Ajankohtaista

GUNMAN II kerää kiitosta

(22.12.2015)

Granlundin esimieskoulutuksen toinen jakso keskittyi strategiseen ajatteluun ja johtamiseen.

Granlundin GUNMAN-valmennuksen toinen jakso pidettiin 8.-9.12.2015 Mukkulan kartanossa Lahdessa. Tämän kerran aiheena oli strateginen ajattelu ja johtaminen, joka sattuikin sopivaan saumaan, sillä Granlundin yritysstrategia vuosille 2016–2020 on parhaillaan työn alla.

Osallistujat saivatkin hyvän käsityksen strategiatyön vaatimuksista, kuten yhden osallistujan tiivistys kertookin:
- Koulutuspäivillä sai hyvän kuvan kuinka raskas työ strategiatyö on ja kuinka eri kanteilta sitä voidaan rakentaa. Aiemmin minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä strategiatyöstä.

Asiantuntijana GUNMAN-päivillä oli kehitysjohtaja Mikko Luoma Kokkolan yliopistokeskus Chydeniasta. Kouluttaja sai osallistujilta positiivista palautetta:
- Aluksi vaikutti hiukan kaukaiselta aiheelta, mutta harjoittelu toi asiat hyvin käytännönläheisiksi. Kouluttaja tunsi asiat hyvin.

Mikä ihmeen GUNMAN?

Gunman on Granlundille räätälöity johtamisen koulutusohjelma ja osa koulutusjärjestelmä Granlund Universityä (GUN). Koulutus toteutettiin ensimmäisen kerran 2013–2014.

GUNMAN-ohjelma käsittää viisi kaksipäiväistä jaksoa, jotka toteutetaan puolentoista vuoden aikana. Aiheina ovat johtajuus ja itsensä johtaminen, strateginen ajattelu, talous ja kannattava liiketoiminta, henkilöstöjohtaminen sekä asiakkuus ja asiakasstrategia.

Koulutuskokonaisuuteen osallistuvat granlundilaiset ovat olleet hyvin tyytyväisiä mahdollisuuteen osallistua työnantajan tarjoamaan, laadukkaaseen koulutukseen.

- Tämä on työnantajalta kunnioitusta herättävää palvelua ja huomioimista työntekijöitä kohtaan.

Nyt on menossa ohjelman toinen kierros, joka alkoi kesäkuussa ja päättyy elokuussa 2016. Valmennukseen osallistuu 25 henkilöä eri Granlund-yhtiöistä, joten se tarjoaa myös erinomaisen mahdollisuuden verkostoitumiseen konsernin sisällä.

Jokaisella lähiopetusjaksolla on ollut mukana yksi Granlundin johtoryhmän jäsen, joten käsitellyt aiheet on yhdistetty yhtiön konkreettiseen toimintaan.

Lisätiedot:

Laatupäällikkö Juhani Pekkonen
p. 050 315 2493
etunimi.sukunimi@granlund.fi