Mirva Kiiskinen

Mirva Kiiskinen, LVI-suunnittelija

Mirva toimii LVI-suunnittelijana Granlund Joensuussa.

Mirva Kiiskinen on LVI-alalla jo kolmannessa polvessa. Hänen isänsä ja setänsä olivat LVI-insinöörejä, ja isovanhemmilla oli aikoinaan putkiliike Kiteellä.

”Ennen Granlundia tein tarvikemyynnin ohella urakkalaskentaa LVI-liikkeessä, mikä antoi hyvän yleiskuvan siitä, minkä tasoisia piirustuksia erilaisista yrityksistä lähetetään, ja kertoi hyvää Granlundin toiminnasta, kuten työvälineiden ja ohjelmistojen laadusta”, Mirva kertoo. ”Aikaisemman työkokemukseni ansiosta tunnen myös LVI-alan tarvikkeet, mikä on ollut suunnittelijan työssäni hyödyllistä. Minun korvaani särähtääkin pahasti, jos sanotaan, etteivät nuoret suunnittelijat tunne alan tarvikkeita!”

Aluksi Mirva oli Granlundilla harjoittelijana. Samalla hän opiskeli ammattikorkeakoulussa Mikkelissä.

”Granlundilla pääsin toteuttamaan unelmani suunnittelualan lopputyöstä ja sain valmiina sekä lopputyön aiheen että taustamateriaalin, jota en olisi pystynyt keräämään itsenäisesti. Lisäksi sain harjoittelun aikana tutustua suunnittelutoimistoissa käytettäviin ohjelmistoihin, kuten energiasimulointeihin. Oli erittäin mielenkiintoista päästä tekemään lämpöpumppujen mitoituksia ja vuotuisia tarkasteluja, joita ehdittiin opintojen aikana aiheena vain raapaista.”

Mirva haki Granlundille töihin, koska halusi oppia kokeneilta asiantuntijoilta riittävän suuressa organisaatiossa.

”Arvostan alalla olevaa hiljaista tietotaitoa, jota ei kirjoista ja kansista löydy tai voi yksinyrittäjänä saavuttaa. Näin uran alkuvaiheessa on myös äärimmäisen tärkeää, että ympärillä on työyhteisö, jolta saa vertaistukea. Lisäksi uskon, että usealla paikkakunnalla toimiva yhtiö antaa työuran suunnitteluun enemmän mahdollisuuksia. Jos oma elämäntilanne muuttuu, paikkakunnan vaihdot onnistuvat sujuvasti, koska yhtiön käytännöt, asiakirjamallit ja tietojärjestelmät ovat kaikissa aluetoimistoissa samat. Tehdyt työt voi viedä mukanaan uuteen toimipisteeseen ja hyödyntää näin jo kertynyttä tietoa uusissa tehtävissä ja projekteissa.”

Mirva on toiminut Granlund Joensuun LVI-suunnittelijana tammikuusta 2015 lähtien. ”Työharjoittelu ja opinnäytetyön tekeminen ovat auttaneet nykyisessä työssäni, jossa tehtävät vaihtelevat laidasta laitaan aina uudisrakennuksista saneerauskohteisiin. Työssäni tarvitaan hyvää visuaalista silmää, ja minusta suunnitelmien on oltava aina kestäviä, kuvien tarkkoja ja asennusten ilo silmälle. Olemme myös paljon tekemisissä asiakkaiden kanssa, joten päivittäin tarvitaan hyviä neuvottelutaitoja. Suunnittelijan on osattava selittää asiansa selkeästi ja vastavuoroisesti ymmärrettävä tilaajan näkökulma.”

Mirvalle yksi tärkeimmistä asioista suunnittelijan työssä on kestävä rakentaminen. ”Kävin lukion homekoulussa, jonka sisäilmaongelmat olivat tiedossa kymmenkunta vuotta ennen purkutuomiota, vaikka osa henkilökunnasta ja oppilaista ei pystynyt olemaan rakennuksessa ilman huomattavia oireita. Haluankin omalla työlläni edistää suomalaisen rakennuskannan uudistamista ja terveellisiä sisäolosuhteita.”

Vapaa-ajalla Mirvalla kuluu runsaasti aikaa auton ratissa. ”Liikun viikoittain helposti 1000 kilometriä, koska ajelen arkisin työpaikalleni Joensuuhun Kiteeltä. Viikonloput ja lomat vietän mieheni sukutilalla Juvalla Saimaan rannalla. Siellä on vanha lypsytila puutarhoineen ja kasvimaineen. Lisäksi neulon paljon, koska mikään ei voita itse tehtyjä villasukkia!”