Suomen Controlteam Oy osaksi Granlund-konsernia
9.1.2020 – Granlund Oy on tehnyt sopimuksen Suomen Controlteam Oy:n osakekannan ostamisesta. Yrityskaupalla Granlund vahvistaa rakennuttamis- ja valvontaosaamistaan Itä-Suomessa.
Suomen Controlteam Oy on rakennuttamiseen, valvontaan ja talotekniikkaan erikoistunut asiantuntijaorganisaatio, joka työllistää 27 asiantuntijaa viidellä paikkakunnalla, päätoimipiste on Mikkelissä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2018 oli 3,2 M€.
Yrityskaupan myötä Granlundin tavoitteena on nousta ylivoimaiseksi Itä-Suomen rakennuttamisen, valvonnan ja taloteknisten asiantuntijapalveluiden osaajaksi ja markkinajohtajaksi. ”Suomen Controlteam Oy tuo vahvaa rakennuttamisen asiantuntemusta konserniimme Itä-Suomen alueella. Olemme seuranneet Mikkelin seutua jo pitkään ja on hienoa päästä laajentamaan nyt sinne toimintaamme”, kommentoi Granlund Oy:n toimitusjohtaja Pekka Metsi.
Suomen Controlteam Oy:ssa arvostetaan yhtiöiden yhteistä arvopohjaa ja toimintaperiaatteita. ”Löysimme Granlund Oy:stä kumppanin, jonka kanssa jaamme saman arvomaailman. Arvostamme myös konsernin kotimaista omistajuuspohjaa. Saamme Granlundista hyvän kodin Suomen Controlteamin porukalle ja loistavat mahdollisuudet kehittyä”, kertoo Suomen Controlteam Oy:n toimitusjohtaja Olli Tirkkonen.
Suomen Controlteam Oy jatkaa toimintaansa omalla nimellään toukokuun alkuun saakka, jonka jälkeen yhtiöstä tulee Granlund Mikkeli Oy. Toimitusjohtajana jatkaa Olli Tirkkonen ja varatoimitusjohtajana Kirsi Lepistö, molemmat ovat myös yhtiön osakkaita. Lappeenrannan ja Kouvolan asiantuntijat siirtyvät toukokuun alussa Granlund Saimaa Oy:n palvelukseen ja Kuopion ja Savonlinnan asiantuntijat Granlund Kuopio Oy:lle. Koko Suomen Controlteam Oy:n henkilöstö siirtyy Granlund-yhtiöihin ns. vanhoina työntekijöinä.
Yrityskaupan jälkeen Granlund toimii Itä-Suomessa kahdeksalla paikkakunnalla ja tarjoaa Mikkelin alueella kokonaisvaltaisia rakennuttamisen ja valvonnan palveluita, korjausrakentamista sekä taloteknistä suunnittelua. Jatkossa myös ohjelmistoliiketoiminnan ja konsultoinnin palvelut tulevat palveluvalikoimaan.
Lisätiedot:
Pekka Metsi, toimitusjohtaja Granlund Oy, 040 529 6509, pekka.metsi@granlund.fi
Olli Tirkkonen, toimitusjohtaja Suomen Controlteam Oy, 050 408 6843, olli.tirkkonen@suomenct.fi
Risto Havo, toimitusjohtaja, Granlund Saimaa Oy, 050 434 0133, risto.havo@granlund.fi
Tommi Miettinen, toimitusjohtaja, Granlund Kuopio Oy, 050 3250 258, tommi.miettinen@granlund.fi
Haluatko kuulla lisää?



Granlund Isännöinti Oy osaksi Ehta Isännöintiä
03.12.2025 – Vuodesta 2020 osana Granlund-konsernia toiminut Granlund Isännöinti Oy siirtyy osaksi Ehta Isännöintiä.
Granlund jakaa maksutta valmiin tietomallinnuspohjan – tukee uuden rakentamislain vaatimuksia
02.12.2025 – Granlundin sivuilta ladattava Revit-tietomallipohja tuo kansallisesti vakioidut talotekniikan tietosisällöt valmiina jokaisen suunnittelijan käyttöön. Granlund haluaa mallin jakamisen myötä edistää rakennusalan…
Uutta tietoa mallintamisen keinoista betonirakenteiden kuivumisen varmistamiseen
28.11.2025 – Betonirakenteiden kosteudenhallinta epäonnistuu usein toteutuksen aikana, ja myös suunnittelussa pitäisi pystyä ennakoimaan paremmin haastavien rakenneratkaisujen vaikutusta betonin kuivumiseen. Granlundin rakennusfysiikan…
- Innovaatiot
Palkitsimme vuoden 2025 opinnäytetyöt
26.11.2025 – Aiheina näkyivät datan hyödyntäminen asiakassuhteiden hallinnassa, ympäristövastuullisuuden edistäminen sekä yläpohjarakenteet muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.
- Innovaatiot
Rakennesuunnittelun liiketoiminnassa jo lähes 80 asiantuntijaa
07.11.2025 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminta on jatkanut vakaata kasvua, ja vuoden aikana on rekrytoitu kymmeniä uusia osaajia. Nyt kokemuksen rinnalle haetaan lisää…
- Nimitykset
- Suunnittelu
Ohjelmistotalo Derigo osaksi Granlundia – tavoitteena digitaalinen elinkaaren hallinta
03.11.2025 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio kiihtyy. Granlund vahvistaa hankevaiheen digitaalista tarjontaansa myös ohjelmistotuotteiden osalta yrityskaupalla Derigon kanssa.
- Granlund Manager
- Yrityskaupat
Lataa uusi opas rakentamisen luontojalanjäljen laskentaan
28.10.2025 – Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat tämän hetken kriittisimpiä haasteita. Tutustu aiheeseen tarkemmin ja lataa uusi oppaamme!
- Vastuullisuus
Rakennusten vihreä siirtymä ei ratkea vain puhdasta energiaa ostamalla
07.10.2025 – On kaikkien suomalaisten etu, että rakennuksilta vaaditaan jatkossakin energiatehokkuutta. Energiasyöppö rakennus tulee kalliiksi. Vihreä siirtymä edellyttää puhtaamman energiantuotannon lisäksi myös…
- Energia
Granlund laajentaa liiketoimintaa paloturvallisuussuunnitteluun
29.09.2025 – Granlund laajentaa palvelujaan paloturvallisuussuunnitteluun. Uutta liiketoimintaa vetämään on valittu kokenut paloturvallisuuden asiantuntija Arttu Sjöstedt.
- Nimitykset