Hyppää sisältöön
ToimialatLiikenne ja logistiikka

Liikenne ja logistiikka

Älykäs ja ennakoiva projektisuunnittelu varmistaa liikenteen ja logistiikan toimintavarmuuden ja turvallisuuden. Samalla se pitää kustannukset kurissa ja säästää myös energiaa.

Sujuva ja turvallinen liikenne säästää energiaa

Liikenteen toiminnan varmistaminen ja henkilöturvallisuudesta huolehtiminen on projekteissamme ensisijaisen tärkeää. Esimerkiksi Suomen suurimman infrastruktuurihankkeen tuloksena valmistunutta Länsimetroa käyttää päivittäin lähes 200 000 matkustajaa. Talotekniset ratkaisut suunnitellaan tiukkoja henkilöturvavaatimuksia noudattaen. Näin turvataan matkustajia myös äärimmäisissä poikkeustilanteissa, kuten tulipalon sattuessa. Turvallisuuden lisäksi huolehdimme käyttäjien mukavuudesta. Miellyttävät sisäilmaolosuhteet vaikuttavat sekä matkustajien että henkilöstön viihtyvyyteen olipa kyseessä metro tai lentokenttä. Fiksuilla LVI- ja valaistusratkaisuilla on myös suora vaikutus energiatehokkuuteen.

Liikenteen kustannukset ja päästöt kuriin – oikeat resurssit oikeassa paikassa

Laadukkaat ja oikea-aikaiset suunnitelmat varmistavat, että liikenneurakoiden kustannukset pysyvät kurissa ja sovitussa aikataulussa. Myös energiatehokkuutta arvioidaan koko projektin ajan. Energian käyttöä seurataan ja tehostetaan jatkuvasti talotekniikan analytiikalla. Tavoitteenamme on aina löytää paras mahdollinen toteutustapa, jossa sekä aikataulu että energian kulutus on ennakoitu ja optimoitu.

Olemme suomalainen ohjelmistotoimittaja ja lisäksi meillä on vahvaa liikenne- ja logistiikka-alan substanssiosaamista esimerkiksi ylläpitoprosessien ja toimintamallien kehittämisestä. Talostamme löytyy laaja-alaista asiantuntemusta ja tarvittaessa voimme auttaa nopeasti monessa asiassa.

Tommi Söderström, asiakkuusjohtaja, Granlund

Digitaalisilla työkaluilla toimivia prosesseja

Hyödynnämme vankkaa kokemustamme liikennekohteista ja digitalisaation tuomista mahdollisuuksista asiakkaan eduksi. Erilaisia tietolähteitä älykkäästi yhdistämällä luomme lisäarvoa kaikille osapuolille. Ylläpitoprosessien kokonaisvaltainen digitalisointi tekee niistä entistä läpinäkyvämpiä ja ennustettavampia. Kun kiinteistöä, laitteita ja järjestelmiä ylläpidetään suunnitelmallisesti, varmistetaan liikennekohteiden olosuhteet ja toimivuus sekä turvallisuuspuutteet.

Granlund Manager -ylläpitojärjestelmä on laajasti käytössä asiakkaillamme. Järjestelmätoimituksen lisäksi autamme ylläpitoprosessien ja toimintamallien jatkuvassa kehittämisessä. Asiantuntijoidemme laaja-alainen osaaminen ja riittävät resurssit ovat apunasi projektin koko elinkaaren ajan.

Tutustu referensseihimme

Helsinki

Helsingin Sataman omaisuudenhallinta sai selkeän yhteisen suunnan

Palvelu

Kiinteistöjohtaminen

Toimiala

Liikenne ja logistiikka

Helsingin Sataman uusi omaisuudenhallinnan elinkaaristrategia selkeyttää vastuita eri toimijoiden välillä. Toimintamallit ja käytännöt yhdenmukaistetaan kaikilla liiketoiminta-alueilla.
Referenssi
Vantaa

Helsinki-Vantaan Aukio tarjoaa elämyksellisen kokemuksen matkustajalle

Palvelu

AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Toimiala

Liikenne ja logistiikka

Helsinki-Vantaan lentoaseman kaukoliikenteen terminaalilaajennuksen sydän on Aukio, jossa matkustajat voivat ihailla Suomen luontoa ja nauttia elämyksellisestä kokemuksesta. Granlund toteutti medianäyttöratkaisun…
Referenssi
Vantaa

Länsiterminaali 2:ssa matkustajia opastetaan toimivalla valaistuksella

Palvelu

Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu

Toimiala

Liikenne ja logistiikka

Granlund vastasi Euroopan vilkkaimman matkustajasataman, Helsingin Sataman Länsiterminaali 2:n sähkö-, AV- ja valaistussuunnittelusta sekä päivänvalosimuloinneista.
Referenssi
Helsinki

Länsimetron talotekniikka pitää huolta turvallisista matkustusolosuhteista joka tilanteessa

Palvelu

LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu, Palotekninen suunnittelu

Toimiala

Liikenne ja logistiikka

Yksi Suomen suurimmista infra-, talotekniikka- ja automaatiohankkeista sisältää valtavan määrän erilaista talotekniikkaa. Automatisoidut järjestelmät huolehtivat metromatkustamisen mukavuudesta ja turvallisuudesta.
Referenssi
Helsinki

Helsinki-Vantaalle talotekniikkasuunnittelua ja energiakonsultointia

Palvelu

LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Äänisuunnittelu, Ympäristösertifioinnit, Granlund Manager -ohjelmisto

Toimiala

Liikenne ja logistiikka

Finavia Oyj:n ja Granlundin yhteistyö on jatkunut jo kauan Helsinki-Vantaan peruskorjaushankkeissa, talotekniikkasuunnittelussa sekä energia- ja ympäristökonsultoinnissa.
Referenssi

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme

Vikke Niskanen

Suunnittelujohtaja, Projektit
Granlund Oy

Paavo Tikkanen

Johtava asiantuntija
Granlund Oy

Löydä lähin Granlund-toimipaikka ja yhteyshenkilö

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Löydä Granlund-yhteyshenkilö paikkakunnallasi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?