Taltec ja Siluc fuusioituivat osaksi Granlundia
2.10.2017 – Yritykset vahvistavat korjausrakentamisen ja rakennuttamisen osaamista.
Granlund-konserni laajeni vuodenvaihteessa kahdella yrityskaupalla. Granlund Saimaa Oy osti joulukuussa 2016 paikallisen Siluc Oy:n osakekannan ja tammikuussa 2017 emoyhtiö Granlund Oy puolestaan helsinkiläisen Taltec Oy:n osakekannan. Kummatkin yrityskaupat vahvistivat Granlundin osaamista korjausrakentamisessa, projektinjohdossa sekä rakennuttamisessa.
Yritykset ovat fuusioituneet puolen vuoden aikana osaksi Granlund-konsernia. Taltecin toimitusjohtaja Tapani Muttonen siirtyi johtamaan Granlund Oy:n korjausrakentamisen osastoa, joka profiloituu taloteknisen suunnittelun ja rakennuttamisen sekä linjasaneerausten asiantuntijana. Osasto työllistää tällä hetkellä noin 50 henkilöä. ”Korjausrakentamisen tarve kasvaa koko ajan ja valmius vastata kysyntään on nyt vahva. Konsernissa oli jo entuudestaan talotekniikan suunnittelun ja valvonnan huippuosaamista, nyt voimme lisäksi tarjota rakennuttamista ja projektinjohtoa”, Muttonen kuvailee.
Granlund Saimaa Oy:lle tuli fuusion myötä osaamista niin kiinteistönpidon kuin korjausrakentamisen saralla. Silucin toimitusjohtaja Pekka Salla vastaa uudessa yhtiössä hankkeiden toteuttamisesta ja toiminnan kehittämisestä ja ryhmäpäällikkö Satu Salonsaari vetää yhdistymisen yhteydessä perustettua kiinteistönpidon osastoa.
”Yrityskauppa ja erityisesti sen mukana tulleet ammattilaiset vahvistivat osaamistamme korjausrakentamiskohteiden rakennuttamisessa, suunnittelu- ja projektinjohtotehtävissä sekä kuntotutkimuksissa ja kustannuslaskennassa. Uuden liiketoiminta-alueen myötä pystymme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin entistä monipuolisemmin sekä tuottamaan suurempia palvelukokonaisuuksia”, Granlund Saimaa Oy:n toimitusjohtaja Risto Havo kertoo.
Haluatko kuulla lisää?

Tapani Muttonen

Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy osaksi Granlundia
30.06.2026 – Lappeenrannassa toimiva Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy liittyy osaksi Granlundia 30.6. tehdyllä yrityskaupalla.
- Yrityskaupat
Erikoissairaanhoitaja Tiina Jouppila vahvistaa Granlundin käyttäjälähtöistä sairaalasuunnittelua
29.06.2026 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosastolle nimitetty Tiina Jouppila hyödyntää työssään käyttäjälähtöisen ja näyttöön perustuvan sairaalasuunnittelun menetelmiä sekä virtuaaliympäristöjä.
- Nimitykset
- Suunnittelu
Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke valmistui Tampereelle
26.06.2026 – Tampereen Kalevaan on valmistunut TOAS Hippos -kortteli, Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke. Yhteisöllisessä korttelissa asuu nyt yli 700 opiskelijaa, ja kokonaisuus…
- Talotekniikka
Insinööritoimisto KTS Oy osaksi Granlundia
16.06.2026 – Granlund on ostanut Insinööritoimisto KTS Oy:n osakekannan 15.6. tehdyllä yrityskaupalla. Tavoitteena on vahvistaa etenkin sähkösuunnittelun osaamista Oulun seudulla.
- Talotekniikka
- Yrityskaupat
Tiina Lensu kehittää vastuullisuus- ja kiinteistöjohtamisen palveluita Etelä-Karjalassa
15.06.2026 – “Yritykset ovat aiempaa valveutuneempia”, sanoo Granlund Saimaan konsultoinnin asiakkuuspäällikkönä keväällä 2026 aloittanut Tiina Lensu. Hän tuo mukanaan lähes 30 vuoden…
- Kiinteistöjohtaminen
- Nimitykset
- Vastuullisuus
“Toimintavarmuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan”, sanoo vaativien kohteiden asiakkuuspäällikkö Timo Kankaanranta
11.06.2026 – Granlund vahvistaa kiinteistöjohtamisen yksikköään erikoisosaamisella, joka keskittyy vaativiin asiakaskohteisiin, kuten datakeskuksiin, sairaaloihin ja teollisuuskohteisiin. Timo Kankaanranta aloitti keväällä 2026 yksikön…
- Kiinteistöjohtaminen
- Nimitykset
Paluumuuttaja Mikko Tapojärvi kehittää kiinteistöjen elinkaaripalveluita Pohjois-Suomessa
09.06.2026 – ”Olen halunnut kehittää osaamistani, jotta pystyn löytämään asiakkaille aidosti toimivia ratkaisuja”, kertoo Granlundin tuore osastonjohtaja Mikko Tapojärvi.
- Energia
- Nimitykset
- Vastuullisuus
Kohti avoimempaa rahapuhetta: näin palkka-avoimuus näkyy jo Granlundilla
03.06.2026 – Palkka-avoimuusdirektiivillä halutaan edistää palkitsemisen läpinäkyvyyttä ja sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa. Mutta mitä palkka-avoimuus tarkoittaa käytännössä? Granlundilla vastaus näkyy jo arjessa.
- Granlund
Granlund vahvistaa turvallisuussuunnittelua yrityskaupalla TeleConsulto Tsutsunen Oy:n kanssa
01.06.2026 – Granlund Oy on hankkinut tele- ja turvallisuussuunnitteluun erikoistuneen TeleConsulto Tsutsunen Oy:n osakekannan.
- Yrityskaupat