Granlund-konserni vahvistuu Etelä-Savossa uuden yrityskaupan myötä, kun Granlund Mikkeli Oy hankkii paikallisen Insinööritoimisto HTTC Oy:n osakekannan. HTTC on vuonna 2013 perustettu LVI-suunnitteluun ja -konsultointiin erikoistunut insinööritoimisto.
Yrityskaupan myötä Granlund Mikkeli Oy avaa suunnittelutoiminnan, sillä reilu vuosi sitten perustettu toimipiste on erikoistunut nykyisin rakennuttamiseen ja valvontaan. ”Tavoitteenamme on tarjota paikallisesti asiakkaille Granlundin koko palvelupakettia, joten on loistavaa saada LVI-suunnittelu nyt osaksi liiketoimintaamme”, kommentoi Granlund Mikkeli Oy:n toimitusjohtaja Olli Tirkkonen.
”Olemme tehneet Granlundin kanssa jo aiemmin yhteistyötä ja nyt tehtävä yrityskauppa mahdollistaa laajempien talotekniikkapalveluiden tarjoamisen asiakkaille yhdessä rakennuttamisen ja valvonnan kanssa”, kertoo HTTC:n toimitusjohtaja Harri Kaipainen.
Liiketoiminnan laajentamisen lisäksi Kaipainen näkee Granlund-konsernissa henkilöstölle mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan. HTTC:ltä siirtyy Granlund Mikkeliin viisi LVI-suunnittelun ammattilaista vanhoina työntekijöinä. HTTC sulautuu Granlund Mikkeliin tulevan puolen vuoden aikana. Olli Tirkkonen jatkaa Granlund Mikkelin toimitusjohtajana ja Harri Kaipainen aloittaa LVI-suunnitteluosaston johtajana.
Granlund Mikkeli Oy perustettiin reilu vuosi sitten Suomen Controlteam Oy:n liittyessä Granlund-konserniin. Mikkelin toimipiste on tähän saakka keskittynyt erityisesti rakennuttamiseen ja valvontaan, mutta tavoitteena on kasvattaa palvelupalettia laajemmin myös talotekniikan suunnittelun ja konsultoinnin suuntaan.
Granlund-konserni laajenee kesäkuussa kolmella yrityskaupalla. Granlund Mikkelin yrityskaupan lisäksi Granlund Oy hankkii talotekniikan rakennuttamiseen ja valvontaan sekä määrä- ja kustannuslaskentaan erikoistuneen VA Optimate Oy:n osakekannan ja Granlund Lahti Oy sähkösuunnitteluyritys WE Sähkö Oy:n osakekannan. Yrityskauppatiedotteet ovat luettavissa uutisissa.
Lisätietoja:
Olli Tirkkonen, toimitusjohtaja, Granlund Mikkeli Oy, 050 408 6843, olli.tirkkonen@granlund.fi
Harri Kaipainen, toimitusjohtaja, Insinööritoimisto HTTC Oy, 050 416 0145, harri.kaipainen@httc.fi
Lue lisää uutisiamme
Paluumuuttaja Mikko Tapojärvi kehittää kiinteistöjen elinkaaripalveluita Pohjois-Suomessa
09.06.2026 – ”Olen halunnut kehittää osaamistani, jotta pystyn löytämään asiakkaille aidosti toimivia ratkaisuja”, kertoo Granlundin tuore osastonjohtaja Mikko Tapojärvi.
Uutinen
Kohti avoimempaa rahapuhetta: näin palkka-avoimuus näkyy jo Granlundilla
03.06.2026 – Palkka-avoimuusdirektiivillä halutaan edistää palkitsemisen läpinäkyvyyttä ja sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa. Mutta mitä palkka-avoimuus tarkoittaa käytännössä? Granlundilla vastaus näkyy jo arjessa.
Uutinen
DUCO Rakennuttaja Oy vahvistaa Granlundin rakennuttamisen liiketoimintaa
01.06.2026 – Laadukkaasta asiakastyöstään tunnettu tamperelainen DUCO Rakennuttaja Oy liittyy osaksi Granlundia 29.5.2026 tehdyllä yrityskaupalla. Granlundin rakennuttamisliiketoiminta vahvistuu kaupan myötä merkittävästi sekä…
Uutinen
Granlund vahvistaa turvallisuussuunnittelua yrityskaupalla TeleConsulto Tsutsunen Oy:n kanssa
01.06.2026 – Granlund Oy on hankkinut tele- ja turvallisuussuunnitteluun erikoistuneen TeleConsulto Tsutsunen Oy:n osakekannan.
Uutinen
Toipumista tukeva arkkitehtuuri toi Granlundille historiallisen kilpailuvoiton
27.05.2026 – Granlundin ensimmäinen arkkitehtuurikilpailun voitto syntyi pitkäjänteisen kehitystyön, vahvan tiimityön ja ihmislähtöisen suunnittelun tuloksena. Niuvanniemen sairaalan suunnitteluratkaisuksi valittu Niityllä-ehdotus tukee toipumista…
Blogi
Rakennusalan tuottavuusloikka vaatii vakioitua dataa
26.05.2026 – Tuottavuusloikka tekoälyn ja digitaalisten työkalujen avulla vaatii kiinteistö- ja rakennusalalla vakioidun datan laajaa käyttöönottoa. Nämä asiat ovat Granlundin kehitystoiminnan keskiössä,…
Blogi
Uusi laki antaa tuulipuistojen omistajille paremmat mahdollisuudet hyödyntää dataa
21.05.2026 – Granlundin ainutlaatuinen data-analytiikka auttaa tuulipuistojen omistajia ja operaattoreita ymmärtämään ja optimoimaan omaisuuttaan entistä paremmin.
Blogi
Uutta tietoa: Sähkömarkkinoiden murros ja kiinteistönomistajan mahdollisuudet
21.05.2026 – Granlundin tuoreessa white paperissa analysoidaan Suomen sähkömarkkinoiden viimeaikaista kehitystä, keskeisiä hintamekanismeja ja tulevaisuuden näkymiä kiinteistönomistajan näkökulmasta. Lataa, lue ja hyödynnä…
Uutinen
Kiinteistöjen laitteistotarkastuksesta huoltotehtäväksi: Granlundin ja Kiwan integraatio luo uuden digitaalisen prosessin
18.05.2026 – Granlundin ja Kiwan kansainvälinen kumppanuus luo uudenlaisen toimintamallin, jossa kiinteistöjen laitteistojen määräaikaistarkastukset, huolto ja dokumentaatio yhdistyvät katkeamattomaksi prosessiksi. Automaattinen tiedonsiirto…
Uutinen
Vastuullinen kiinteistö -tutkimus tulee jälleen
12.05.2026 – Vastaa ja auta tuottamaan kattavaa tietoa alamme vastuullisuudesta. Tavoitteenamme on tuottaa kokonaisnäkemys vastuullisuuden roolista kiinteistö- ja rakennusalalla.
Uutinen