Ajankohtaista

Insinööritoimisto Eskelinen Oy liittyi Granlund-konserniin

(30.4.2015)

Talotekniikan johtava toimija vahvistuu Joensuussa

Granlund Kuopio Oy on hankkinut osake-enemmistön Insinööritoimisto Eskelinen Oy:stä ja siirtää Joensuun liiketoimintansa yritysten yhdessä muodostamaan tytäryhtiöön, Granlund Joensuu Oy:n, joka aloittaa toimintansa 1.5.2015. Uuden yhtiön tavoitteena on johtava asema Joensuun talousalueen talotekniikkasuunnittelussa ja -konsultoinnissa. Liiketoiminta-alueita ovat LVIA- ja sähkösuunnittelun lisäksi mm. kiinteistö- ja energiakonsultointi. Insinööritoimisto Eskelinen Oy:n muut palvelutuotealueet pysyvät tytäryhtiössä ennallaan.

Granlundilla on ollut LVIA-suunnitteluun keskittynyt toimipiste Joensuussa vuodesta 2009 lähtien. Insinööritoimisto Eskelinen Oy:n mukaantulo vahvistaa erityisesti yksikön sähkösuunnittelun ja -konsultoinnin osaamista. Uusi yhtiö työllistää lähtötilanteessa yli 20 asiantuntijaa. Yrityksen toimitusjohtajana aloittaa aiemmin Granlund Joensuun aluetoimiston vetäjänä toiminut DI Anssi Pesonen.

Granlund Joensuu Oy tuo Granlund-konsernin koko laajan palveluvalikoiman Pohjois-Karjalaan. Vahvistuminen sähkösuunnittelussa ja -konsultoinnissa antaa parempia mahdollisuuksia kokonaisvaltaisten projektien ja asiakkuuksien hoitamiseen. Myös konsultoinnin ja ohjelmistojen osalta kysyntään pystytään vastaamaan entistä paremmin.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Joensuun johtavat sähköasiantuntijat liittyvät joukkoomme. Arvomaailmassamme ja toimintakulttuurissamme on paljon yhteistä. Haluamme toimia pitkäjänteisesti asiakkaan luottoasiantuntijoina ja olla parhaita osaajia omalla sektorillamme”, toteaa Jukka Vasara, Granlund Kuopio Oy:n toimitusjohtaja.

”Johtava talotekniikka-asiantuntija Granlund oli meille luonteva yhteistyötaho toimintojemme kehittämisessä. Paikallinen joustava palvelu nyt yhdistettynä Granlundin laajaan osaamiseen tuo meille ja asiakkaillemme paljon uusia kehitysmahdollisuuksia”, kommentoi Taisto Aalto, Insinööritoimisto Eskelinen Oy:n toimitusjohtaja.

Lisätietoa

Toimitusjohtaja Jukka Vasara
Granlund Kuopio Oy
etunimi.sukunimi@granlund.fi
p. 0500 675 654

Toimitusjohtaja Anssi Pesonen
Granlund Joensuu Oy
etunimi.sukunimi@granlund.fi
p. 010 759 2774

Toimitusjohtaja Taisto Aalto
Insinööritoimisto Eskelinen Oy
etunimi.sukunimi@eskelinen.com
p. 040 757 4065

Hallituksen puheenjohtaja Markku Eskelinen
Insinööritoimisto Eskelinen Oy
etunimi.sukunimi@eskelinen.com
p. 0400 137 963

Insinööritoimisto Eskelinen Oy on vuonna 1980 perustettu sähkö- ja energia-alan suunnittelu- ja konsultointiyritys. Yritys tarjoaa laaja-alaisia sähkösuunnittelun ja -konsultoinnin palveluita. Osaamista löytyy niin talonrakennustekniikan, kunnallisteknisen infratekniikan, teollisuustekniikan kuin koneenrakennustuotannon suunnitteluun. Lisäksi yrityksen palvelutuotteita ovat sähkötekniikan mittauspalveluiden ja häiriöselvitysten asiantuntijaosaaminen, laaja ATEX-osaaminen sekä rakennuttamisen alikonsultointi ja suunnittelusta riippumaton paikallisvalvonta.