Hyppää sisältöön
UutinenE3-tutkimushankkeen mukaan sisäilman puhdistaminen vähentää virusten leviämistä

E3-tutkimushankkeen mukaan sisäilman puhdistaminen vähentää virusten leviämistä

30.10.2024 – Korona-aikana käynnistynyt laaja poikkitieteellinen E3-tutkimushanke päättyy lokakuun lopussa. Hanke on tuottanut uutta tietoa ilman puhdistamisen vaikutuksista virusten leviämiseen erilaisissa kiinteistöissä.

Aihepiiri
Talotekniikka
Jaa

E3-hanke (Excellence in Pandemic Response and Enterprise Solutions) on yksi suurimmista Suomessa koskaan toteutetuista yritysten ja tutkimuslaitosten yhteishankkeista. Granlund oli yksi hankkeen 22 osallistujayrityksestä. Hankkeessa tutkittiin erilaisia tautien tartuntareittejä sekä keinoja terveysturvallisen sisäilman varmistamiseksi.

“Poikkitieteellinen yhteistyö osoittautui suositeltavaksi tavaksi, koska paraskaan tutkimustieto ei jalkaudu markkinoille ilman yrityksiä”, toteaa Granlundin varatoimitusjohtaja ja hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Jukka Vasara.

Tutkimushankkeessa projektipäällikkönä toimineen Granlundin kehitysjohtaja Piia Sormusen mukaan E3-hanke on tuottanut tärkeää tietoa sairaaloiden tilakohtaisten ilmanvaihtoratkaisujen suunnitteluun.

“Lääkäreiden asiantuntemuksen ja jokaisen henkilökohtaisen suojautumisen rinnalla pandemioissa pitäisi huomioida rakennetun ympäristön rooli ja puhtaan sisäilman merkitys tarttuvien tautien leviämisessä.”

Poikkitieteellinen yhteistyö osoittautui suositeltavaksi tavaksi, koska paraskaan tutkimustieto ei jalkaudu markkinoille ilman yrityksiä.

Jukka Vasara, varatoimitusjohtaja, Granlund

Ilmateitse tarttuvia infektioita vähennettiin päiväkodeissa 18 %

Granlund osallistui kahteen osahankkeeseen, joista ensimmäisessä tutkittiin ilmanpuhdistusteknologioiden vaikutusta ilman kautta leviävien virusinfektioiden leviämiseen helsinkiläisissä päiväkodeissa. Granlundin vastuulla oli ilmanpuhdistimien toiminta ja etävalvonta. Sairastumiset vähenivät noin 18 prosenttia. Tulokset ovat herättäneet laajaa keskustelua puolesta ja vastaan, mikä kertoo Sormusesta aiheen tärkeydestä ja herkkyydestä.

“Tutkimuksen mukaan sisäilman puhdistamisella voidaan selvästi vähentää sairastuvuutta, mutta ilmanpuhdistimet pitää sijoittaa ja mitoittaa tilan käytön kannalta oikein. Lisäksi on huolehdittava siitä, että ilmanpuhdistimet todella pysyvät käynnissä”.

Pandemioissa pitäisi huomioida rakennetun ympäristön rooli ja puhtaan sisäilman merkitys tarttuvien tautien leviämisessä.

Piia Sormunen, kehitysjohtaja, Granlund

Ilmanpuhdistimet parantavat potilashuoneiden terveysturvallisuutta

Toisessa osahankkeessa selvitettiin, miten ilmanvaihtoratkaisut ja sisäilman puhdistaminen vaikuttavat sairaaloiden terveysturvallisuuteen pandemian kaltaisissa tilanteissa. Ilmanpuhdistimet sijoitettiin Suomessa kahteen eri-ikäiseen sairaalaan, joissa oli koneellinen ilmanvaihto, ja Romaniassa infektiosairaalaan, jossa ei ollut.

“Mittasimme potilashuoneiden sisäilman hiukkaspitoisuuksia, ja ilmanpuhdistimilla saavutettiin suomalaisissa potilashuoneissa lähes eristyshuoneita vastaava puhtaan ilman määrä”, Sormunen sanoo.

Pandemiatilanteissa yksittäisillä teknisillä ratkaisuilla, kuten ilmanpuhdistimilla, voidaankin parantaa terveysturvallisuutta tiloissa, joissa on sekä virukseen sairastuneita että terveitä henkilöitä.

Modulaarinen sairaalasuunnittelu nopeuttaa hankkeiden käynnistämistä

Osana E3-hanketta Granlund ja AW2-arkkitehdit toteuttivat oman kehityshankkeen, jossa luotiin modulaarisen sairaalasuunnittelun malli. Potilashuoneiden ja muiden toistuvien tilojen toiminnan ja tekniikan vaatimukset koottiin huonekortistoon. Teknisesti standardoitiin myös talotekniset järjestelmät sekä kokonaisia huoneryhmiä, kuten vuodeosastot. Lopuksi laskettiin tyyppisairaalan elinkaarikustannukset ja hiilijalanjälki.

Vasaran mukaan modulaarisen suunnittelun mallit perustuvat yli 10 sairaalahankkeen kautta saatuihin kokemuksiin.

“Modulaarinen sairaalasuunnittelu nopeuttaa hankkeen käynnistämistä, koska ensimmäiset suunnitelmat voidaan koota tyyppihuoneista ja -osastoista. Se säästää koko sairaalahankkeen läpimenoaikaa ja kustannuksia”.

E3-hanke toi modulaarisen sairaalakonseptin ilmanvaihdon suunnitteluun tutkimuksellista pohjaa, jotta myös ilmalevitteisten tautien leviäminen huomioidaan sairaaloiden suunnitteluratkaisuissa.

E3-hankkeen Tackling Pandemics -loppuseminaari pidettiin Helsingissä 30.10.2024. Seminaarissa julkaistiin julkinen loppuraportti ja tuotiin esille tuoreimmat tutkimustulokset.

Lisätietoja

Jukka Vasara

Varatoimitusjohtaja
Granlund Oy

Piia Sormunen

Kehitysjohtaja, Rakentaminen ja kiinteistökehitys
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Granlund mukana uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun voittajatiimissä

12.09.2025 – Helsingin Eteläsatamaan rakennettavan uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailu huipentui 11. syyskuuta. Granlund on mukana kilpailun voittaneessa JKMM Arkkitehtien suunnitteluryhmässä.

Uutinen

Granlund on Vuoden 2025 sähkösuunnittelija

11.09.2025 – Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry ja Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry valitsivat Granlundin Vuoden sähkösuunnittelijaksi.

Uutinen

Kim Hagman aloittaa Granlundin talousjohtajana

10.09.2025 – Granlundin uusi talousjohtaja (CFO) on FCG:ltä siirtyvä Kim Hagman. Hänessä yhdistyy kira-alan, projektiliiketoiminnan ja laskennan vahva osaaminen.

Uutinen

Granlund teki yrityskaupan Kauto Nikulainen arkkitehtien kanssa

02.09.2025 – Granlundin arkkitehtisuunnittelu kasvaa yli 100 arkkitehtiin. Kauto Nikulainen arkkitehtien yrityskaupan myötä arkkitehtisuunnittelu laajenee pääkaupunkiseudulle.

Uutinen

Konkreettisia ohjeita talotekniikan kiertotalouteen

15.08.2025 – Alan yhteishanke selvitti, miten kiertotalous mahdollistetaan talotekniikka-alalla. Tarjolla on tutkittua tietoa ja konkreettisia ohjeita. Granlund toimi hankkeen konsulttina.

Uutinen

Suomalaiset asiantuntijat suunnittelevat Ukrainaan sairaalakonseptin

14.08.2025 – Suomalaisista sairaalasuunnittelun asiantuntijoista muodostuva IHDA-allianssi suunnittelee Ukrainaan yleissairaalan mallia.

Uutinen

Tuomo Nerg rakennuttamisen liiketoimintajohtajaksi

05.08.2025 – Tuomo Nerg aloittaa Granlundin uutena rakennuttamisen liiketoimintajohtajana. Hänen tehtävänään on tukea rakennuttamisen kasvua kotimaassa ja kansainvälisesti.

Uutinen

Pk-yrityksen vastuullisuustyö helpommaksi – uusi palvelukokonaisuus avuksi

18.06.2025 – Monissa pk-yrityksissä vastuullisuustyö on jo arkea. Tuotevalmistajille suunnattu palvelukokonaisuutemme auttaa tekemään sen näkyväksi.

Uutinen

Energiatehokkuustoimien pitää tuottaa säästöjä – mutta voiko niiden onnistumista mitata?

16.06.2025 – Säästääkö energiatehokkuushanke tai energiatehokkuuspalvelu luvatun määrän energiaa? Asia pystytään selvittämään kustannustehokkaasti Granlundin uudella tekoälyä hyödyntävällä työkalulla.

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?