Hyppää sisältöön
ReferenssitOP:lle saneerattiin Jyväskylässä viihtyisät ja tehokkaat toimitilat

OP:lle saneerattiin Jyväskylässä viihtyisät ja tehokkaat toimitilat

22.1.2021 – Jyväskylän Taulumäellä sijaitsevat toimitilat peruskorjattiin kauttaaltaan OP Ryhmän toiveiden mukaan. Modernilla talotekniikalla varmistettiin sekä oman henkilökunnan että asiakkaiden viihtyminen. Tiukka aikataulu piti, koska suunnittelu ja rakennuttaminen olivat yksissä käsissä.

Toimialat
Toimistot
Palvelut
LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Korjausrakentaminen, Rakennuttaminen ja valvonta
Paikkakunnat
Jyväskylä

Jyväskylässä Kankaankatu 17:ssä sijaitsevan kiinteistön omistaa Aberdeen Standard Property Fund Finland 1 Ky. Omistaja ja kiinteistön hallinnoinnista vastaava CBRE Finland Oy halusivat peruskorjata tyhjillään olevat toimitilat houkutteleviksi uudelle pitkäaikaiselle vuokralaiselle.

”Olimme mukana prosessissa hankesuunnitteluvaiheesta asti”, kertoo Granlund Jyväskylän varatoimitusjohtaja ja hankkeen vetäjä Antti Törmälä. Aluksi laskettiin kustannuksia ja tutkittiin, miten tiloja ja niiden tekniikkaa pitäisi muuttaa, jotta ne vastaisivat tämän päivän vuokralaistarpeita.

Yhteistyö jatkui, kun uudeksi vuokralaiseksi varmistui toimintojaan Jyväskylässä keskittänyt OP Ryhmä. ”Suunnittelimme peruskorjauksen LVIAS-tekniikan OP:n toiveiden mukaan”, Törmälä sanoo. Granlund vastasi myös korjausrakentamisen rakennuttamisesta ja valvonnasta

Kokonaisvastuu yksissä hyppysissä 

Korjausrakentamisen suunnittelun ja toteutuksen aikataulu oli tiukka. Aikaa korjausten tekemiseen oli vain nelisen kuukautta, ja eri työvaiheiden ajoitus oli tarkkaa. ”Jaoimme perinteisiä urakkarajoja hieman eri tavalla, niin että työmaa oli koko ajan tehokkaassa toiminnassa”, Törmälä sanoo. 

Koska vastasimme sekä suunnittelusta että rakennuttamisesta, tietoa ei hukattu matkan varrella ja välivaiheita saatiin karsittua.

Antti Törmälä, Granlund

Tiukka aikataulu piti, koska kokonaisvastuu oli koko ajan yksissä hyppysissä. ”Koska vastasimme sekä suunnittelusta että rakennuttamisesta, tietoa ei hukattu matkan varrella ja välivaiheita saatiin karsittua”, Törmälä toteaa. Suunnittelu eteni jouhevasti yhteistyössä työmaan kanssa. ”Saimme tehtyä päätöksiä ripeästi, joten myös muutoksiin reagoitiin nopeasti.” 

”Granlund onnistui suunnittelun ja rakennuttamisen yhdistämisessä erinomaisesti”, toteaa CBRE:n kiinteistöpäällikkö Juha Leppänen. Lähes päivittäinen yhteydenpito varmisti, että ongelmat saatiin selvitettyä nopeasti. ”Perinteisellä mallilla emme olisi pystyneet tarjoamaan toimitiloja vuokralaisen vaatimassa aikataulussa.” 

Granlund onnistui suunnittelun ja rakennuttamisen yhdistämisessä erinomaisesti.

Juha Leppänen, CBRE Finland

Energiatehokkaat ja viihtyisät toimitilat 

Suunnitteluratkaisuissa huomioitiin sekä kiinteistönomistajan että tulevan vuokralaisen 90 työntekijän tarpeet. Eniten tilojen energiatehokkuuteen vaikutti uusien ilmanvaihtokoneiden lämmöntalteenotto. Käyttäjien viihtymistä parannettiin huonekohtaisella jäähdytyksellä. 

”Vaikka kiinteistön kokonaisilmamäärä kaksinkertaistui aiemmasta, energiankulutus pieneni merkittävästi”, Törmälä kertoo. 

Vaikka kiinteistön kokonaisilmamäärä kaksinkertaistui aiemmasta, energiankulutus pieneni merkittävästi.

Antti Törmälä, Granlund

Modernin LVI- ja sähkötekniikan lisäksi kohteeseen tehtiin lukuisia tilamuutoksia, ja kaikki pinnat uusittiin lattiasta kattoon. Tärkeimpiä rakenteellisia korjauksia oli huoneiden välisen äänieristyksen ja rakennuksen tiiviyden parantaminen.

”Viihtyisissä asiakastiloissa, avokonttorissa ja toimistohuoneissa on kaikilla työrauha ja mukava olla”, Törmälä sanoo.

Kiinteistö saikin OP Ryhmästä Kankaankadulle pitkäaikaisen ja tyytyväisen vuokralaisen, jolla ei ole huolia korjauksista pitkään aikaan.

Kankaankatu 17:n peruskorjaus

  • LVI-suunnittelu: uudet energiatehokkaat IV-koneet lämmön talteenotolla
  • Moderni sähkötekniikka ja rakennusautomaatio
  • Erillishankintojen kilpailuttaminen
  • Suunnitteluryhmän johtaminen
  • Kustannuslaskenta vuokratason määrittämiseksi
  • Projektin johtaminen, rakennuttaminen ja valvonta
  • Suunnittelu ja rakennuttaminen yksissä käsissä 

Haluatko kuulla lisää?

Helsinki, pääkonttori

Aviapolikseen ainutlaatuinen alue-energiaratkaisu

Palvelu

Konsultointi, Energiakonsultointi, Energiasuunnittelu

Toimiala

OP:lle saneerattiin Jyväskylässä viihtyisät ja tehokkaat toimitilat

AVIA Real Estate toteuttaa Aviapolikseen ainutlaatuisen alue-energiaratkaisun yhteistyössä Vantaan Energian kanssa. Teknisesti joustava ja kustannustehokas hybridiratkaisu skaalautuu alueelta toiselle.
Referenssi
OP:lle saneerattiin Jyväskylässä viihtyisät ja tehokkaat toimitilat

Integraatiot tuovat tehokkuutta Lappeenrannan Toimitilojen arkeen

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Integraatiot

Toimiala

OP:lle saneerattiin Jyväskylässä viihtyisät ja tehokkaat toimitilat

Lappeenrannassa haluttiin varmistaa, että järjestelmät palvelevat omaisuuden hallintaa ja kiinteistöjohtamista parhaalla mahdollisella tavalla. Tavoitteena oli, että tieto päivitetään yhteen järjestelmään,…
Referenssi
Kokkola

Kokkolan Urheilupuistosta tulossa energiatehokkuuden edelläkävijä

Palvelu

Energiasuunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu

Toimiala

Urheilu

Kokkolan Urheilupuiston työmaa lähtee näyttävästi käyntiin allianssin voimin helmikuussa 2024. Luvassa on energiamielessä erittäin jännä kokonaisuus.
Referenssi
Lappeenranta

Sampon uusi päärakennus ihastuttaa valolla ja väreillä

Palvelu

Arkkitehtisuunnittelu

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Saimaan ammattiopisto Sampo sai uuden maamerkin, kun Granlundin arkkitehdit suunnittelivat opiston käyttöön valoisan, viihtyisän ja tilatehokkaan uudisrakennuksen.
Referenssi
Kajaani

LUMI on maailman energiatehokkain ja ekologisin supertietokone

Palvelu

Datakeskussuunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu

Toimiala

Datakeskukset

Pohjois-Suomen olosuhteet luovat täydellisen ympäristön energiatehokkaalle, toimintavarmalle ja elinkaarikestävälle datakeskukselle. LUMIa ympäröivä talotekniikka kestää konesukupolvelta toiselle.
Referenssi
OP:lle saneerattiin Jyväskylässä viihtyisät ja tehokkaat toimitilat

Ylläpidon ulkoistus toi Kirkkonummelle säästöjä

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto, Huollon johtaminen ja laadun seuranta, Kilpailutukset ja hankinnat

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Kirkkonummen kunta ulkoisti Veikkolan alueen ylläpidon Granlundin tuella. Kilpailutuksessa valittu palveluntarjoaja on parantanut huollon laatua ja vähentänyt kustannuksia.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Taidemuseo Chappe on pieni timantti keskellä Tammisaarta

Palvelu

LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Arkkitehtuuriltaan monimuotoinen Chappe sisältää nykytaiteen ohella innovatiivista talotekniikkaa pienissä ja tehokkaissa raameissa. Kaikki tekniikka suunniteltiin osaksi arkkitehtuuria, joka on taideteos…
Referenssi
Kajaani

Vahva luottamus on CSC:n kumppanuuden tukijalka

Palvelu

Arkkitehtisuunnittelu, Rakennesuunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu, Rakennuttaminen ja valvonta, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto

Toimiala

Datakeskukset

CSC solmi Granlundin kanssa uuden puitesopimuksen, joka kattaa datakeskusten suunnittelun, konsultoinnin ja rakennuttamisen. Yhteistyötä on tehty yli 20 vuotta.
Referenssi
Kuopio

Pohjois-Savon SOTE-uudistus toi mukanaan yli 400 uutta toimipaikkaa

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

SOTE-uudistus toi Pohjois-Savon hyvinvointialueen kiinteistöjen ylläpitopäällikön Juha-Matti Horttanaisen työpöydälle valtavasti uutta tekemistä. Kiinteistöjä koskevan tiedon hallitsemisessa auttoi Granlund Manager.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Kansallisteatterissa nautitaan upouudesta esitystekniikasta ja LVI-tekniikasta

Palvelu

LVI-suunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Energiasuunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Kansallisteatteri avautui peruskorjauksen jälkeen taloteknisesti täysin uudistuneena. Teatterintekijät ja katsojat nauttivat huipputason esitystekniikasta, ja laadukkaat sisäolosuhteet tuntee jokaisella hengenvedolla.
Referenssi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?