Hyppää sisältöön
Heidi Silander, LVI-suunnittelu

Heidi Silander, LVI-suunnittelu

Heidi arvostaa hyvän yhteishengen lisäksi sitä, että työntekijöitä kuunnellaan.

Heidi Silander tiesi jo uransa alussa haluavansa töihin suureen yritykseen. Nykyisin hän työskentelee LVI-suunnittelun ohella kehityspäällikkönä Granlundin LVI-osastoilla Helsingissä. 

Heidi työstää sisäisiä kehitysasioita konsernin LVI-asiantuntijoiden kanssa. Kehitystyön tavoitteena on taata, että asiakkaille menevät suunnitelmat ovat entistäkin laadukkaampia. Granlundin suunnittelijoille halutaan turvata parhaat mahdolliset edellytykset tehdä työnsä hyvin ja pysyä alan kehityksen kärjessä. Hiljaisen tiedon jakamiseen kannustaminen ja virheistä oppiminen ovat Heidin lempiaiheita. 

”Yhteistyö erilaisten ihmisten kanssa tekee työnkuvasta mielenkiintoisen ja vaihtelevan. Myös työmaakäynnit piristävät toimistopäiviä säännöllisesti”, Heidi kertoo. 

Projekteissa Heidi kohtaa suunnitteluryhmän lisäksi tilaajan ja käyttäjän edustajia sekä urakoitsijoita. Kohtaamisissa Heidi saa työhönsä uusia näkökulmia esimerkiksi kustannuksiin, asennettavuuteen, käytettävyyteen sekä LVI-järjestelmille asetettuihin tavoitteisiin liittyen.

Heidi valmistui Teknillisestä korkeakoulusta eli nykyisestä Aalto-yliopistosta diplomi-insinööriksi vuonna 2006 pääaineenaan LVI-tekniikka ja sivuaineenaan ympäristöstrategiat ja teknologian arviointi.

Hän aloitti kesätyöt Granlundilla jo opiskelujensa aikana vuonna 2003. Kesätyöt jatkuivat tuntitöinä opiskelujen ohessa. Diplomityön valmistuttua hän on jatkanut Granlundilla vakituisessa työsuhteessa. 

Vuonna 2013 Heidi vahvisti koulutustaan Granlundin tukemana Metropolian korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisessä koulutuksessa, jonka aiheena oli rakennusten energiatehokas hallinta. Omasta toiveestaan hän aloitti koulutuksen ollessaan vielä hoitovapaalla. Granlundilta Heidi sai etätyöskentelymahdollisuuden ja aktiivista ohjausta.

”Granlundilta löytyy valtava määrä asiantuntijuutta. Monenlaisia ongelmia on ratkottu yhteisesti avokonttorissa tai kahvipöydän ääressä loppumattomalla mielenkiinnolla”, Heidi kertoo. 

Hän arvostaa Granlundilla hyvän yhteishengen lisäksi sitä, että työntekijöitä kuunnellaan. Vastuullisia työtehtäviä on tarjolla ja niitä voi hoitaa itsenäisesti. Työn projektityyppisen luonteen vuoksi työajat joustavat molempiin suuntiin, mikä toisinaan luo myös haasteita esimerkiksi pikkulapsiarkeen. Työn joustavuus mm. etätyöskentelyn puitteissa pitää kokonaisuuden mielekkäänä.

Tällä hetkellä Heidi nauttii vapaa-ajallaan hiljattain putkiremontista kuoriutuneesta kotitaloyhtiöstä ja lasten kanssa harrastamisesta. Tenavien kanssa harjoitellaan pyöräilyä ja luistelua tulevaisuuden retkiin valmistautuen. Aktivoitumassa ovat jälleen myös omat lempiharrastukset melonta ja ratsastus.

Lue lisää Granlundilaisten uratarinoita

Jokaisella on oma uratarinansa. Miten olemme valinneet alamme ja työpaikkamme? Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Annetaan granlundilaisten kertoa itse.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?