Kiinteät sairaalalaitteet KSL

Alan huippuosaamista sairaalalaitehankintoihin

Kiinteiden sairaalalaitteiden suunnittelumme kattaa kaikki sairaalatilat terveysasemasta yliopistollisiin keskussairaaloihin. Myös erilaisten laboratorioiden kiinteä laitevarustus kuuluu erikoisosaamisalueeseemme.

Olemme luoneet avuksemme kehittyneet ja modernit työskentelyvälineet sekä työskentelytavat, esimerkiksi sairaalalaitteiden suunnittelussa tärkeitä ovat 3D-suunnittelu ja tilavisualisointi. Palveluumme kuuluu konsultointi hankintaprosessin kaikissa vaiheissa esisuunnittelusta työmaan asennusvalvontaan.

Asiakaslähtöistä yleissuunnittelua

Suunnitteluprosessin juurena toimii keskustelu suunnittelun tavoitteista eri käyttäjäryhmien kanssa. Käyttäjien tavoitteiden ja toiveiden ympärille suunnitellaan teknisesti toimiva laitteistokokonaisuus, joka kilpailutetaan eri laitevalmistajilla.

Palveluumme kuuluvat kaikki suunnitteluvaiheet aina hankesuunnittelusta toteutussuunnitteluun ja työmaavaiheeseen. 

Välinehuollot edellyttävät vahvaa teknistä osaamista

Välinehuoltoprosessi on erittäin tekninen prosessi, jonka suunnittelu vaatii sekä sairaalan toiminnan, hygienian, että eri laitteiden teknisen toiminnan ja automaation tuntemusta. Suunnitteluryhmällämme on useiden suurten välinehuoltokeskuskohteiden suunnittelukokemus.

Välinehuoltokeskus on sairaalan toiminnan ydin, jossa taataan steriilit toimenpidevälineet koko toiminnalle. Nykyaikainen välinehuoltokeskus pitää sisällään paljon automatiikkaa ja erilaisia tuotantovaiheita seuraavia ohjelmistoja.

Ryhmässämme on koulutukseltaan niin automaatioon kuin tietotekniikkaankin erikoistuneita henkilöitä. Näin saamme suunniteltua koko prosessin kaikkine rajapintoineen saumattomaksi kokonaisuudeksi. Tämä kokonaisuus voidaan sitten samalla ammattitaidolla jakaa tarvittaessa useamman eri laitetoimittajan toimittamiksi kokonaisuuksiksi.

Yhteyshenkilö


Ryhmäpäällikkö, Sairaalasuunnittelu
Antti Pohjonen
010 759 2108
etunimi.sukunimi@granlund.fi

Ryhmäpäällikkö KSL-suunnittelu, Sairaalasuunnittelu
Sampo Hintsanen
010 759 2107
etunimi.sukunimi@granlund.fi

Referenssit


Uusi Lastensairaala
Granlund vastaa Uuden Lastensairaalan sähkö-, tele-, ict-, turva-, palo- ja av-t...