Ajankohtaista

Tulevaisuuden Olympiastadion kunnioittaa yleisöä ja perinteitä

(7.6.2016)

Vuonna 1938 avattu Olympiastadion tunnetaan niin tornistaan kuin moniin mieliin painuneista urheilu- ja kulttuurihetkistä.

Tänä keväänä alkava Olympiastadionin remontti muuntaa historiallisen urheilu- ja tapahtuma-areenan uuteen kuosiin, paikaksi, joka täyttää kansainvälisten suurtapahtumien vaatimukset. Remontin on tarkoitus valmistua vuonna 2019.

Granlund Consulting mukana budjetoinnin tukena

Granlund Consultingin Kustannusohjaus-ryhmä on tehnyt kiinteää yhteistyötä HKR Rakennuttajan kanssa Olympiastadionin peruskorjaus –hankkeen alusta asti, laatimalla eri vaiheissa kustannusarvioita budjetoinnin tueksi.

Tämän lisäksi ryhmä on hoitanut rakennuttajan määräluettelot rakennusteknisistä töistä urakkalaskentaprosessin tueksi.

- Määräluettelot helpottavat urakkalaskijoita urakkatarjousten laadinnassa, kun he voivat muodostaa tarjouksensa laskemiin perustuen. Tämän lisäksi olemme laatineet kustannusarvion hankkeen rakennusteknisistä töistä urakkatarjousten vertailun pohjaksi, kertoo Kustannuslaskennan toimialajohtaja Jari Salmi.

Hanke suunnitellaan yleisöä kunnioittaen

Stadion säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen korostaa, että stadionin suunnittelun lähtökohtana on ollut se, että yleisöllä on korkeat standardit, mutta he arvostavat yhteistä menneisyyttä.

- Olympiastadion on ollut kautta historian ja tulee olemaan Suomen tärkein suurtapahtumien areena. Stadionin uudistamisen omaleimaisuus tulee näkymään aitojen puitteiden merkittävissä parannuksissa, jotka palvelevat uusimpia stadionvaatimuksia.

Innanen korostaa, että stadionin merkitys urheilun, kulttuurin, viihteen ja turismin kohtauspaikkana säilyy, mutta tehtävät vain päivitetään vastaamaan nykypäivän vaatimuksia.
- Uudistetulla stadionilla tilat, yleisöpalvelut, suorituspaikat, logistiikka ja tekniset valmiudet ovat nykyaikaisen monitoimiareenan vaatimusten mukaiset. Monikäyttöisyys ja muunneltavuus ovat tärkeitä, ne ovat stadionrakentamisen kehityssuunta kaikkialla maailmassa.

Merkittävänä historiallisena kohteena Olympiastadion on suojeltu rakennussuojelulain nojalla vuonna 2006 ja perusparannustyötä tehdäänkin yhteistyössä Museoviraston kanssa.

- Olemme tehneet töitä sen eteen, että stadionin erityinen luonne säilyy. Tehtävät muutokset ja paikan historiallinen aitous erottavat uudistetun stadionin koko maailman stadioneiden joukossa. Olympiastadion on maamerkki ja osa suomalaista identiteettiä. Stadionin uudistaminen mahdollistaa sille toisen "modernin" elämän.

Asiakaslähtöisyys on remontin tärkein näkökulma

Maija Innanen korostaa, että yleisön palveleminen ja elämykselliset kokemukset ovat uuden stadionin merkittävin tehtävä.

- Tärkeimpinä näkökulmina ovat katsojien mukavuuden nostaminen sekä sellaisten tilojen lisääminen, joissa ihmiset voivat tavata, juoda, syödä ja nauttia ennen tapahtumaa, tapahtuman aikana ja sen jälkeen. Tavoitteenamme on rakentaa erinomainen katsojakokemus, kunnioittaen olemassa olevan rakennuksen luonnetta ja merkitystä.
Yleisön parempi palveleminen näkyy tehtävissä uudistuksissa: kaikki stadionin katsomot katetaan ja istuimet uusitaan. Ravintola- ja palvelutilojen määrä kuusinkertaistetaan ja wc-tilojen määrä 2,5-kertaistetaan. Yleisön turvallisuutta kasvatetaan lisäämällä poistumisteitä.

Remontin tavoitteissa korostetaan, että stadion tulee olemaan kaupunkilaisten ja vierailijoiden käytössä päivittäin.

-  Stadionin uudistuva vierailijakeskus ja ravintola palvelevat kaikkia vierailijoita - turisteja, liikkuja, kokousasiakkaita - ympäri vuoden. Tänne voi siis tulla vaikka vain fiilistelemään paikan tunnelmaa, Innanen kertoo.

Kasvavia vierailijamääriä ja ainutlaatuisia elämyksiä

Tavoitteet vierailijamäärien kasvamiselle on asetettu myös korkealle. Viime vuosina Olympiastadionilla on vieraillut vuosittain noin 650 000-700 000 kävijää ja tulevaisuudessa paikan uskotaan houkuttelevan miljoona kävijää joka vuosi.

Valmistuessaan stadion on 81-vuotias. Mikä on se asia, mikä ei ole muuttunut vuosikymmenten saatossa, vaikka tekniset vaatimukset ja yleisön tarpeet ovatkin kasvaneet?

- Olympiastadion on paikka, jossa ihmiset voivat kokea yhdessä ikimuistoisia ja ainutlaatuisia elämyksiä. Uskomme, että tämä yhteisöllisyys on ollut kantava voima ennen ja on myös tulevaisuudessa. Rakennamme yhteisiä elämyksiä tuleville sukupolville, Maija Innanen tiivistää Olympiastadionin merkityksen suomalaisille.

Tutustu Olympiastadionin uudistukseen: www.stadion.fi

Juttu on julkaistu Halfdone -lehden numerossa 1/2016.


Lisätietoja:

Jari Salmi
Toimialajohtaja, kustannusohjaus
Granlund Consulting Oy
p. 043 820 0487
etunimi.sukunimi@granlund.fi