Hyppää sisältöön
Etusivu › Uutinen › Tamperelainen Projektivisio osaksi Granlundia

Tamperelainen Projektivisio osaksi Granlundia

29.9.2023 – Granlund vahvistaa sairaalatekniikan osaamistaan Pirkanmaan alueella ostamalla Projektivisio Oy:n osakekannan.

Aihepiiri
Yrityskaupat
Jaa

Sairaalatekniikan kokenut osaaja Projektivisio Oy siirtyy osaksi Granlundia osakekaupalla, josta sovittiin 29.9.2023. Osakekaupan myötä Granlund vahvistaa asemaansa Pirkanmaan suurimpana sairaalatekniikan asiantuntijayrityksenä. Fuusio on valmis maaliskuun lopulla 2024.

Terveydenhuollon rakennuksissa ja suurissa sairaaloissa sairaalalaitteiden osuus on merkittävä – paitsi investointina myös modernin terveydenhuollon mahdollistajana. On loppu viimein veronmaksajien edun mukaista, että laitehankinnat osataan tehdä parhaalla mahdollisella tavalla, ja että niiden asennus sujuu huolellisesti. Tässä työssä tarvitaan sairaalatekniikan ammattilaisia.

Granlund saa riveihinsä asiantuntijoita, joilla on kokemusta mm. KSL-suunnittelusta (kiinteiden sairaalalaitteiden suunnittelu), sairaalatekniikan hankinnoista sekä sairaalahankkeiden rakennuttamisen ja valvonnan tehtävistä. Yli 10 vuotta sitten perustettu Projektivisio Oy työllistää neljä ammattilaista, joista kolme ovat yrityksen osakkaita. Projektivision työntekijöiden työpisteet muuttavat kaupan myötä Granlundin tiloihin Tampereen Järvensivuntielle.

Tällä hetkellä suurimpia yhteisiä hankkeitamme ovat TAYS Uudistamisohjelman loppuvaihe ja OYS2030-uudistamisohjelma.

Sami Perkko

Projektivision osakas ja toimitusjohtaja Sami Perkko kertoo, että Projektivision väki siirtyy Granlundille hyvissä tunnelmissa. Granlundin houkuttelevuutta lisäsi suuren yrityksen mahdollisuudet sekä kansainvälistymiseen liittyvät näkymät.

”On hienoa saada omaan tekemiseen uusia tuulia. Itse odotan, että nyt minulla on paremmat mahdollisuudet kehittää sairaalatekniikka-alaa – eli keskittyä olennaiseen, kun oman yrityksen pyörittäminen ei vie niin paljon aikaa”, Sami Perkko sanoo.

Granlund on Projektivision lailla vahvasti mukana sairaalahankkeissa ja hyvinvointialueiden kohteissa ympäri Suomen. Yritysten henkilökunta onkin tutustunut toisiinsa jo moneen kertaan eri hankkeiden, allianssien ja yhteisten asiakkuuksien parissa.

”Tällä hetkellä suurimpia yhteisiä hankkeitamme ovat TAYS Uudistamisohjelman loppuvaihe ja OYS2030-uudistamisohjelma”, Sami Perkko kertoo.

Sairaaloiden ja hyvinvointialueiden hankkeiden suhteen työtilanne näyttää hyvältä, eri mittaluokkien hankkeita käynnistyy, mutta volyymi hieman hiljenee.

Risto Suojanen

Rakentamisen suhdanteet näyttävät tänä syksynä synkiltä, mutta terveydenhoidon kannalta olennaisten rakennusten rakentaminen ja korjaaminen jatkuu. Hyvinvointialueiden uudistus näkyy sairaalatekniikan asiantuntijoiden työpöydillä.

”Sairaaloiden ja hyvinvointialueiden hankkeiden suhteen työtilanne näyttää hyvältä, eri mittaluokkien hankkeita käynnistyy, mutta volyymi hieman hiljenee”, kertoo Granlund Tampere Oy:n toimitusjohtaja Risto Suojanen.

Tänä syksynä Granlund uudistaa Suomen organisaatiotaan, ja konsernin 12 tytäryhtiötä yhdistyvät emoyhtiöön 31.10.2023. Jatkossa Granlund Oy toimii Suomessa yhtenä yhtiönä konsernin sijaan. Tässä yrityskaupassa Projektivisio Oy:n osakekannan ostaa Granlund Oy. Projektivision työntekijät siirtyvät Granlund Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Lue lisää yhdistymisestä.

Haluatko kuulla lisää?

Rami Kolehmainen

Liiketoimintajohtaja, arkkitehtisuunnittelu, Aluejohtaja, Tampere
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Granlund vahvistaa vastuullisuuspalveluitaan

05.10.2026 – Granlund vahvistaa rooliaan kiinteistö- ja rakennusalan vastuullisuuden edelläkävijänä rekrytoimalla joukon erittäin kokeneita ympäristöluokitusten ja elinkaariohjauksen ammattilaisia.

Uutinen

Rakennuttajatoimisto Venttiseiska fuusioitui osaksi Granlundia

02.10.2026 – Yrityskauppa tehtiin alkuvuodesta, sulautuminen valmistui 1.10.2026. Tavoitat tutut rakennuttamisen asiantuntijat nyt Granlundilta.

Uutinen

Granlund laajentaa konsultoinnin palveluitaan kolmella kokeneella asiantuntijalla 

02.10.2026 – Vesa Klemettilä, Tuomas Hietala ja Viljo Lindstén tuovat Granlundille osaamista, joka laajentaa palveluita teknisessä kiinteistöjohtamisessa, kiinteistöstrategioissa, varainhoidossa ja dataohjattussa päätöksenteossa.

Uutinen

Pekka Metsille kunniamaininta Vuoden 2026 Tate-teko -kilpailussa

01.10.2026 – Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi on palkittu kunniamaininnalla ensimmäistä kertaa järjestetyssä Vuoden Tate-teko -kilpailussa. Tunnustus luovutettiin FinnBuild-messuilla keskiviikkona 30.9.

Uutinen

Tatu Silventoinen tuo kiinteistösijoitusmarkkinasta osaamista Granlundille

17.09.2026 – Kokenut kiinteistökehitysjohtaja tulee kehittämään palveluja kiinteistösijoitusmarkkinan murroksessa.

Uutinen

Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan Anna-Riikka Pehkonen-Ollilan johdolla 

14.09.2026 – Ympäristönäkökulmat ovat yhä merkittävämpi osa suuria teollisuushankkeita. Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan kehittämällä talon YVA- ja ympäristöosaamista kokeneen ympäristöasiantuntijan johdolla.

Uutinen

Granlundin kasvu jatkuu – ennätysmäärä yrityskauppoja 

17.08.2026 – Granlund on laajentunut ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana useilla yrityskaupoilla. Liikevaihdon kasvu on ylittänyt tavoitteet niin Suomessa kuin Ruotsissa.

Uutinen

Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy osaksi Granlundia

30.06.2026 – Lappeenrannassa toimiva Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy liittyy osaksi Granlundia 30.6. tehdyllä yrityskaupalla.

Uutinen

Erikoissairaanhoitaja Tiina Jouppila vahvistaa Granlundin käyttäjälähtöistä sairaalasuunnittelua

29.06.2026 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosastolle nimitetty Tiina Jouppila hyödyntää työssään käyttäjälähtöisen ja näyttöön perustuvan sairaalasuunnittelun menetelmiä sekä virtuaaliympäristöjä.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?