Hyppää sisältöön
PalvelutAV- ja esitystekniikan suunnittelu

AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Laadukas AV- ja esitystekniikka luo toimivat puitteet viestinnälle, esityksille ja elämyksille. Kokeneet äänen, valon ja kuvan asiantuntijamme suunnittelevat kestävät ratkaisut kokoustiloista kulttuuritympäristöihin.

AV- ja esitystekniikkaa arkeen ja elämyksiin

Laadukas AV- ja esitystekniikka luo edellytykset vaikuttavalle viestinnälle, sujuville esityksille ja mieleenpainuville elämyksille. Suunnittelemme järjestelmiä ja sisältöjä, joissa kuva, ääni ja valo toimivat saumattomasti yhdessä.

Suunnittelemme AV- ja esitystekniikkaa monipuolisesti erilaisiin kohteisiin, kuten toimitiloihin, oppilaitoksiin, hotelleihin, urheilutiloihin, valvomoihin, terveydenhuollon kiinteistöihin sekä vaativiin kulttuuriympäristöihin, kuten teattereihin, konserttisaleihin ja museoihin.

Suunnittelemme järjestelmiä ja sisältöjä, joissa kuva, ääni ja valo toimivat saumattomasti yhdessä.

AV- ja esitystekniikan erikoisosaajat tukenasi

Kokeneet ja monipuolisen taustan omaavat asiantuntijamme työskentelevät osana Granlundin asiantuntijaverkostoa, tiiviissä yhteistyössä esimerkiksi valaistuksen ja muun talotekniikkasuunnittelun kanssa. Näin varmistamme, että AV-ratkaisut integroituvat luontevasti rakennukseen, tukevat tilojen käyttöä ja vastaavat käyttäjien tarpeisiin kestävästi – pitkälle tulevaisuuteen.

Työtämme ohjaavat selkeä tavoite tarkoituksenmukaisista ratkaisuista, erinomainen käyttökokemus sekä läpinäkyvä ja havainnollinen suunnitteluprosessi.

AV- ja esitystekniikan palvelumme

  • AV-järjestelmien ja verkkojen suunnittelu
  • Esitysteknisten ohjausjärjestelmien suunnittelu
  • Näyttämömekaniikan suunnittelu
  • Äänentoistojärjestelmien suunnittelu
  • Sisällöntuotanto (valo, kuva, ääni)
  • Tarveselvitykset, hankesuunnittelmat, valvonta, takuutarkastukset
  • Koulutukset

Nämä toimialat ovat vahvuuksiamme

Äänen, valon ja kuvan merkitys ympäristössämme

AV- ja esitystekniikan merkitys osana arkielämää kasvaa vauhdilla. Viihteen, elämysten ja kulttuurin lisäksi tekniikka on tärkeä osa opetusta, työelämää ja terveydenhoitoa. Paikkariippumaton työskentely korostaa toimivien tilojen ja etäyhteyksien merkitystä ja muuttaa samalla päivittäisiä toimintatapojamme.

Esitystekniikalla luodaan elämyksiä

Onnistuneen esitystekniikan suunnittelu vaatii kokemusperäistä tietoa esitysten toteuttamisesta. Suunnittelijoillamme on taide- ja teknisten alojen koulutus sekä laaja kokemus erilaisten esittävän taiteen tilojen toiminnallisuuksista.

Tunnemme yleisön ja henkilöstön tarpeita palvelevien esitystilojen vaatimukset, näyttämömekaniikan sekä valo-, ääni- ja kuvajärjestelmät. Meillä on myös runsaasti kokemusta esitysten, tilojen ja tapahtumien sisällöntuotannosta.

Näyttelyt, museot ja yleisötapahtumat tarvitsevat AV- ja esitystekniikkaa

Näyttelyt, museot ja yleisötapahtumat hyödyntävät yhä enemmän AV- ja esitystekniikkaa. Onnistunut toteutus edellyttää innovatiivista sisältöjen suunnittelua sekä kokemusta tuotannon eri vaiheista.

Tunnemme erilaiset näyttely- ja esitystekniikat sekä suurten tapahtumien suunnittelun ja koordinoinnin. Hyvin toteutettu kokonaisuus tukee sekä yleisön kokemusta että henkilökunnan työskentelyä.

Tutustu AV- ja esitystekniikkasuunnittelun projekteihimme

Hämeenlinna

Sokos Hotel Vaakuna Hämeenlinnan AV-ja TATE-suunnittelu

Palvelu

Toimiala

Hotellit ja ravintolat

Projekti
Joensuu

Museo Elielin AV- ja esitysteknisen infran suunnittelu

Palvelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Projekti
Hämeenlinna

Lammin kirkon uusi AV-laitteisto

Palvelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Projekti
Helsinki

SLS 140-vuotisjuhlanäyttely

Palvelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Projekti
Helsinki

Maatullin peruskoulu ja päiväkoti

Palvelu

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Projekti
Helsinki

Toiveiden Kalasatama

Palvelu

Toimiala

Toimistot

Projekti
Lahti

Lahden Historiallisen museon AV- ja esitystekniikan suunnittelu, perusnäyttelyn valaistussuunnittelu

Palvelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Projekti
Helsinki

Eksergia / Anergia -valotaideteos

Palvelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Projekti
Helsinki

Finlandiatalo perusparannus, AV-, esitystekniikan ja valaistuksen suunnittelu

Palvelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Projekti
Vantaa

Solar Foods

Palvelu

Toimiala

Teollisuus

Projekti

Lue referenssitarinoita

Helsinki

AV-tekniikka ja valaistus luovat VirtuLabin aidon luontokokemuksen

Palvelu

Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Luonnonvarakeskuksen VirtuLab-virtuaaliluontotilassa tutkitaan muun muassa metsäluonnon ja kirkasvalon terveysvaikutuksia. Immersiivinen luontokokemus luodaan valaistus- ja AV-tekniikalla.
Referenssi
Helsinki

Kansallisteatterissa nautitaan upouudesta esitystekniikasta ja LVI-tekniikasta

Palvelu

LVI-suunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Energiasuunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Kansallisteatteri avautui peruskorjauksen jälkeen taloteknisesti täysin uudistuneena. Teatterintekijät ja katsojat nauttivat huipputason esitystekniikasta, ja laadukkaat sisäolosuhteet tuntee jokaisella hengenvedolla.
Referenssi
Rovaniemi

Lapin keskussairaalan laaja ITU2022-allianssi valmistui

Palvelu

LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, KSL-suunnittelu

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Granlund on toiminut Lapin keskussairaalan historiallisen laajennuksen teknisen suunnitteluryhmän johdossa. Allianssi on saavuttanut sekä toiminnalliset että vastuullisuustavoitteet.
Referenssi
Helsinki

Uuden lastensairaalan sähkösuunnittelu ja digitaaliset ratkaisut

Palvelu

Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Palotekninen suunnittelu, KSL-suunnittelu, Puhdastilasuunnittelu

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Granlundin vastuulla oli Uuden lastensairaalan sähkösuunnittelu.
Referenssi
Espoo

Derby-yrityspuiston ympäristösertifiointi ja talotekniikkasuunnittelu

Palvelu

Ympäristösertifioinnit, Energiakonsultointi, LVI-suunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Valaistussuunnittelu

Toimiala

AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Tarjosimme laaja-alaista talotekniikkaosaamista ja ympäristösertifiointeja Derby Business Parkille Espoossa. Modernissa yrityspuistossa sijaitsevat sekä SRV:n että Siemensin pääkonttorit.
Referenssi
Helsinki

Helsingin yliopiston Tiedekulman sähkösuunnittelu

Palvelu

Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Toimimme Helsingin yliopiston vanhan hallintorakennuksen uudistuksessa sähkösuunnittelun asiantuntijana.
Referenssi
Vantaa

Helsinki-Vantaan Aukio tarjoaa elämyksellisen kokemuksen matkustajalle

Palvelu

AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Toimiala

Liikenne ja logistiikka

Helsinki-Vantaan lentoaseman kaukoliikenteen terminaalilaajennuksen sydän on Aukio, jossa matkustajat voivat ihailla Suomen luontoa ja nauttia elämyksellisestä kokemuksesta. Granlund toteutti medianäyttöratkaisun…
Referenssi
Tampere

Muumimuseossa luodaan elämyksiä

Palvelu

AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Muumimuseon ainutlaatuinen AV- ja esitystekniikka herättää Tove Janssonin tarinat eloon.
Referenssi
Helsinki

Urheilumuseo tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille

Palvelu

AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Valaistussuunnittelu, Äänisuunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Olympiastadionin uudistetussa Urheilumuseossa kävijä pääsee kokemaan urheilun huippuhetkiä kaikilla aisteilla.
Referenssi
Espoo

Fortumin pääkonttoriin suunniteltiin näyttävää AV-tekniikkaa

Palvelu

AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Toimiala

Toimistot

Fortumille luotiin näyttävä ja yhtä aikaa yksinkertainen sekä toimiva AV-konsepti.
Referenssi

Ota yhteys asiantuntijoihimme

Arttu Harjula

Ryhmäpäällikkö, AV-järjestelmät
Granlund Oy

Ilkka Paloniemi

Johtava asiantuntija, TeM
Granlund Oy

Jussi Kamunen

Vanhempi asiantuntija
Granlund Oy

Teemu Sivén

Projektipäällikkö, AV-järjestelmät
Granlund Oy

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Löydä Granlund-yhteyshenkilö paikkakunnallasi

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?