämme”, kertoo Innovaatiot ja kehitys -osaston johtaja Tuomas Laine. ”Strategian ytimessä on käyttäjälähtöisyys ja yhteistoiminta, ja samassa hengessä osallistimme strategian luomiseenkin koko henkilökunnan. Kaikki pääsivät kommentoimaan ehdotuksia nettipohjaisella ideaseinällä, ja jokaisella oli mahdollisuus jakaa myös omia ideoitaan.”

Strategian kehittymisalueet

Eniten kannatusta saaneet ideat jalostettiin innovaatiostrategian kehittymisalueiksi.

”Yksi uusista kehittymisalueista on käyttöä tukeva informaatio, eli tavoitteemme on ymmärtää kiinteistön käyttöä mahdollisimman hyvin ja tukea loppukäyttäjää. Analysoinnilla ja optimoinnilla etsimme parhaita lähtökohtia päätöksenteolle ja havainnollistamisella pyrimme luomaan parempia asiakaskokemuksia esimerkiksi virtuaaliteknologioilla. Työkalut ja menetelmät yhteistoimintaan -osa-alue taas merkitsee, että haluamme kehittää yhteistoimintatapoja, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi allianssimallin projekteissa.”

Yhteistoiminnan idea näkyy myös strategian jalkautuksessa.

”Haluamme kehittyä yhdessä kumppaniemme ja koko alan kanssa sekä osallistua jatkossakin niin EU- ja Tekes-projekteihin kuin uusiin KIRA-digihankkeisiin”, Laine toteaa. ”Myös opinnäytetyöt ovat tärkeä osa Granlundin innovaatioprosessia. Lisäksi aiomme järjestää startup-tapahtumia ja vuotuisen innovaatiokampanjan, johon osallistuu koko konserni.”

Visiona älykäs ja oppiva kiinteistö

Innovaatiostrategian visiona on tulevaisuuden kiinteistö, jossa käyttäjä ja rakennus kommunikoivat keskenään.

”Aluksi keskitymme toimivien alustojen kehittämiseen, mutta tarkoituksemme on lisätä asteittain kiinteistöjen keinoälyä. Kuljemmekin kehitystyössä kohti raportoivaa, ennustettavaa ja oppivaa kiinteistöä, joka pystyy vastaamaan käytön ja käyttäjän tarpeisiin koko ajan paremmin. Samalla uskon, että vastaamme asiantuntijatyön koko ajan kovenevaan kansainväliseen kilpailuun uusilla teknologioilla ja osaamisella, unohtamatta asiakaskokemusta. Toiminta ei saa mennä liian mekaaniseksi.”

”Tutkimus- ja kehitystyön rooli Granlundin kasvussa on erittäin tärkeä, ja koko konserni ymmärtää sen merkityksen. Esimerkiksi henkilöstökyselyssä kehityshakuisuutta pidettiin yhtenä tärkeimmistä onnistumisen tekijöistä. Innovaatiotoiminnan avulla kaksinkertaistimme liikevaihtomme viidessä vuodessa, ja uuden innovaatiostrategian kaudella näemme varmasti vastaavia kehitysharppauksia. Haluamme jatkuvasti uudistua, kaupallistaa tuoreita ideoita ja kasvaa kansainvälisesti.”
– Pekka Metsi, Granlund Oy:n toimitusjohtaja