
Kokonaisvaltaista energia- ja ympäristökonsultointia
Energia ja Ympäristö- osastomme tuottaa elinkaari- ja ympäristökonsultointipalveluita, joiden avulla varmistetaan rakennusten energiatehokkuus, ohjataan elinkaarivaikutuksia ja saavutetaan esimerkiksi halutun ympäristöluokituksen sertifiointi.
Suomen pitkän ajanjakson tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä osana kansainvälistä yhteistyötä, jossa kaikki keskeiset maat osallistuvat ilmastotalkoisiin. Siirtyminen vähäpäästöiseen yhteiskuntaan edellyttää energiatehokkuuden parantamista ja uuden teknologian kehittämistä, kaupallistamista sekä käyttöönottoa olennaisesti kaikilla sektoreilla, erityisesti rakennuksissa, teollisuudessa ja liikenteessä.
Energia- ja Ympäristöosaston strategisia liiketoiminta-alueita ovat:
Rakennusten energiatehokkuuteen liittyvä konsultointi
Suunnitteluprojektien ohjaus elinkaarinäkökulmasta
Ympäristömyötäiseen rakentamiseen liittyvä konsultointi
Talotekniset erikoislaskentapalvelut
Kehitys ja koulutus sekä asiakasprojekteissa että sisäisessä toiminnassa
YHTEYSHENKILÖ:
Osastonjohtaja
Piia Sormunen
Puh 010 7592 387
etunimi.sukunimi@granlund.fi