Hyppää sisältöön
Etusivu › Uutinen › Rakennushankkeiden data viimein tehokkaassa käytössä

Rakennushankkeiden data viimein tehokkaassa käytössä

5.6.2025 – Uudella ratkaisulla kustannus- ja hiilitiedot voi laskea tarkasti jo hankkeen alkuvaiheessa.

Aihepiiri
Data ja digitalisaatio, Tuottavuus
Jaa

Rakennusala on jäänyt muita aloja jälkeen tuottavuudessa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että hankkeissa digitaalinen tieto ei virtaa suunnittelun, hankinnan, valmistuksen, logistiikan ja rakentamisen välillä. Samoja määrätietoja lasketaan yhä uudelleen, ja samalla matkan varrella katoaa oleellista dataa ja syntyy valtavasti hukkaa.

Kyse on taloudellisesti merkittävästä asiasta. Olemme arvioineet, että esimerkiksi 2D-kuvista tehtyyn määrälaskentaan käytetään rakentamisen eri vaiheissa vuosittain noin 400 miljoonaa euroa. Tämä on noin prosentti rakentamisen vuotuisesta kokonaisliikevaihdosta.

Tietomallien data hyötykäyttöön

Me uskomme, että ratkaisu tuottavuuden parantamiseen löytyy datan fiksusta hyödyntämisestä. Kehittämässämme data-alustassa tietomallien sisältämä tieto rikastetaan hankkeen muissa prosesseissa hyödynnettävään muotoon. Tieto muunnetaan määriksi, ja sitä rikastetaan tuotedatalla, hiilijalanjäljellä, kustannuksilla, työaikamenekillä tai aikatauluun ja logistiikkaan liittyvällä tiedolla. 

Ohjaa hankkeen kustannus- ja hiilijalanjälkeä tiedolla

Uusi ratkaisumme tulee rakennushankkeiden käyttöön vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa olemme tehostaneet kustannus- ja hiilijalanjäljen ohjausta tarkkaan dataan perustuen.

Perinteisesti talotekniikan kustannus- ja hiilitiedot rakennushankkeissa ovat perustuneet kehitys- ja kilpailuvaiheissa neliöpohjaisiin arvioihin. Uuden ratkaisumme avulla pystymme luomaan alustavat määräluettelot Granlundin tuhansien kohteiden kautta kerätyllä vakioidulla hanketiedolla ilman tarkkoja talotekniikkasuunnitelmia.

Laskelmien pohjalta asiakas voi tehdä projektin alkuvaiheessa tarkemman tavoiteasetannan ilman raskaampaa alkuvaiheen suunnittelutyötä. Näin talotekniikan kustannuslaskennasta saadaan entistä tarkempaa, ja tuotetietoon perustuva hiilijalanjälkidata mahdollistaa vastuullisempiin ratkaisuihin tähtäävän suunnittelunohjauksen.

Palvelustamme hyötyvät etenkin pääurakoitsijat ja tilaajaorganisaatiot. Se helpottaa myös talotekniikkaurakoitsijoiden ja rakennushankkeen muiden osapuolten työtä.

Haluatko kuulla lisää?

Juho Lepistö

Liiketoimintayksikön johtaja, hankejohtaminen
Granlund Oy

Rasmus Paatsalo

Liiketoiminnan kehitysjohtaja, rakennushankkeiden datapalvelut
Granlund Oy

Risto Ranne

Apulaisjohtaja, projektinjohtokonsultointi
Granlund Oy

Tytti Bruce-Hyrkäs

Liiketoimintajohtaja, konsultointi, vastuullisuusliiketoiminnan kehitys
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Granlund vahvistaa vastuullisuuspalveluitaan

05.10.2026 – Granlund vahvistaa rooliaan kiinteistö- ja rakennusalan vastuullisuuden edelläkävijänä rekrytoimalla joukon erittäin kokeneita ympäristöluokitusten ja elinkaariohjauksen ammattilaisia.

Uutinen

Rakennuttajatoimisto Venttiseiska fuusioitui osaksi Granlundia

02.10.2026 – Yrityskauppa tehtiin alkuvuodesta, sulautuminen valmistui 1.10.2026. Tavoitat tutut rakennuttamisen asiantuntijat nyt Granlundilta.

Uutinen

Granlund laajentaa konsultoinnin palveluitaan kolmella kokeneella asiantuntijalla 

02.10.2026 – Vesa Klemettilä, Tuomas Hietala ja Viljo Lindstén tuovat Granlundille osaamista, joka laajentaa palveluita teknisessä kiinteistöjohtamisessa, kiinteistöstrategioissa, varainhoidossa ja dataohjattussa päätöksenteossa.

Uutinen

Pekka Metsille kunniamaininta Vuoden 2026 Tate-teko -kilpailussa

01.10.2026 – Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi on palkittu kunniamaininnalla ensimmäistä kertaa järjestetyssä Vuoden Tate-teko -kilpailussa. Tunnustus luovutettiin FinnBuild-messuilla keskiviikkona 30.9.

Uutinen

Tatu Silventoinen tuo kiinteistösijoitusmarkkinasta osaamista Granlundille

17.09.2026 – Kokenut kiinteistökehitysjohtaja tulee kehittämään palveluja kiinteistösijoitusmarkkinan murroksessa.

Uutinen

Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan Anna-Riikka Pehkonen-Ollilan johdolla 

14.09.2026 – Ympäristönäkökulmat ovat yhä merkittävämpi osa suuria teollisuushankkeita. Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan kehittämällä talon YVA- ja ympäristöosaamista kokeneen ympäristöasiantuntijan johdolla.

Uutinen

Granlundin kasvu jatkuu – ennätysmäärä yrityskauppoja 

17.08.2026 – Granlund on laajentunut ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana useilla yrityskaupoilla. Liikevaihdon kasvu on ylittänyt tavoitteet niin Suomessa kuin Ruotsissa.

Uutinen

Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy osaksi Granlundia

30.06.2026 – Lappeenrannassa toimiva Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy liittyy osaksi Granlundia 30.6. tehdyllä yrityskaupalla.

Uutinen

Erikoissairaanhoitaja Tiina Jouppila vahvistaa Granlundin käyttäjälähtöistä sairaalasuunnittelua

29.06.2026 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosastolle nimitetty Tiina Jouppila hyödyntää työssään käyttäjälähtöisen ja näyttöön perustuvan sairaalasuunnittelun menetelmiä sekä virtuaaliympäristöjä.

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?