Kesäkerho vanhempien työpaikalla
14.6.2018 – Granlundin henkilöstö on voinut tänä kesänä ilmoittaa lapsensa kerhoon, joka järjestetään Malmilla kesäkuun alussa. Samalla nuoret koululaiset pääsevät tutustumaan vanhempiensa työpaikkaan.

Granlundin päätoimipisteessä Malmilla saattaa kesän alussa tavata piknikretkelle suuntaavia koululaisia tai löytää neuvotteluhuoneeseen pystytetyn elokuvakerhon. Kyse on granlundilaisten lapsille suunnatusta kesäkerhosta, joka järjestetään kesäkuun kahtena ensimmäisenä viikkona. Kerho on tarkoitettu Granlundin oman henkilöstön 6–10-vuotiaille lapsille. Kaikki työntekijät ovat voineet ilmoittaa lapsensa kesäkerhoon kevään aikana.
”Koululaisilla on tunnetusti pitkät kesälomat, joiden järjestely voi tuottaa monelle vanhemmalle päänvaivaa. Kerho helpottaa vanhempien arkea, mutta myös lapsista on kiva päästä näkemään, miltä äidin tai isän työpaikalla näyttää”, kertoo henkilöstöpäällikkö Minna Lappalainen.
Retkiä lähiseudulle
Lapset voi tuoda aamulla kerhoon kello 8–9 välillä ja hakea iltapäivällä kello 15–16 aikoihin. Päiviin ei olla mietitty etukäteen tiukkaa ohjelmaa, jotta juuri lukuvuoden päättäneet koululaiset voivat ottaa rennosti. Aamupäivisin askarrellaan, pelataan ja lueskellaan, lounas syödään henkilöstön ruokalassa ja iltapäivisin tehdään erilaisia retkiä lähiseudulla. Ensimmäiselle kerhoviikolle suunnitteilla on ainakin retkeilyä lähipuistoissa sekä reissut Fallkullan kotieläintilalle Heurekaan. Sateisina päivinä voidaan järjestää leffahetkiä ja katsoa elokuvia neukkareiden isoilta näytöiltä.
Kesäkerho suunnitteilla myös ensi vuodeksi
Kerho järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kesäkerho on organisoitu Granlundin HR-osastolla, ja mukaan on otettu ulkopuolinen palveluntuottaja Tunnehoiva. Työntekijät ovat suhtautuneet kesäkerhoon innostuneesti.
”Jos kerho todetaan toimivaksi konseptiksi, todennäköisesti järjestämme kerhon ensi kesänä pidemmälle ajanjaksolle. Kaikki eivät ehtineet tänä kesänä mukaan, mutta moni on jo sanonut osallistuvansa ensi vuonna”, Minna Lappalainen kertoo.
Kesäkerho on myös yksi tapa panostaa henkilöstön hyvinvointiin, mikä on tärkeä arvo Granlundille.
”Halusimme helpottaa pienten lasten vanhempien elämää näin kesällä. Ja tuohan tämmöinen toiminta väriä ja paljon hyvää fiilistä toimistolle”, kertoo Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi.
Metsi kävi pitämässä lapsille esitelmän yrityksestä ja oli otettu saamastaan vastaanotosta. ”Harvoin saa niin paljon avointa ja positiivista palautetta yritysesittelystä kuin näiden kanssa”, hän naureskelee.
Kuva: Inka Lappalainen
Haluatko kuulla lisää?


Tamperelainen Projektivisio osaksi Granlundia
29.09.2023 – Granlund vahvistaa sairaalatekniikan osaamistaan Pirkanmaan alueella ostamalla Projektivisio Oy:n osakekannan.
- yrityskaupat

Granlund antaa vuosia kehitetyn tietomallinnuspohjan maksutta jakoon
28.09.2023 – Revit on tietomallinnusohjelmisto, jonka tehokas käyttö edellyttää työlästä alkuasetusten määrittelyä. Granlundilla on käytetty Revit-mallipohjan kehittämiseen useita satoja työtunteja, ja nyt…

Talotekniikka johtaa tietä kohti tekoälyratkaisuja
27.09.2023 – Tekoälyyn perustuvien sovellusten käyttöönotto edellyttää suurten datamäärien analysointia ja tiedon vakioimista. Talotekniikka näyttää tässä mallia koko kiinteistö- ja rakennusalalle.

Granlund sai toimiston Kotkaan
21.09.2023 – Granlund avasi uuden toimiston Kotkaan. Paikallisia työntekijöitä työllistävä toimisto sijaitsee meren äärellä juuri kalustetuissa toimitiloissa.

Ympäristöministeriön selvitys tarkentaa tietoa talotekniikan päästövaikutuksista
12.09.2023 – Ympäristöministeriön tuore selvitys tarkentaa huomattavasti taloteknisten järjestelmien päästövaikutuksia. Selvitys auttaa rakennusalan toimijoita tekemään tarkempia laskelmia taloteknisten järjestelmien vaikutuksesta rakennusten hiilijalanjälkeen.

Miltä energia näyttää valotaiteen keinoin?
08.09.2023 – Jyväskylässä järjestettävä Valon kaupunki -tapahtuma pidetään tänä vuonna 28.9.–7.10. Granlundin vuorovaikutteisen teoksen teema on energian eri muodot. Teokseen osallistuvan ihmisen…
- Energia
- suunnittelu

Vastuullinen kiinteistönomistaja varautuu häiriötilanteisiin ennalta
28.08.2023 – Kiinteistöön kohdistuvat mahdolliset häiriötilanteet ja riskit kannattaa selvittää ennakoiden. Tärkeintä on varmistaa käyttäjien turvallisuus ja kriittisten järjestelmien toiminta kaikissa tilanteissa.
- suunnittelu
- Talotekniikka

Fiksu yritys varautuu sähkökatkoihin
28.08.2023 – Jokaisen yrityksen kannattaa laatia varautumissuunnitelma sähkökatkojen varalta. Kriittisten toimintojen turvaaminen voi edellyttää varavoimaa ja vaihtoisia reittejä sähkönsyötölle.
- suunnittelu
- Talotekniikka

Suomalainen osaaminen tukemassa Romanian sairaalakannan uudistusta
21.08.2023 – Suomalaisen sairaalasuunnittelun ja -rakentamisen asiantuntijat yhdistävä Integrated Hospital Design Alliance eli IHDA-ryhmä on mukana romanialaisen sairaalan uudisrakennushankkeessa. Länsi-Romaniassa sijaitseva Resita…
- suunnittelu
- Talotekniikka