Ajankohtaista

OYS hyödyntää parasta sairaalasuunnittelua

(24.3.2015)

Granlund talotekniikkasuunnittelijaksi

Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) uudistamisohjelman ensimmäisen vaiheeseen, Lasten ja naisten sairaalan valmisteluvaiheen suunnitteluun on valittu asiantuntijakonsortio Tiernaryhmä, jossa Granlund Kuopio Oy ja Granlund Tampere Oy vastaavat talotekniikka- ja KSL-suunnittelusta.

Sairaalan uudistamisessa tavoitellaan säästöjä tilakuluissa järkevöittämällä tilojen käyttöä. Toiminta pyritään mahduttamaan entistä tiiviimpiin tiloihin nostamalla niiden käyttöastetta ja parantamalla käyttöä hyvällä suunnittelulla. Uudet tilat ovat myös nykyisiä energiatehokkaammat, joten säästöä tullaan saamaan lisäksi ylläpitokustannuksista.

Sairaalan uudistus keskittyy kuitenkin ennen kaikkea toimintaprosessien kehittämiseen. Erityisesti suunnittelun alkuvaiheen merkitys korostuu, koska silloin tehdään toiminnan kannalta merkittävimmät päätökset ja samalla sidotaan suurin osa sairaalan elinkaaren aikaisista toiminnallisista kustannuksista.

Hanke toteutetaan allianssin periaatteilla
Toteutustapana hankkeessa sovelletaan integroidun projektitoimituksen, ts. allianssin, periaatteita, jossa riskit jaetaan hankkeen osapuolten välillä ja suunnittelijat toimivat yhdenmukaisena ryhmänä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

”Tulevaisuuden sairaala -ohjelmaan on hankittu tilaajan käyttöön sairaalasuunnittelun ja rakennuttamisen asiantuntijaryhmä, jolla on parhaat edellytykset ja kyvykkyys toteuttaa koko uudistamisohjelman uudisrakentamisen ja peruskorjausten suunnitteluvaiheet virtuaalisesti ja vuorovaikutteisesti sekä toteuttaa osahankkeet asetettujen tavoitteiden ja vaatimusten mukaisesti ”, kertoo Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tiedotteessa ohjelmajohtaja Kari-Pekka Tampio.

”Talotekniikan suunnittelun kannalta on kiinnostavaa, että pääsemme mukaan miettimään hankkeen tavoitteita yhdessä käyttäjien kanssa. Näin voimme uudella tavalla huomioida käyttäjien tarpeita talotekniikan järjestelmien suunnittelussa ja pääsemme aidosti vaikuttamaan kokonaisuuteen jo alusta alkaen”, kommentoi suunnittelua Granlund Kuopio Oy:n toimitusjohtaja Jukka Vasara.

Tiernaryhmä koostuu seuraavista yrityksistä: A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy, Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy, UKI Arkkitehdit Oy, Granlund Kuopio Oy, Granlund Tampere Oy sekä Projektipalvelu Prodeco Oy.

Tulevaisuuden sairaala 2030
Tulevaisuuden sairaala 2030 on vuonna 2012 käynnistynyt uudistamisohjelma, jonka tavoitteena on uudistaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sairaaloiden toimintaa sekä rakentaa ja peruskorjata kiinteistöt vastaamaan nykyajan vaatimuksia ja tulevaisuuden haasteita. Tulevaisuuden sairaalaan on varauduttu investoimaan lähivuosikymmeninä noin 500 miljoonaa euroa.

Lasten ja naisten sairaalan valmisteluvaiheen suunnittelutoimeksiannon enimmäisarvo on 1,8 miljoonaa euroa. Sairaalan sijoittumispäätös tehdään kesällä 2015 ja rakentamispäätös joulukuussa 2015. Rakennustyöt käynnistynevät vuoden 2016 aikana. Lasten ja naisten sairaalan kustannusarvio on 70 – 80 miljoonaa euroa.

Lisätietoa
Granlund Kuopio Oy
Toimitusjohtaja Jukka Vasara
etunimi.sukunimi@granlund.fi | p. 0500 675 654

Granlund Tampere Oy
Toimitusjohtaja Risto Suojanen
etunimi.sukunimi@granlund.fi | p. 050 315 2567

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri