Uutiset

Granlundin Juho Lepistö on Vuoden nuori LVI-suunnittelija

Palkitsemislautakunta valitsi yksimielisesti Vuoden nuoreksi LVI-suunnittelijaksi Granlundilla ryhmäpäällikkönä työskentelevän Juho Lepistön.

Uutinen

Palkitsemislautakunnalle merkittäviä ansioita olivat muun muassa Juhon esimerkillinen urakehitys asentajan töistä LVI-alan diplomi-insinööriksi sekä aktiivinen osallistuminen alan kehityshankkeisiin.

”Haluamme tuoda esiin LVI-suunnittelijoita, jotka tekevät työtä hyvällä asenteella ja asiakkaan tarpeita kuunnellen. Vuoden nuori LVI-suunnittelija näyttää esimerkillään, että laadusta tinkimättä voidaan tuottaa terveitä ja energiatehokkaita ratkaisuja. Hänen on myös rohkea tekijä, joka ongelman nähdessään ratkaisee sen luovasti ja tehokkaasti”, kertoo palkitsemislautakunta tiedotteessaan.

Vuoden nuoren LVI-suunnittelijan valintakriteerien mukaan valittavan henkilön tuli olla työuraltaan nuori, idearikas, yhteistyökykyinen ja innovatiivinen. Lisäksi pidettiin tärkeänä, että hän on osallistunut SuLVIn jäsenyhdistyksien toimintaan.

Palkitsemislautakuntaan kuuluivat Suomen LVI-liitto SuLVI:n toiminnanjohtaja Tiina Strand, SKOL ry:n kehityspäällikkö Matti Kiiskinen ja Talotekniikka-lehden päätoimittaja Heikki Heikkonen.

LVI-suunnittelun rooli kasvaa

27-vuotias Juho Lepistö on syventänyt LVI-insinöörin tutkinnosta saamaansa osaamista Aalto-yliopistossa, josta valmistui energia- ja LVI-tekniikan diplomi-insinööriksi viime syksynä. Hänellä on käytännön kokemusta myös asennustyöstä, sillä hän aloitti työt LVI-asentajana opintojen ohessa vuonna 2012.

Juho sanoo vahvinta osaamistaan olevan asiakkaiden kanssa toimiminen ja ryhmätyötaidot. Suunnittelija tekee yleensä asiakkaan kanssa pitkiä jaksoja yhdessä töitä saman projektin parissa, jolloin hyvän yhteistyön merkitys korostuu. Viime vuonna valmistuneen diplomityönsä ja tällä hetkellä käynnissä olevan projektin myötä hän on kartuttanut osaamistaan suunnitteluprojektien hallintaan ja -johtamiseen liittyen.

Tänä keväänä hän on mukana järjestämässä sisäistä koulutusta Granlundin projektipäälliköille liittyen uusien toimintamallien hankkeisiin. Hän on myös mukana Aalto-yliopiston vetämässä Visio 2030 -hankkeessa, jonka tavoitteena on luoda rakennusalan visio vuodelle 2030 ja kehittää alan toimintatapoja.

”Talotekniikan rooli rakennushankkeissa on kasvanut ja LVI-suunnittelijan vaikutus lopulliseen rakennukseen onkin todellisuudessa jo melko suuri. Toisaalta, loppukäyttäjän näkökulmasta voidaan ajatella LVI-suunnittelijan onnistuneen parhaiten silloin, kun sitä ei edes huomaa. Eli kun tilat ovat viihtyisät sekä terveelliset, ja energialaskutkin ovat pieniä”, Juho sanoo.

Juho on ystävällinen työkaveri, ahkera ja lahjakas LVI-suunnittelija

”Juho on näyttänyt kyntensä esimerkiksi megaprojekti Triplan LVI-suunnittelussa. Nuoresta iästä huolimatta hänellä on erittäin hyvä ymmärrys LVI-tekniikasta”, kertoo Juhon esimies Ossi Myllymäki.

Triplan rakennuttamisen johtaja Jarkko Pakkala YIT:ltä sanoo arvostavansa LVI-suunnittelijassa luotettavuutta ja teknistä asiantuntemusta.

”Hyvään LVI-suunnittelijaan voi luottaa, hän hoitaa asian, mikä hänelle on annettu. Juho on juuri sellainen: hän kuuntelee asiakasta ja ottaa asiat hoitaakseen. Tripla on hyvin haastava hanke, mutta Juho on nuoresta iästään huolimatta hoitanut työnsä todella hyvin”, Pakkala sanoo.

Pakkala on varma, ett palkinto on mennyt oikeaan osoitteeseen. ”Jatka vain samalla tiellä”, hän kannustaa Juhoa.

Juhon työkaveri Eveliina Vesalainen kehuu Juhon huumorintajua ja sanoo, että tämä on älykäs ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, joka on aina hyvällä tuulella.

”Juhon kanssa on miellyttävä työskennellä. Hän on erittäin ahkera, mutta ei koskaan liian kiireinen auttaakseen työkavereitaan. Juho on tiimipelaaja, joka osaa nostaa myös kanssatyöskentelijöiden vahvuudet esiin. Hän on taitava soveltamaan uusia ideoita ja toimintamalleja rakennusalalle”, Eveliina kertoo.

Takaisin uutisiin

Jaa artikkeli