Ajankohtaista

Oulussa talotekniikka-alan osaajat revitään töihin lähestulkoon koulun penkiltä

(4.4.2018)

Rakentaminen on parin viime vuoden aikana huomattavasti piristynyt Oulun seudulla. Tällä hetkellä Granlund Oulua työllistävät muun muassa sairaalan rakentaminen sekä OAMK:n yliopistokampusalueen siirtyminen.

Parhaat talotekniikka-alan osaajat viedään Oulussa melkeinpä käsistä. Varsinkin suunnittelupuolen opiskelijat ovat kysyttyä työvoimaa, mutta myös urakoinnin opiskelijat työllistyvät hyvin.

”Rakentaminen on parin viime vuoden aikana huomattavasti piristynyt Oulun seudulla. Erilaisia hankkeita on menossa paljon. Tällä hetkellä meitä työllistävät muun muassa sairaalan rakentaminen sekä OAMK:n yliopistokampusalueen siirtyminen”, kertoo Granlund Oulun toimitusjohtaja Petri Vuorre.

Vuorteen mukaan tarve olisi tietysti kokeneille suunnittelijoille, mutta kehityskelpoisilla nuorillakin on mahdollisuus työllistyä hyvin, kunhan heille saadaan ensin hankittua kokemusta esimerkiksi työharjoittelun kautta.

”Pyrimmekin ottamaan opiskelijoita harjoitteluun jo varhaisessa vaiheessa, jotta pääsemme kontaktiin tarpeidemme mukaisten oikeiden henkilöiden kanssa.”

Vuorteen mukaan onkin erinomainen asia, että Oulussa on omaa alan koulutusta, joka mahdollistaa yritysten ja opiskelijoiden vuoropuhelun.

Suunnitteluprojektissa osaaminen esiin

Myös Oulun ammattikorkeakoulun Oamkin koulutus- ja tki-johtaja Jouni Kääriäinen pitää harjoitteluna tärkeänä väylänä tuoda opiskelijoita ja yrityksiä yhteen. Hänen mukaansa harjoitteluun jo opintojen alkuvaiheessa pääsevät opiskelijat myös sitoutuvat yritykseen hyvin.

Kääriäisen mukaan talotekniikan opinnot lähtevät Oamkissa liikkeelle tutustumisella rakennusten LVIS-järjestelmiin, ja mukaan otetaan jo varhaisessa vaiheessa tietoteknisiä järjestelmiä ja käytännönläheisiä harjoituksia.

”Kolmannen vuoden kevät on suunnittelutoimistokevät, jolloin tehdään iso LVI-järjestelmän suunnitelma kohteeseen. Siinä harjoitellaan kaikkea siihen asti opittua”, Kääriäinen kertoo. 

Hänen mukaansa juuri tämä suunnitteluprojekti on se asia, mistä työnantajat kyselevät opiskelijoilta valitessaan työntekijöitä.

”Yritysten palautteen perusteella olemme nyt panostamassa myös urakoinnin harjoitteluun. Olemme saaneet hyvää palautetta suunnittelupuolemme vahvuudesta, mutta jatkossa tulemme vahvistamaan myös urakoinnin opetusta.”

Opiskelijat ja työnantajat yhteen

Yksi tärkeä keino tuoda opiskelijoita ja yrityksiä yhteen on Oamkin alkuvuodesta järjestämät LVIS-päivät.

”Yritykset soittelivat meille ja kyselivät, pääsisivätkö tapaamaan opiskelijoita. Päätimme vähän muuttaa tilannetta ja järjestää päivän, johon yritykset voivat tulla paikan päälle”, Kääriäinen kertoo.

LVIS-päivässä mukana ollut Granlund Oulun LVIA-osastonjohtaja Juha Huczkowski on hänkin tyytyväinen päivän antiin.

”Päivän aikana oli erittäin hyviä kohtaamisia. Eniten opiskelijat kyselivät kesätyöpaikoista, muta joillakin oli jo selvä visio, minkälaista työtä he haluaisivat tehdä valmistumisen jälkeen”, Huczkowski kertoo.

Hänen mielestään on erinomainen asia yrityksenkin kannalta, että koulu tuo työnantajia ja potentiaalisia työntekijöitä yhteen.

”Oli helppo mennä valmiiksi järjestettyyn tilaisuuteen. Saimme esitellä toimintaamme kerralla isolle porukalle.”

Yhteistyössä kursseja

Kääriäisen mukaan ammattikorkeakoululla ja yrityksillä on monenlaista muutakin yhteistyötä kuin harjoittelut ja teemapäivät. Yritykset esimerkiksi käyvät koululla kertomassa omista laitteistaan ja toimintatavoistaan, ja usein opiskelijat tekevät opinnäytetöitään yrityksille.

”Yritykselle tehtävä opinnäytetyö onkin todella hyvä tilaisuus, koska silloin opiskelija pääsee tekemään työtä oikeassa työpaikassa.”

Lisäksi kurssien suhteen tehdään jonkin verran yhteistyötä. Joskus esimerkiksi yritykseltä saadaan etukäteen projekti toteutettavaksi, johon yritys sitten osallistuu myöhemmissäkin vaiheissa.

”Lisäksi meillä on tällä hetkellä kaksi muuntokoulutusryhmää nimenomaan talotekniikassa. Otimme lähes 30 ylimääräistä koulutettavaa yritysten kovan tarpeen takia. He ovat insinöörikoulutuksen käyneitä henkilöitä, joille räätälöitiin maksimissaan kaksivuotinen muuntokoulutus”, Kääriäinen kertoo.

Yläkuva: Työelämän edustajat ja Oamkin opiskelijat kohtasivat LVIS-päivillä tammikuussa (kuvaaja Jouni Kääriäinen).