Suunnitteilla aurinkovoiman hyödyntäminen?
21.2.2019 – Mikäli harkitset aurinkovoiman rakentamista tänä vuonna tai investointisuunnitelmissanne on aurinkosähköhankkeita, valtion 25 % investointitukea on mahdollista hakea vielä huhtikuun loppuun asti. 1.5.2019 alkaen tuki on 20 %.
Suomen valtio tukee yrityksiä uusiutuvan energian hankkeissa. Aurinkosähköhankkeille on muutaman viime vuoden ajan ollut mahdollista hakea 25 % investointitukea. Vappuna tämä tuki pienenee, ja 1.5.2019 alkaen tukea voi enää saada 20 %.
Mikäli harkitset aurinkovoiman rakentamista tänä vuonna tai investointisuunnitelmissanne on aurinkosähköhankkeita, tukea kannattaa hakea hyvissä ajoin ennen huhtikuun loppua. Hakemuksen pitää olla jätettynä Business Finlandin sähköisessä asiointipalvelussa viimeistään 30.4.2019.
Granlund tarjoaa monipuolista apua energiahankkeisiin. Energiatukia hankkeisiin on haettu korkealla onnistumisprosentilla, minkä lisäksi Granlund on ollut mukana usean onnistuneen hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa. Tavoitteena on pystyä tukemaan asiakasta projektin jokaisessa vaiheessa.
Suurten yritysten lakisääteiset energiakatselmukset uusittava tänä vuonna
Suurten yritysten lakisääteiset energiakatselmukset on aika uusia vuonna 2019. Granlundin konsultit tarjoavat tehokkaan tavan toteuttaa energiakatselmukset niin, että organisaatio saavuttaa todellisia säästöjä ja pystyy hyödyntämään valtion investointituet energiansäästöprojekteissa mahdollisimman tarkkaan.
Granlund vahvistaa Granlund Managerin kehittämistä
04.11.2026 – Granlund Manager -ohjelmiston tarina jatkuu itsenäisenä Granlundin tytäryhtiönä. Tavoitteena on mahdollistaa kasvu- ja kansainvälistymistavoitteet.
Granlundin rakennesuunnittelu kasvaa vauhdilla – sadas suunnittelija aloittaa marraskuussa
02.11.2026 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminnassa juhlitaan tärkeää virstanpylvästä, kun asiantuntijoiden määrä nousi marraskuun alussa sataan. Jatkossa kasvussa keskitytään nuorten osaajien rekrytointiin.
- Suunnittelu
Kestävän rakentamisen ohjeita datakeskuksille
28.10.2026 – Suomeen suunnitellaan enemmän datakeskuksia kuin koskaan aikaisemmin, ja keskustelu aiheesta käy vilkkaana. Tuore asiantuntijajulkaisumme käy läpi, miten datakeskus voidaan rakentaa…
- Energia
- Vastuullisuus
Granlund vahvistaa vastuullisuuspalveluitaan
05.10.2026 – Granlund vahvistaa rooliaan kiinteistö- ja rakennusalan vastuullisuuden edelläkävijänä rekrytoimalla joukon erittäin kokeneita ympäristöluokitusten ja elinkaariohjauksen ammattilaisia.
- Konsultointi
- Vastuullisuus
Rakennuttajatoimisto Venttiseiska fuusioitui osaksi Granlundia
02.10.2026 – Yrityskauppa tehtiin alkuvuodesta, sulautuminen valmistui 1.10.2026. Tavoitat tutut rakennuttamisen asiantuntijat nyt Granlundilta.
Granlund laajentaa konsultoinnin palveluitaan kolmella kokeneella asiantuntijalla
02.10.2026 – Vesa Klemettilä, Tuomas Hietala ja Viljo Lindstén tuovat Granlundille osaamista, joka laajentaa palveluita teknisessä kiinteistöjohtamisessa, kiinteistöstrategioissa, varainhoidossa ja dataohjattussa päätöksenteossa.
- Nimitykset
Pekka Metsille kunniamaininta Vuoden 2026 Tate-teko -kilpailussa
01.10.2026 – Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi on palkittu kunniamaininnalla ensimmäistä kertaa järjestetyssä Vuoden Tate-teko -kilpailussa. Tunnustus luovutettiin FinnBuild-messuilla keskiviikkona 30.9.
- Granlund
Tatu Silventoinen tuo kiinteistösijoitusmarkkinasta osaamista Granlundille
17.09.2026 – Kokenut kiinteistökehitysjohtaja tulee kehittämään palveluja kiinteistösijoitusmarkkinan murroksessa.
- Nimitykset
Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan Anna-Riikka Pehkonen-Ollilan johdolla
14.09.2026 – Ympäristönäkökulmat ovat yhä merkittävämpi osa suuria teollisuushankkeita. Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan kehittämällä talon YVA- ja ympäristöosaamista kokeneen ympäristöasiantuntijan johdolla.
- Nimitykset
- Vastuullisuus
