Referenssit

Tutustu referenssikohteisiimme

Derby Business Park

Vuosi2013
RakennuttajaSRV
SijaintiEspoo
GranlundLVI, sähkö, RAU, energia- ja LEED-konsultointi, av- ja valaistussuunnittelu

Derby Business Park saavutti arvostetun LEED Platina sertifikaatin vuoden 2013 aikana. LEED Platina -sertifikaatteja on Suomessa toistaiseksi vain muutamia. Derby Business Park on uusi ja moderni, vuonna 2013 valmistunut lähes 20 000 m2:n toimistokiinteistö Espoossa. Rakennukseen sijoittuvat SRV:n ja Siemensin uudet pääkonttorit. Granlund on toiminut projektissa talotekniikkasuunnittelijana sekä energia- ja LEED-konsulttina.

Derby Business Parkin suunnittelussa hyödynnettiin tehokkaasti BIM-tietomallia ja se voittikin sekä Suomen että globaalin Tekla BIM Awards 2012 -kilpailun. Yhteistyön apuna oli IFC-tiedonsiirtoformaatin avulla tuotettu yhdistelmämalli, jossa ajantasainen tieto oli yhdessä paikassa kaikkien projektiosapuolten ulottuvilla. Hyöty BIM-mallista otettiin irti myös työmaalla, jossa esimerkiksi tehtiin mallin avulla törmäystarkasteluita järjestelmien asennusta varten.

Derby Business Parkin energiatehokkuusluku on 95 kWh/brm2/vuosi eli se sijoittuu energiatehokkuusluokkaan B. Energiatehokkuus on myös LEED-ympäristöluokituksessa erityisen tärkeällä sijalla. Derby Business Park -projekti saavutti maksimipisteet kaikista energian käyttöön liittyvistä osioista.

Kiinteistön lämmitys ja jäähdytys on toteutettu kattosäteilijöiden sekä tarpeenmukaisesti ohjatun ilmastoinnin avulla. Valaistusta ohjataan henkilökohtaisesti tai liiketunnistimilla. Lämmitysjärjestelmään kuuluu osana maalämpöpumppu, jolla saadaan tuotettua vuodessa 1140 MWh lämpöenergiaa ja 549 MWh jäähdytysenergiaa. Lisäksi aurinkopaneeleilla tuotetaan vuosittain 35 MWh energiaa. Edellä mainitut uusiutuvan energian järjestelmät vähentävät rakennuksen vuotuista ostoenergian kulutusta peräti 70 %.

Maalaistentalo

Maalaistentalon liiketilat sijaitsevat aivan Helsingin keskustassa kauppakeskus Forumin vi..

K-rauta 75, Vantaa

Vantaan K-rauta 75 on pinta-alallaan yksi Suomen suurimmista K-raudoista. Rakent..


Viru Keskus

Viru Keskus on laaja kansainvälisen tason ostoskeskus Tallinnan keskustassa. Se koostuu seuraa..

Stockmann

Helsinki - kaikkien aikojen Stockmann


Helsinki-Vantaan lentoasema

Kaukolentotilojen laajennus

Stockmann Tapiola ja Itäkeskus

Granlund on vastannut Tapiolan tavaratalon ja Itäkeskuksen tavaratalon..


Stockmann ulkomailla

Moskovassa sijaitseva tavaratalon ja sen laajennuksen koko taloteknisen suunnittelu..

Forum-kauppakeskus

Toimisto- ja liiketiloista sekä ravintoloista koostuva liikekeskus Forum sijaitsee He..