Ajankohtaista

Osallistu tietomallikyselyyn

(15.12.2016)

LVI-suunnittelija Johanna Lankinen tekee opinnäytetyötä talotekniikan tietomallien suunnittelumenetelmien kehittämisestä ja mallien käytöstä työmaalla.

Granlundin LVI-suunnittelija Johanna Lankinen tekee ylemmän ammattikorkeakoulun (YAMK) opinnäytetyötä talotekniikan tietomallien suunnittelumenetelmien kehittämisestä ja mallien käytöstä työmaalla.

Tietomallintaminen Suomessa pohjautuu pitkälti buildingSMART Finland:n julkaisemaan YTV2012 ohjeeseen, jonka mukaan useimmat tietomallikohteet suunnitellaan yleensä rakennusvaihetta tukevaksi malliksi.

Tasapainoilu 2D-suunnitelmien laadinnan ja toimivan tietomallin rajamaastossa on osoittautunut välillä haastavaksi käynnissä olevassa tekijämurroksessa.

Lankinen kertoo näkevänsä työssään tätä tasapainoilua päivittäin ja hänen mukaansa tietosisällöstä, jota alalla tuotetaan, päätyy käyttöön vain murto-osa. Tähän hän toivoo muutosta.

Yleisesti vahvaksi mielipiteeksi työmaiden suunnalta on noussut talotekniikkasuunnitelmien puutteellisuus.

- Yleisesti vahvaksi mielipiteeksi työmaan suunnalta on noussut TATE-suunnitelmien puutteellisuus – miten mallia käytetään, jos yhteensovitus on puutteellista ja asioita jää ratkottavaksi työmaalle?, Lankinen tiivistää.

Kyselyn tulokset julkaistaan Granlund Oy:n verkkosivuilla ja buildingSMART Finland:n Talotekniikka-blogissa.

Vastaa kyselyyn täällä. Vastausaikaa on 31.1.2017 saakka.

Lisätiedot:
LVI-suunnittelija Johanna Lankinen
Granlund Oy
etunimi.sukunimi@granlund.fi