Hyppää sisältöön
Ura meilläAvoimet työpaikatNuorempi projektipäällikkö datakeskushankkeisiin, Helsinki

Nuorempi projektipäällikkö datakeskushankkeisiin, Helsinki

Haluaisitko kasvaa urallasi suuntaan, joka takaa erittäin mielenkiintoista tekemistä tekniikan ja rakentamisen parissa pitkälle tulevaisuuteen? Kiehtooko työ, jolla on valtavan suuri merkitys yhteiskuntamme hiilijalanjälkeen?

Etsimme työkaveriksemme nuorempaa projektipäällikköä datakeskushankkeisiin. Roolisi painottuu osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan: voit toimia projektipäällikkönä joko rakennuttamistehtävissä tai suunnittelutehtävissä – tai sekä että.

Tässä roolissa emme oleta, että osaat ja hallitset kaiken. Asenne oppia uutta, periksiantamattomuus ja terävä pää ovat pitkää kokemusta tärkeämpiä. Olemme valmiita kasvattamaan sinut tähän tehtävään muutamassa vuodessa. Parhaiten opit kokeneemmilta kollegoiltasi ja työtä tekemällä, mutta tarjoamme sinulle myös erittäin monipuolisen valikoiman alan koulutuksia.

Tehtävissäsi tutustut datakeskusprojektien kehittämiseen ja suunnittelun ohjaamiseen, joka usein liittyy LVISA-talotekniikkaan. Rakentamisen aikana opit toimimaan rakennuttajakonsultin roolissa ohjaten työmaan etenemistä, valvontaa ja yhteensovitusta. Pidät kirjaa sovituista tehtävistä ja seuraat niiden toteutumista aktiivisesti. Kiinnostuksen ja osaamisen myötä testauksien ja käyttöönottojen vetäminen voi olla osa tehtäviäsi.

Tarjoamme sinulle tehtävän varmasti kiinnostavalla alalla, hyvän ja innostavan ryhmän tukemana. Tavoittelemme aikaansaamista enemminkin kuin tiukkaa byrokratiaa. Yleensä työkielemme on englanti.

Pääasiallinen toimistosi on Helsingissä ja suurin osa projekteista on pääkaupunkiseudulla. Halutessasi työhösi voi liittyä paljonkin matkustamista sekä tai ulkomaan komennuksia. Suhtaudumme erittäin joustavasti etätyöskentelyyn.

Katso video, jolla datakeskussuunnittelija avautuu työstään anonyymisti.

Liity meihin – ryhdy granlundilaiseksi

Granlundin Data Center -osasto on Pohjoismaiden johtava datakeskuksiin erikoistunut konsultoinnin, talotekniikan suunnittelun, käyttöönoton ja rakennuttamisen uranuurtaja. Haluamme jatkossakin vahvistaa erikoisalaamme datakeskuksissa ja varsinkin niiden rakennuttamispalveluissa ja suunnittelunohjaamisessa.

Datakeskustoiminta on kansainvälinen ja jo pitkään kasvanut toimiala. Hyvin teknologiavetoinen ja vikasietoinen ympäristö tarjoaa erittäin mielenkiintoisia haasteita perinteiseen rakennuttamiseen tai suunnittelunohjaamiseen. Asiakkaamme ja projektimme sijaitsevat Suomessa ja ulkomailla, eritoten Pohjoismaissa.

Granlund on kokonaan työntekijöidensä omistama kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijayritys. Meitä on jo reippaasti yli 1 100 ympäri Suomen. Olemme työpaikka, jossa arvostetaan työkavereita ja jokaisen työpanosta. Hommat hoituvat meillä sutjakkaasti ilman ylimääräisiä kiemuroita.

  • Meillä et polje paikallasi. Osaamistasi voit laajentaa haluamillasi koulutuksilla ja uutta opit myös työkavereiltasi. Rinnallasi kun työskentelevät alan terävimmät osaajat.
  • Meille sinä olet tärkeä. Me lupaamme pitää sinusta huolta ja auttaa sinua, kun matkaan tulee aina välillä vähän kimurantimpiakin tilanteita.
  • Me palkitsemme hyvästä työstä. Kuten viime vuonna, kun jaoimme liikevoitostamme lähes puolet tulospalkkiona henkilöstöllemme.
  • Meillä on hyvä maine. Meidät tunnetaan hyvästä työn laadusta ja tinkimättömästä asenteesta. Me emme etsi oikopolkuja tai paikkaa laastarilla. Meillä kehtaat pukea firman takin päälle.
  • Luonnollisesti meillä on tarjota sinulle myös erittäin kilpailukykyiset henkilöstöedut. Ne tukevat arkeamme, ja ovat työntekijöidemme itsensä toivomia.

Voisitko olla hakemamme osaaja?

Etsimme tekijää, jolla on tehtävään soveltuva insinöörin tai diplomi-insinöörin tutkinto. Sinulla tulee olla vähintään muutama vuosi alan työkokemusta, joka voi liittyä LVISA-suunnitteluun, rakennuttamiseen ja/tai työmaahallintaan.

Datakeskusten talotekniikka on merkittävässä osassa, joten kokemus LVISA-tekniikasta ja -käyttöönotoista luetaan eduksi. Tehtävän menestyksekkääksi hoitamiseksi hyvät vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot ovat välttämättömiä.

Datakeskusosaamista emme vaadi, mutta kokemukset muista vastaavanlaisista haastavista kohteista ja projekteista ovat eduksesi. Rakennuttajakoulutuksesta ja -tutkinnosta on myös etua tehtävän hoidossa.

Miltä vaikutti? Voisitko olla tuleva työkaverimme?

Tähän tehtävään ja työkaveriksemme voit hakea lähettämällä hakemuksesi ja CV:si sähköpostilla Timolle (timo.ranne@granlund.fi) 30.9.2021 mennessä. Tämä on meille tärkeä rekrytointi, joten lupaamme olla sinuun mahdollisimman pian.

Mikäli sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävään, sen tavoitteisiin tai meillä työskentelyyn liittyen, Timo vastaa niihin mielellään. Data centers -osaston ryhmäpäällikön Timo Rannen tavoitat numerosta +358 40 566 0579 (parhaiten 23.9.2021 klo 14-16 tai 27.9.2021 klo 14-16) ja sähköpostilla osoitteesta timo.ranne@granlund.fi

Laita viestiä, niin tutustutaan paremmin!

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?