Ajankohtaista

Granlundkin viettää Sähkön päivää 23.1.

(21.1.2016)

Lauantaina 23. tammikuuta tempaistaan Sähkön päivän merkeissä.

Kampanjan takana ovat Energiateollisuus ry. Sähkön päivän idea on lähtöisin ruotsalaiselta Svensk Energiltä. Ruotsissa päivää on vietetty kaksi kertaa, ja Tanska ja Norja tulivat mukaan kampanjaan viime vuonna.

- Pohjoismaisen Sähkön päivän tarkoituksena on tuoda esiin mikä merkitys sähköllä on meille kullekin arjessa ja laajemminkin yhteiskunnassa. Sähkösuunnittelijoina tämän pohtiminen on meillekin tärkeää, Granlundin sähköosaston johtaja Matti Urjo summaa.

Vaikka arkielämä on tiukasti riippuvainen sähköstä, pidämme sähkönsaantia usein itsestäänselvyytenä.

- Sähköalan ripeän kehityksen myötä sähkön käyttö lisääntyy ja monipuolistuu jatkuvasti. Granlund on Suomen merkittävimpiä sähkösuunnittelutoimistoja ja haluamme jakaa tietoa laajemmin sähkön tärkeydestä ja sähkön käytöstä. Monestihan näitä asioita mietitään vasta silloin kun pistorasiasta ei tulekaan sähköä, Urjo pohtii.

Sähköyhtiöt järjestävät paikallisia Sähkön päivän tapahtumia eri puolilla Skandinaviaa. Tavoitteet ovat päivän merkityksen kasvattamisen kannalla korkealla, sillä ruotsalaisten suunnitelmana on tehdä Sähkön päivästä yksi YK:n virallistamista päivistä.

Seuraa Sähkön päivän kampanjointia sosiaalisessa mediassa hastagillä #sähkönpäivä.

Myös Granlund keskustelee omilla somekanavillaan sähkön merkityksestä mm. Twitterissä ja Facebookissa.