Hyppää sisältöön
ReferenssitABB:n kumppani teollisuuskiinteistöjen talotekniikassa ja ylläpidossa

ABB:n kumppani teollisuuskiinteistöjen talotekniikassa ja ylläpidossa

24.5.2018 – Granlund on tarjonnut yli 100 maassa toimivalle ABB-konsernille teollisuuden asiantuntijapalveluja, kuten taloteknistä suunnittelua 1980-luvulta lähtien.

Toimialat
Teollisuus
Palvelut
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Valaistussuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Granlund Manager -ohjelmisto
Paikkakunnat
Lappeenranta

Teollisuussähköä ja koestusjärjestelmiä

Olemme tuottaneet ABB:n Service-yksikölle erityisesti LVI-suunnittelun ja teollisuussähkön palveluja, kuten relasuojausta ja katkaisijamodernisointeja. Lisäksi olemme suunnitelleet yhteistyössä ABB:n asiantuntijoiden kanssa useita koestusjärjestelmiä esimerkiksi taajuusmuuttajien, generaattoreiden ja moottoreiden koestuksia varten.

Pitäjänmäen tehtaan peruskorjaukset

Olemme toteuttaneet ABB:n Pitäjänmäen konetehtaaseen useita laajennuksia ja peruskorjauksia, kuten taajuusmuuntajatehtaan modernisoinnin vuonna 2015. Toimistojen LED-valaistus uudistettiin toimimaan KNX-ohjauksella, jolloin valaistuksen säädössä voidaan hyödyntää päivänvaloa ja läsnäolotunnistimia. Sähkönkulutus on laskenut 75 prosenttia.

Suunnittelimme myös tehtaan rakennusautomaation, konsultoimme koestusjärjestelmiä ja toteutimme tilaluokitukset ATEX-tiloissa.

Pitkäjänteistä yhteistyötä teollisuuskiinteistöjen ylläpidossa

ABB:n ja Granlundin pitkäaikaisen kumppanuuden punaisena lankana on energiatehokas kiinteistöjen ylläpito. Autamme johtamaan, suunnittelemaan ja hallitsemaan suurten tehdasalueiden kiinteistöjen ylläpitoa kokonaisuutena. Tarpeen mukaan tarjoamme lisäresursseja, osaamista ja uusinta tietoa talotekniikan trendeistä.

Puitesopimus varmistaa talotekniikan suunnittelu- ja konsultointipalvelujen jatkuvuuden, joustavuuden ja tehokkuuden.

”Tärkeintä on systemaattinen huolto- ja ylläpitojärjestelmä, jonka ansiosta kiinteistöjemme korjaustarpeet tunnetaan ja tarpeelliset työt tulee tehtyä. Kokonaisuus on hanskassa, ja rahaa käytetään oikeaan aikaan oikeassa paikassa”, kertoo ABB:n käytön johtaja Matti Suomalainen.

Lue myös toteuttamastamme Granlund Manager -ohjelmistokehityksestä.

”Tärkeintä on systemaattinen huolto- ja ylläpitojärjestelmä, jonka ansiosta kiinteistöjemme korjaustarpeet tunnetaan ja kokonaisuus on hanskassa.”

Matti Suomalainen, ABB:n käytön johtaja

Granlundin palvelut

  • Talotekninen suunnittelu
  • Teollisuussähkö
  • LVI-suunnittelu
  • Sähköverkot ja niiden varmennusratkaisut
  • Koetusjärjestelmät
  • ATEX-tarkastelut
  • Valaistussuunnittelu
  • Rakennusautomaatio

Haluatko kuulla lisää?

Pertti Kakkola

Laatu- ja kehityspäällikkö
Granlund Saimaa Oy

Tutustu muihin referensseihimme

Helsinki, pääkonttori

Aviapolikseen ainutlaatuinen alue-energiaratkaisu

Palvelu

Konsultointi, Energiakonsultointi, Energiasuunnittelu

Toimiala

ABB:n kumppani teollisuuskiinteistöjen talotekniikassa ja ylläpidossa

AVIA Real Estate toteuttaa Aviapolikseen ainutlaatuisen alue-energiaratkaisun yhteistyössä Vantaan Energian kanssa. Teknisesti joustava ja kustannustehokas hybridiratkaisu skaalautuu alueelta toiselle.
Referenssi
ABB:n kumppani teollisuuskiinteistöjen talotekniikassa ja ylläpidossa

Integraatiot tuovat tehokkuutta Lappeenrannan Toimitilojen arkeen

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Integraatiot

Toimiala

ABB:n kumppani teollisuuskiinteistöjen talotekniikassa ja ylläpidossa

Lappeenrannassa haluttiin varmistaa, että järjestelmät palvelevat omaisuuden hallintaa ja kiinteistöjohtamista parhaalla mahdollisella tavalla. Tavoitteena oli, että tieto päivitetään yhteen järjestelmään,…
Referenssi
Kokkola

Kokkolan Urheilupuistosta tulossa energiatehokkuuden edelläkävijä

Palvelu

Energiasuunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu

Toimiala

Urheilu

Kokkolan Urheilupuiston työmaa lähtee näyttävästi käyntiin allianssin voimin helmikuussa 2024. Luvassa on energiamielessä erittäin jännä kokonaisuus.
Referenssi
Lappeenranta

Sampon uusi päärakennus ihastuttaa valolla ja väreillä

Palvelu

Arkkitehtisuunnittelu

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Saimaan ammattiopisto Sampo sai uuden maamerkin, kun Granlundin arkkitehdit suunnittelivat opiston käyttöön valoisan, viihtyisän ja tilatehokkaan uudisrakennuksen.
Referenssi
Kajaani

LUMI on maailman energiatehokkain ja ekologisin supertietokone

Palvelu

Datakeskussuunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu

Toimiala

Datakeskukset

Pohjois-Suomen olosuhteet luovat täydellisen ympäristön energiatehokkaalle, toimintavarmalle ja elinkaarikestävälle datakeskukselle. LUMIa ympäröivä talotekniikka kestää konesukupolvelta toiselle.
Referenssi
ABB:n kumppani teollisuuskiinteistöjen talotekniikassa ja ylläpidossa

Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Huollon johtaminen ja laadun seuranta, Kilpailutukset ja hankinnat

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Kirkkonummen kunta ulkoisti Veikkolan alueen ylläpidon Granlundin tuella. Kilpailutuksessa valittu palveluntarjoaja on parantanut huollon laatua ja vähentänyt kustannuksia.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Taidemuseo Chappe on pieni timantti keskellä Tammisaarta

Palvelu

LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Arkkitehtuuriltaan monimuotoinen Chappe sisältää nykytaiteen ohella innovatiivista talotekniikkaa pienissä ja tehokkaissa raameissa. Kaikki tekniikka suunniteltiin osaksi arkkitehtuuria, joka on taideteos…
Referenssi
Kajaani

Vahva luottamus on CSC:n kumppanuuden tukijalka

Palvelu

Arkkitehtisuunnittelu, Rakennesuunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu, Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto

Toimiala

Datakeskukset

CSC solmi Granlundin kanssa uuden puitesopimuksen, joka kattaa datakeskusten suunnittelun, konsultoinnin ja rakennuttamisen. Yhteistyötä on tehty yli 20 vuotta.
Referenssi
Kuopio

Pohjois-Savon SOTE-uudistus toi mukanaan yli 400 uutta toimipaikkaa

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

SOTE-uudistus toi Pohjois-Savon hyvinvointialueen kiinteistöjen ylläpitopäällikön Juha-Matti Horttanaisen työpöydälle valtavasti uutta tekemistä. Kiinteistöjä koskevan tiedon hallitsemisessa auttoi Granlund Manager.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Kansallisteatterissa nautitaan upouudesta esitystekniikasta ja LVI-tekniikasta

Palvelu

LVI-suunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Energiasuunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Kansallisteatteri avautui peruskorjauksen jälkeen taloteknisesti täysin uudistuneena. Teatterintekijät ja katsojat nauttivat huipputason esitystekniikasta, ja laadukkaat sisäolosuhteet tuntee jokaisella hengenvedolla.
Referenssi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?