Ajankohtaista

Granlund Turku Oy ja Sähkösuunnittelu Lauri Pyyhtiä Oy yhdistävät voimansa

(13.11.2017)

Yrityskauppa vahvistaa ja monipuolistaa Granlundin taloteknisen suunnittelun tarjontaa Varsinais-Suomessa.

Talotekniikka-alan sekä kiinteistökonsultoinnin ja -ohjelmistojen kotimainen asiantuntijakonserni Granlund vahvistaa toimintaansa, kun Granlund Turku Oy hankki turkulaisen Sähkösuunnittelu Lauri Pyyhtiä Oy:n koko osakekannan.

Sähkösuunnittelu Lauri Pyyhtiä Oy on toiminut vuodesta 1985 Varsinais-Suomessa ja sillä on pitkä kokemus rakennus- ja kiinteistöalasta alueella.

”Granlund antaa uutta potkua asiantuntijuutemme kehittämiseen ja tuo mukanaan Suomen vahvimmat  taustat erikoisosaamisessa. Saamme näin vaativiin projekteihin entistä paremmat lähtökohdat. Pidämme Granlundiin liittymistä hienona kehitysmahdollisuutena”, sanoo Lauri Pyyhtiä Oy:n toimitusjohtaja Tomi Pyyhtiä.

Yrityskauppa laajentaa Granlund Turku Oy:n sähkötekniseen suunnitteluun liittyvää osaamista. Granlund Turku Oy on toiminut yli kaksi vuotta Turun alueella ja yhteistyössä muiden Granlund-yhtiöiden kanssa vastannut muun muassa Turun T3-sairaalan taloteknisestä suunnittelusta sekä Yli-Maarian koulun allianssihankkeesta.

”Tavoitteenamme on yhdistää kahden paikallisen toimijan osaaminen ja tätä kautta monipuolistaa yrityksemme palvelukenttää sekä ottaa entistä vahvempaa jalansijaa Varsinais-Suomen alueella ”, Granlund Turku Oy:n toimitusjohtaja Pekka Hjelm kertoo.

Granlund Turku Oy on kasvanut perustamisensa jälkeen nopeasti ja sen liikevaihto tulee olemaan vuonna 2017 noin 900 000 euroa. Granlund-konsernin vuoden 2017 liikevaihto arvioidaan olevan noin 70 miljoonaa euroa.

Sähkösuunnittelu Lauri Pyyhtiä Oy:n henkilökunta siirtyy Granlund Turun työntekijöiksi ja Tomi Pyyhtiä aloittaa taloteknisen osaston suunnittelujohtajana. Pekka Hjelm jatkaa Granlund Turku Oy:n toimitusjohtajana.

Toimitusjohtaja, Granlund Turku Oy 
Pekka Hjelm 
044 5915 032 
etunimi.sukunimi@granlund.fi

Toimitusjohtaja, Sähkösuunnittelu Lauri Pyyhtiä Oy 
Tomi Pyyhtiä 
050 5640 963 
etunimi.sukunimi@pyyhtiaoy.fi