Ajankohtaista

Potilaslähtöistä talotekniikkaa Joensuun psykiatriatalossa

(20.6.2016)

Granlund suunnitteli LVI-tekniikan Pohjois-Karjalan keskussairaalan L-rakennukseen eli psykiatriataloon. Se on sairaalan suurin yksittäinen saneeraushanke.

Kaksivaiheisen hankkeen toinen osa valmistui keväällä, ensimmäinen osa vuonna 2013.

– Granlundilla oli psykiatriatalon molemmissa rakennusvaiheissa LVI-suunnittelijan ja talotekniikan pääsuunnittelijan rooli, ja vastasimme LVI-suunnittelun lisäksi LVI-, sähkö- ja automaatiosuunnittelun koordinoinnista, kertoo Granlund Joensuu Oy:n energia-asiantuntija Henri Piipponen. – Olemme olleet mukana kaikissa PKSSK:n laajennus- ja saneeraushankkeissa jo vuodesta 2009 lähtien.

Etusijalle käyttäjien tarpeet

Tavoitteena oli suunnitella lämmitys, ilmanvaihto ja käyttövesijärjestelmät käyttäjiä kuunnellen turvallisiksi ja energiatehokkaiksi.

– Yhteistyö Granlundin suunnittelijoiden kanssa oli hyvin käyttäjälähtöistä, PKSSK:n suunnittelukoordinaattori Menna Kärnä kiittelee. – LVI-suunnittelija Anssi Pesonen näytti meille esimerkiksi kuvilla, millainen allas tai hana kuhunkin tilaan tulee. Suunnittelijat kysyivät mielipidettämme ja esittelivät eri vaihtoehtoja, mikä oli tärkeää, koska hoitoalan ihmiset ovat tottuneet toimimaan vanhoissa tiloissa. Uusinta LVI-tekniikkaa ei osaa edes kuvitella.

Suurin osa sairaalan huoneista on poikkeuksellisesti yhden hengen huoneita, ja potilaiden käytössä ovat kattavat kuntoutus- ja liikuntatilat.

– Suunnittelijat ottivat kaikessa huomioon potilasnäkökulman ja turvallisuusasiat, Kärnä kertoo. – WC-tiloihin valittiin esimerkiksi muistisairaiden potilaiden vuoksi erivärisiä WC-istuinten kansia ja INVA-WC-tiloissa käytössä olevien etäkäyttöhanojen sähköosat koteloitiin.

Hiljainen ja sisäilmaltaan raikas sairaala

Kaukolämpöverkkoon liitetty psykiatriatalo lämpenee lattialämmityksellä.

– Psykiatrisen sairaalan potilastiloissa ei voi olla pattereita, ja niin päädyimme lattialämmitykseen, joka on näin suuressa kiinteistössä aika harvinainen ratkaisu, Kärnä toteaa.

Myös tilojen jäähdytystä mietittiin huolella.

– Potilashuoneet kiertävät rakennusta ulkoseinien puolella, joten kesäisin aurinkotunteja riittää. Koska huoneiden sopiva lämpötila on tärkeä osa potilasviihtyvyyttä, asiaan panostettiin suunnittelussa paljon ja psykiatriatalo liitettiin sairaala-alueen aluejäähdytysverkkoon.
Kolmas tärkeä asia oli sisäilmanlaadun varmistaminen.

– Halusimme vanhoista tiloista siirtyville potilaille ja henkilökunnalle ehdottomasti raikkaat ja terveelliset tilat, Kärnä toteaa. – Ratkaisujen energiatehokkuus taas varmistettiin hyödyntämällä ilmanvaihdon esilämmityksessä aluejäähdytyslaitoksen hukkalämpöä. Ilmanvaihdon piti olla linjassa myös hyvän äärieristyksen kanssa, eli äänet eivät saa kantaa esimerkiksi ilmanvaihtokanavia pitkin. Niinpä ne koteloitiin ja sijoitettiin pääasiassa käytäville. Lisäksi käytettiin äänenvaimentimia. Talo onkin todella hiljainen!

Psykiatrisen hoidon edelläkävijä

PKSSK:n psykiatrinen sairaala sijaitsee muun erikoissairaanhoidon yhteydessä. Syrjässä sijaitsevat ”korpisairaalat” eivät olekaan enää nykypäivää.

– Jo hankkeen suunnitteluvaiheessa halusimme sairaalan lähelle muuta erikoissairaanhoitoa, mikä nostaa potilaan kokonaisvaltaisen hoidon aivan uudelle tasolle, Kärnä toteaa. – Ennenhän jouduimme kuljettamaan sairaanhoitoa tarvitsevia potilaita 25 kilometriä suuntaansa. On myös tärkeää olla muun maailman keskellä, jolloin potilaat voivat itse hoitaa asioitaan Joensuun keskustassa ja omaisten ja ystävien on helppo tulla käymään.

Psykiatria on Joensuussa erikoisala muiden joukossa.

– Teemme joustavaa yhteistyötä keskussairaalan eri osastojen kanssa, ja meillä on esimerkiksi yhteispäivystys, Kärnä kertoo. – Hoidon piiriin pääsee 24/7 ilman lähetettä. Olemme Suomessa ensimmäinen psykiatrinen sairaala, jossa kaikki psykiatrian sairaalahoito- ja avohoitopalvelut tarjotaan samassa paikassa kaikenikäisille vauvasta vaariin.