Granlundin kasvu jatkui vahvana 2019
13.3.2020 – Granlund ylitti vuoden 2019 tavoitteet reilusti ja 100M€ liikevaihtotavoitetta kohti mennään vauhdilla.
Talotekniikkasuunnitteluun, konsultointiin, kiinteistöohjelmistoihin ja korjausrakentamiseen keskittyvä Granlund-konserni teki vuonna 2019 ennätystuloksen. Liikevaihto kasvoi 13 % edellisvuodesta ollen 91,6 M€ (81,4 M€). Konsernin liikevoitto oli 11,6 M€, mikä oli 12 % enemmän kuin vuonna 2018. Vuoden 2019 liikevaihtotavoitteet ylitettiin ja vuoden 2020 tavoitetta, 100 M€ lähestytään kovaa vauhtia.
Granlundin käyttäjälähtöisyyteen, hyvinvoinnin edistämiseen sekä uusiin ratkaisuihin nojaava kasvustrategia 2016-2020 on toteutunut vahvasti suunnitelmien mukaan. Granlund nojaa vahvuusalueisiinsa talotekniikkasuunnitteluun, kiinteistö- ja energiakonsultointiin sekä kiinteistöjohtamisen ohjelmistoihin, mutta rinnalle ovat vahvasti nousseet myös korjausrakentamisen suunnittelu ja rakennuttaminen sekä digitaaliset kiinteistöpalvelut.
”Seuraavalla strategiakaudella vastuullisuus ja tuottavuuden parantaminen korostuvat teemoina niin omassa kuin asiakkaidemme toiminnassa. Haluamme olla omalta osaltamme nostamassa toimialaamme uudelle tasolle kummankin aihealueen osalta. Tässä onnistuminen tarkoittaa ehdottomasti myös asiakaslähtöisyyden ja laadun vahvaa kehitystä”, Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi avaa tulevaa strategiaa, joka julkaistaan huhtikuussa.
Kasvua kansainvälisesti ja kotimaassa – puolen vuoden sisällä viisi yrityskauppaa
Granlund kasvaa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Helmikuussa 2020 datakeskus-liiketoiminta laajentui Ruotsin markkinoille. Kotimaassa Granlund on kasvanut etenkin yrityskaupoilla. Loppuvuodesta 2019 solmittiin kolme suunnitteluliiketoiminnan yrityskauppaa: Pohjanmaalla, Hämeessä ja Etelä-Karjalassa.
Vuoden 2020 alussa Granlund on laajentunut jo kahdella yrityskaupalla: mikkeliläisen rakennuttamisyhtiö Suomen Controlteam Oy:n sekä rovaniemeläisen sähkösuunnittelutoimiston SSEP Finland Oy:n osakekannan hankinnoilla.
”Olemme löytäneet Granlund-leiriin erittäin vahvaa asiantuntemusta myös yrityskauppojen kautta. Kaikki viimeaikaiset kaupat antavat meille lisäpotkua niin alueellisesti kuin osaamisen näkökulmasta”, Metsi kommentoi.
Granlund toimii nyt 23 paikkakunnalla Suomessa, ja ulkomaan liiketoimintaa on Kiinassa, Lähi-idässä, Iso-Britanniassa, Pohjoismaissa ja Baltiassa. Henkilöstömäärä oli vuoden 2019 lopussa 981 henkeä kasvaen edellisvuodesta 86:lla.
Panostus innovaatio- ja kehitystoimintaan on jatkunut myös voimakkaana. Vuonna 2019 se oli 5,4 M€ eli miltei 6 % konsernin liikevaihdosta. Kehitystoiminnassa korostuivat mm. uusien teknologioiden soveltaminen, datan virtaamisen parantaminen ja sen hyödyntäminen koneoppimisen sekä tekoälyn avulla.
Kaikki liiketoiminnat kehittyivät positiivisesti
Kaikki liiketoimintasektorit kehittyivät vuonna 2019 positiivisesti. Taloteknisessä suunnittelussa suurimpia projekteja olivat mm. Tripla, Länsimetro 2, Helsinki-Vantaan kehitys sekä lukuisat sairaalahankkeet. Konsultoinnissa energiajohtaminen ja -konsultointi vetivät vahvasti, myös kiinteistökauppojen Due Diligence -toiminta oli vilkasta. Lean-palveluissa datapohjainen johtaminen korostui.
Ohjelmistoliiketoiminnassa Granlund Manager kasvatti markkinaosuuttaan ja saavutettiin kaikkien aikojen paras vuosimyyntitulos. Suurimpia asiakkaita olivat OP-ryhmän alueosuuspankit ja loppuvuodesta sovittiin Granlund Managerin käyttöönotosta Hesburger-ravintoloissa.
Korjausrakentamisen palveluissa Granlund tarjoaa yhden luukun periaatteella kaikki rakentamisen asiantuntijapalvelut. Senaatti-kiinteistöt oli suurin asiakas ja projektien kirjo vaihteli vankiloista ja oopperoista ministeriöiden peruskorjauksiin.
Haluatko kuulla lisää?

Granlund Isännöinti Oy osaksi Ehta Isännöintiä
03.12.2025 – Vuodesta 2020 osana Granlund-konsernia toiminut Granlund Isännöinti Oy siirtyy osaksi Ehta Isännöintiä.
Granlund jakaa maksutta valmiin tietomallinnuspohjan – tukee uuden rakentamislain vaatimuksia
02.12.2025 – Granlundin sivuilta ladattava Revit-tietomallipohja tuo kansallisesti vakioidut talotekniikan tietosisällöt valmiina jokaisen suunnittelijan käyttöön. Granlund haluaa mallin jakamisen myötä edistää rakennusalan…
Uutta tietoa mallintamisen keinoista betonirakenteiden kuivumisen varmistamiseen
28.11.2025 – Betonirakenteiden kosteudenhallinta epäonnistuu usein toteutuksen aikana, ja myös suunnittelussa pitäisi pystyä ennakoimaan paremmin haastavien rakenneratkaisujen vaikutusta betonin kuivumiseen. Granlundin rakennusfysiikan…
- Innovaatiot
Palkitsimme vuoden 2025 opinnäytetyöt
26.11.2025 – Aiheina näkyivät datan hyödyntäminen asiakassuhteiden hallinnassa, ympäristövastuullisuuden edistäminen sekä yläpohjarakenteet muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.
- Innovaatiot
Rakennesuunnittelun liiketoiminnassa jo lähes 80 asiantuntijaa
07.11.2025 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminta on jatkanut vakaata kasvua, ja vuoden aikana on rekrytoitu kymmeniä uusia osaajia. Nyt kokemuksen rinnalle haetaan lisää…
- Nimitykset
- Suunnittelu
Ohjelmistotalo Derigo osaksi Granlundia – tavoitteena digitaalinen elinkaaren hallinta
03.11.2025 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio kiihtyy. Granlund vahvistaa hankevaiheen digitaalista tarjontaansa myös ohjelmistotuotteiden osalta yrityskaupalla Derigon kanssa.
- Granlund Manager
- Yrityskaupat
Lataa uusi opas rakentamisen luontojalanjäljen laskentaan
28.10.2025 – Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat tämän hetken kriittisimpiä haasteita. Tutustu aiheeseen tarkemmin ja lataa uusi oppaamme!
- Vastuullisuus
Rakennusten vihreä siirtymä ei ratkea vain puhdasta energiaa ostamalla
07.10.2025 – On kaikkien suomalaisten etu, että rakennuksilta vaaditaan jatkossakin energiatehokkuutta. Energiasyöppö rakennus tulee kalliiksi. Vihreä siirtymä edellyttää puhtaamman energiantuotannon lisäksi myös…
- Energia
Granlund laajentaa liiketoimintaa paloturvallisuussuunnitteluun
29.09.2025 – Granlund laajentaa palvelujaan paloturvallisuussuunnitteluun. Uutta liiketoimintaa vetämään on valittu kokenut paloturvallisuuden asiantuntija Arttu Sjöstedt.
- Nimitykset