Hyppää sisältöön
UutinenSuomalais-venäläisen koulun hiilijalanjälki väheni hankeohjauksella

Suomalais-venäläisen koulun hiilijalanjälki väheni hankeohjauksella

22.9.2020 – Koulu saavuttaa 10 % säästön elinkaarensa hiilijalanjäljessä vain noin 2 % suuremmilla kustannuksilla. Koulun puurunkoon sitoutuu hiiltä lähes 300 henkilöauton vuotuisten päästöjen verran.

Aihepiiri
Hiilineutraalius, Tuottavuus
Jaa

Senaatti-kiinteistöjen rakennuttaman Suomalais-venäläisen koulun uudisrakennuksen hiilijalanjälkeä on pystytty vähentämään merkittävästi ottamalla hiilijalanjälki huomioon suunnittelussa alusta alkaen. Tämä osoittaa, että hiilijalanjäljen ohjaaminen rakennushankkeen varhaisista vaiheista lähtien auttaa pienentämään päästöjä ja siten ohjaamaan kiinteistökantaa kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Granlund Consulting on toiminut hankkeessa elinkaarikonsulttina ja laatinut tapaustutkimuksen hiilijalanjäljestä hankkeessa. 

Varhaisessa vaiheessa aloitettu ohjaus on auttanut pienentämään uudisrakennuksen hiilijalanjälkeä koko sen arvioidun sadan vuoden elinkaaren aikana ainakin 10 % siihen verrattuna, mitä hiilijalanjälki olisi voinut olla ilman ohjaustoimenpiteitä. Myös hankkeen osapuolten yhteistyöllä on ollut merkittävä rooli uusien käytäntöjen luomiselle, alan yhdessä oppimiselle ja tavoitteiden saavuttamiselle.

Senaatti-kiinteistöillä on tavoitteena hiilineutraali kiinteistökanta vuoteen 2035 mennessä, ja kehitystyö hankkeiden ohjaamisesta pienempiin ilmastovaikutuksiin on käynnissä.

“Rakentamisessa on suuret mahdollisuudet vaikuttaa päästöjen pienentämiseen. Hanke osoittaa, että on mahdollista saada aikaan sekä arkkitehtonisesti laadukas rakennus tavoitellulla kustannuksella että ympäristön kannalta merkittäviä tuloksia”, rakennuttamisjohtaja Jonni Laitto Senaatista sanoo.

Keskeisenä tekijänä koulurakennuksen hiilijalanjäljen ohjauksessa oli rakennuksen rungon ja julkisivurakenteiden päästöjen arviointi arkkitehtuurikilpailuvaiheessa kustannusohjaukseen yhdistettynä. Toimet auttoivat löytämään vähähiilisemmän runkoratkaisun ja johtivat lopulta päästöjen pienenemiseen koko rakennuksen elinkaaren osalta.

Modernilla puukoululla keskimääräistä pienempi hiilijalanjälki

Vuonna 2021 valmistuva uudisrakennus on valmistuessaan Suomen suurimpia ja moderneimpia puukouluja. Sen runko rakennetaan ristiinliimatusta massiivipuulevystä (CLT) ja liimapuusta, yläpohjarakenteet LVL-viilupuusta, ja julkisivu on palosuojakäsiteltyä puuta. Puun määrää julkisivussa lisättiin suunnittelun edetessä, koska se todettiin kustannustehokkaaksi ratkaisuksi.

“Materiaalista riippumatta kaikissa rakennuksissa on mahdollisuuksia pienentää päästöjä. Kulloiseenkin rakennustyyppiin ja käyttötarkoitukseen on valittava oikeat ratkaisut”, Jonni Laitto sanoo.

Hankkeessa tavoiteltiin oikeaa hinta-laatusuhdetta, ja erilaisille materiaaleille sekä ratkaisuille annettiin yhtäläinen mahdollisuus. Valittu ratkaisu täytti parhaalla mahdollisella tavalla asetetut vaatimukset sekä hinnan, laadun että ympäristötavoitteiden osalta.

Hankkeessa puurakentamisen kustannuksia nostava vaikutus on ollut reilu kaksi prosenttia betonirakentamiseen verrattuna. Kustannusten kasvua voi pitää maltillisena suhteessa saavutettuun päästöhyötyyn, joka kilpailuvaiheen suurimmat päästöt omaavaan ratkaisuun verrattuna oli 10 prosenttia.

Vähähiilistä kiertotaloutta

Suomalais-venäläisen koulun hiilijalanjälki on RTS-ympäristöluokituksen hiilijalanjälkivertailun mukaan 21 % pienempi kuin keskimääräinen koulurakennus.

“Koulurakennuksen pieni hiilijalanjälki tarkoittaa, että rakennus kuormittaa ilmastoa mahdollisimman vähän seuraavan 100 vuoden aikana. Tämänkaltainen hiilijalanjäljen ohjaus arvioimalla sitä muiden laatukriteerien rinnalla numeerisesti varhaisesta vaiheesta lähtien on vielä melko harvinaista, vaikka sillä olisi suuri potentiaali päästövähennysten saavuttamisessa laadusta ja kustannuksista tinkimättä”, Tytti Bruce-Hyrkäs hanketta tutkineesta ja sen päästöohjauksesta vastanneesta Granlund Consulting Oy:stä kertoo.

Vähähiilisyyden lisäksi hankkeessa on toteutettu kiertotaloutta, kun paikalta puretun koulurakennuksen betoni- ja tiiliaines hyödynnettiin piha-alueiden maarakentamisessa. Purkubetonin murskaaminen ja hyödyntäminen paikan päällä vähentää kuljetuksen päästöjä sekä tarvetta louhia luonnonkiviaineksia rakennuskäyttöön. Lisäksi koululle tulee Senaatin aurinkoenergiaohjelman mukaisesti omat aurinkopaneelit.

Granlund Consulting Oy:n laatima tapaustutkimus hiilijalanjäljestä Suomalais-venäläisen koulun rakennushankkeen ohjauksessa on ladattavissa täällä.  

Lue tiedote kokonaisuudessaan Senaatti-kiinteistöjen sivuilla.

Haluatko kuulla lisää?

Tytti Bruce-Hyrkäs

Vastuullisuusliiketoiminnan kehitysjohtaja
Granlund Oy

Ken Dooley palaa Granlundille Chief Data Officerin rooliin

25.03.2024 – Työskenneltyään muutaman vuoden kasvuyrityksessä, Ken Dooley palaa Granlundille tehtävänään tuoda dataliiketoimintaan uusia tuulia ja kiinteistöjen käyttäjien näkökulmaa.

Uutinen
Tiia-Lotta Tuominen

Mentorointi lisää itsetuntemusta ja tuo uusia näkemyksiä

07.03.2024 – Granlundin mentorointiohjelmassa granlundilaiset pääsevät keskustelemaan ammatti-identiteetistä ja urastaan kokeneemman konkarin kanssa. Ohjelmasta hyötyy myös mentori.

Uutinen
Timo Palonkoski, Granlund

Timo Palonkoski liiketoiminnan kehitysjohtajaksi Granlundille

26.02.2024 – Liiketoiminnan kasvattamisen ja kehittämisen ammattilainen Timo Palonkoski on nimitetty Granlundille liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävään.

Uutinen
Davor Stjelja, Priyanka Thapa, Anna Korolyuk ja Nhung Nguyen

Kansainväliset granlundilaiset osallistuvat aktiivisesti yhtiön monimuotoisuuden kehittämiseen

15.02.2024 – Granlundin kansainvälisillä työntekijöillä on paljon annettavaa työyhteisön monimuotoisuudelle ja osaamisen kasvattamiselle. Neljä Suomeen muuttanutta granlundilaista kertoo kokemuksistaan.

Uutinen
Pekka Metsi, Granlund

Granlund teki hyvän tuloksen haastavassa markkinatilanteessa

13.02.2024 – Granlund pärjäsi hyvin vuonna 2023, vaikka kiinteistö- ja rakennusalan markkinatilanne oli haastava. Vahvat asiakassuhteet sekä erikoisosaaminen kantoivat vaikeinakin aikoina.

Uutinen

Laakson yhteissairaalassa EPD-ympäristöselosteet hankintakriteereinä

08.02.2024 – Ulla Nykterin mielestä yksittäinen hanke voi ajaa koko rakennusalan ympäristötietoisuutta eteenpäin.

Uutinen

Granlund Oy ja Rakennuttajatoimisto Rantatupa Oy yhdistyvät

31.01.2024 – Granlund Oy on ostanut lahtelaisen Rakennuttajatoimisto Rantatupa Oy:n. Yrityskaupan vahvistamana Granlund tarjoaa jatkossa rakennuttamisen ja valvonnan palveluja myös Lahden alueella.

Uutinen

YAMK-opinnot töiden ohella ei ollut helppo rasti – mutta kyllä kannatti

09.01.2024 – Kaksi lasta, nousujohteinen ura, kiireinen arki ja opinnäytetyö. YAMK-opintonsa ruuhkavuosien aikana suorittanut Asta Autelo kannustaa kaikesta huolimatta muitakin opiskelemaan töiden…

Uutinen

PTS-hankkeiden kulut tiukkaan hallintaan Granlund Managerin ja Scudo Pron integraatiolla

04.01.2024 – Rakennusten hankevaiheen ja käyttövaiheen data on tuotu lähemmäs toisiaan. Granlund Managerin ja Scudo Pron välisen integraation keskeisiä hyötyjä ovat sujuva…

Uutinen

Mitä tietoa etsit?