Hyppää sisältöön
UutinenEnergiankierrätysjärjestelmälle kansainvälistä menestystä

Energiankierrätysjärjestelmälle kansainvälistä menestystä

17.11.2020 – K-ryhmälle suunniteltu ratkaisu voitti Euroopan lämpöpumppuyhdistyksen kilpailun.

Aihepiiri
Energia
Jaa

Granlundin K-ryhmälle suunnittelema energiankierrätysjärjestelmä on menestynyt eurooppalaisen lämpöpumppuyhdistyksen (European Heat Pump Association) jokavuotisessa kilpailussa, jossa valitaan vuoden tehokkain, älykkäin ja kestävin lämpöpumppuratkaisu. Sarjoja on yhteensä neljä ja Granlund sai voiton yhdessä Gebwellin ja Tom Allen Seneran kanssa sarjassa Next Generation Heat Pump.

Kilpailua on järjestetty vuodesta 2011 lähtien ja ehdotuksia kootaan ympäri Euroopan. Tänä vuonna tuomaristo sai yhteensä 32 kilpailuehdotusta. Energiankierrätysjärjestelmää kiiteltiin erityisesti sen innovatiivisuudesta sekä skaalautuvuudesta eri kokoisiin ruokakauppoihin. Myös ratkaisun energiatehokkuutta ja vähähiilisyyttä korostettiin valinnassa.

Ruokakaupparakennukset lähes energianeutraaliksi

Energiankierrätysjärjestelmän avulla on mahdollista pienentää rakennuksen lämmönkulutusta jopa 85-95 %. Käytännössä kiinteistön hukkalämpö otetaan käyttöön ja valjastetaan tuottamaan energiaa lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin. K-ryhmässä järjestelmä on asennettu jo 13 kauppakiinteistöön ja seuraavan kymmenen vuoden sisällä vuorossa ovat reilut 60 K-Citymarketia, 130 K-Supermarketia ja 15 Kespro-noutotukkua. Keksintö muuttaa ruokakaupparakennukset lähes energianeutraaliksi lämmityksen osalta, kun viilennyksestä sivutuotteena syntyvää lauhdelämpöä hyödynnetään kiinteistön lämmitystarpeisiin.

“On hienoa saada energiankierrätysjärjestelmälle tunnustusta myös kansainvälisessä mittakaavassa. Järjestelmä on todella skaalautuva ja tehokas, sen käyttöä on laajennettu nyt myös ruokakaupoista teollisuuteen sekä toimistorakennuksiin. Tulokset ovat olleet erittäin hyviä”, kertoo idean suunnittelija, Granlundin energiasta vastaava teknologiajohtaja Tuomo Niemelä.

Vuosi sitten ratkaisu voitti Motivan Energianerokas-kilpailun yhdessä K-ryhmän kanssa.

Haluatko kuulla lisää?

Tuomo Niemelä

Osastonjohtaja, energiatehokkuushankkeet
Granlund Oy

Vesidata virtaa Granlund Manageriin

12.04.2024 – Granlund Managerin ja Smartvattenin integraatio tekee vedenkulutuksen seurannasta ja raportoinnista huomattavasti nopeampaa ja luotettavampaa. Kiristyvät vastuullisuusraportointivaatimukset korostavat integraation hyötyjä.

Uutinen

Granlundin maine vakaana ja luotettavana työnantajana ei ole syntynyt tyhjästä

10.04.2024 – Finanssikriisi, 90-luvun lama, pandemia, rakennusalan haasteet… Näissäkin maailman meille heittämissä kierrepalloissa Granlund on pysynyt vuodesta toiseen työntekijöidensä silmissä turvaa tuovana…

Uutinen

Modelspacen ja Granlund Managerin integraatio: tehokkuutta korjaushankkeiden johtamiseen

03.04.2024 – Modelspacen ja Granlund Managerin integraation avulla johdat korjaus- ja rakennushankkeitasi tehokkaasti, kun kaikki hankkeiden johtamiseen tarvittavat tiedot löytyvät samasta paikasta.

Uutinen

Rakennuttamisen liiketoiminta on Granlundilla vahvassa kasvussa

02.04.2024 – Granlundin rakennuttamisen ja valvonnan liiketoiminta on kasvanut vuosikymmenessä yli 17 miljoonaan euroon. Asiakkaat arvostavat erityisesti kokonaispalvelua.

Uutinen

Ken Dooley palaa Granlundille Chief Data Officerin rooliin

25.03.2024 – Työskenneltyään muutaman vuoden kasvuyrityksessä, Ken Dooley palaa Granlundille tehtävänään tuoda dataliiketoimintaan uusia tuulia ja kiinteistöjen käyttäjien näkökulmaa.

Uutinen
Tiia-Lotta Tuominen

Mentorointi lisää itsetuntemusta ja tuo uusia näkemyksiä

07.03.2024 – Granlundin mentorointiohjelmassa granlundilaiset pääsevät keskustelemaan ammatti-identiteetistä ja urastaan kokeneemman konkarin kanssa. Ohjelmasta hyötyy myös mentori.

Uutinen
Timo Palonkoski, Granlund

Timo Palonkoski liiketoiminnan kehitysjohtajaksi Granlundille

26.02.2024 – Liiketoiminnan kasvattamisen ja kehittämisen ammattilainen Timo Palonkoski on nimitetty Granlundille liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävään.

Uutinen
Davor Stjelja, Priyanka Thapa, Anna Korolyuk ja Nhung Nguyen

Kansainväliset granlundilaiset osallistuvat aktiivisesti yhtiön monimuotoisuuden kehittämiseen

15.02.2024 – Granlundin kansainvälisillä työntekijöillä on paljon annettavaa työyhteisön monimuotoisuudelle ja osaamisen kasvattamiselle. Neljä Suomeen muuttanutta granlundilaista kertoo kokemuksistaan.

Uutinen
Pekka Metsi, Granlund

Granlund teki hyvän tuloksen haastavassa markkinatilanteessa

13.02.2024 – Granlund pärjäsi hyvin vuonna 2023, vaikka kiinteistö- ja rakennusalan markkinatilanne oli haastava. Vahvat asiakassuhteet sekä erikoisosaaminen kantoivat vaikeinakin aikoina.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?