Hyppää sisältöön
UutinenLean-ajattelulla terveydenhuoltoon käyttäjälähtöisyyttä

Lean-ajattelulla terveydenhuoltoon käyttäjälähtöisyyttä

25.4.2017 – Hoitoreitti ohjaamaan prosesseja

Aihepiiri
Käyttäjälähtöisyys
Jaa

Sairaaloiden suunnittelussa ja toimintatapojen kehittämisessä on olennaista ottaa huomioon työntekijöiden ja potilaiden näkemys. Granlund Consultingin johtava asiantuntija Jori Reijula haluaakin lisätä käyttäjälähtöisyyttä ja älykkään teknologian hyödyntämistä suomalaisessa terveydenhuollossa.

”Uudenlaista ajattelua tarvitaan, koska sairaaloiden henkilökunta ikääntyy yhdessä yhä monisairaampien potilaiden kanssa. Lean-ideologia sopii terveydenhuoltopalvelujen viitekehykseksi ja tarjoaa paljon kehitysmahdollisuuksia sote-uudistuksessa”, Reijula kertoo.

Lean korostaa työntekijöiden kykyä löytää itse ratkaisuja työn tehokkuuteen ja mielekkyyteen.

”Lean-ajattelussa resurssit pyritään hyödyntämään mahdollisimman tarkkaan, samalla kun tuotetaan arvoa käyttäjille. Sairaaloissa Leanin tavoitteena on niin henkilökunnan kuin potilaidenkin hyvinvointi, sujuva potilasvirtaus ja työskentelyprosessit. Tämä edellyttää saumatonta esteettömyyttä ja ergonomiaa”.

Käyttäjälähtöistä tilasuunnittelua

Lean-prosessissa tilojen ja toiminnan suunnittelun lähtökohtana on sairaalan työntekijöiden näkemys ihanteellisesta työympäristöstä. ”Tilojen käyttäjät ovat sairaalan teknisen ja toiminnallisen ympäristön asiantuntijoita, ja siksi heidät tulee ottaa mukaan hankkeeseen. Mitä aiemmin, sen parempi”, Reijula kertoo.

Lean edistää myös yhteistyötä sairaalan eri yksiköiden välillä. Reijula näkee, että tulevaisuudessa hoitoprosessien, tilojen ja laitteiden suunnittelua ohjaa potilaan hoitoreitti. Eri yksiköiden työntekijät organisoivat päivittäistä työtään yhdessä potilaan ehdoilla.

Lisätietoa:

Jori Reijula
Johtava asiantuntija, Neuvonantopalvelut
p. 045 847 1133
etunimi.sukunimi@granlund.fi

Ken Dooley palaa Granlundille Chief Data Officerin rooliin

25.03.2024 – Työskenneltyään muutaman vuoden kasvuyrityksessä, Ken Dooley palaa Granlundille tehtävänään tuoda dataliiketoimintaan uusia tuulia ja kiinteistöjen käyttäjien näkökulmaa.

Uutinen
Tiia-Lotta Tuominen

Mentorointi lisää itsetuntemusta ja tuo uusia näkemyksiä

07.03.2024 – Granlundin mentorointiohjelmassa granlundilaiset pääsevät keskustelemaan ammatti-identiteetistä ja urastaan kokeneemman konkarin kanssa. Ohjelmasta hyötyy myös mentori.

Uutinen
Timo Palonkoski, Granlund

Timo Palonkoski liiketoiminnan kehitysjohtajaksi Granlundille

26.02.2024 – Liiketoiminnan kasvattamisen ja kehittämisen ammattilainen Timo Palonkoski on nimitetty Granlundille liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävään.

Uutinen
Davor Stjelja, Priyanka Thapa, Anna Korolyuk ja Nhung Nguyen

Kansainväliset granlundilaiset osallistuvat aktiivisesti yhtiön monimuotoisuuden kehittämiseen

15.02.2024 – Granlundin kansainvälisillä työntekijöillä on paljon annettavaa työyhteisön monimuotoisuudelle ja osaamisen kasvattamiselle. Neljä Suomeen muuttanutta granlundilaista kertoo kokemuksistaan.

Uutinen
Pekka Metsi, Granlund

Granlund teki hyvän tuloksen haastavassa markkinatilanteessa

13.02.2024 – Granlund pärjäsi hyvin vuonna 2023, vaikka kiinteistö- ja rakennusalan markkinatilanne oli haastava. Vahvat asiakassuhteet sekä erikoisosaaminen kantoivat vaikeinakin aikoina.

Uutinen

Laakson yhteissairaalassa EPD-ympäristöselosteet hankintakriteereinä

08.02.2024 – Ulla Nykterin mielestä yksittäinen hanke voi ajaa koko rakennusalan ympäristötietoisuutta eteenpäin.

Uutinen

Granlund Oy ja Rakennuttajatoimisto Rantatupa Oy yhdistyvät

31.01.2024 – Granlund Oy on ostanut lahtelaisen Rakennuttajatoimisto Rantatupa Oy:n. Yrityskaupan vahvistamana Granlund tarjoaa jatkossa rakennuttamisen ja valvonnan palveluja myös Lahden alueella.

Uutinen

YAMK-opinnot töiden ohella ei ollut helppo rasti – mutta kyllä kannatti

09.01.2024 – Kaksi lasta, nousujohteinen ura, kiireinen arki ja opinnäytetyö. YAMK-opintonsa ruuhkavuosien aikana suorittanut Asta Autelo kannustaa kaikesta huolimatta muitakin opiskelemaan töiden…

Uutinen

PTS-hankkeiden kulut tiukkaan hallintaan Granlund Managerin ja Scudo Pron integraatiolla

04.01.2024 – Rakennusten hankevaiheen ja käyttövaiheen data on tuotu lähemmäs toisiaan. Granlund Managerin ja Scudo Pron välisen integraation keskeisiä hyötyjä ovat sujuva…

Uutinen

Mitä tietoa etsit?