Dynaaminen BI-raportointi yhdistelee tietoa käyttäjän tarpeiden mukaan
6.3.2020 – Granlund Managerin raportointikokonaisuus uudistuu tänä vuonna. Kiinteistönomistajia jo pitkään palvellut ominaisuus on korvattu joustavalla ja dynaamisella työkalulla, joka yhdistelee tietoa nopeasti käyttäjien tarpeiden mukaan.
Uusi raportointityökalu perustuu laajaan tietokantaan, jonne käyttäjät tuottavat tietoa kymmenillä tuhansilla tapahtumilla päivässä. Tietoa muokataan, analysoidaan ja esitetään Microsoftin Power BI -teknologialla. Kehitystyön taustalla on tarve saada yhä tarpeenmukaisempia raportteja asiakaskohtaisesti.
”Merkittävin uudistus on raportointityökalun dynaamisuus”, kertoo Granlund Manager -palvelujen tuotejohtaja Kimmo Mattila.
Käyttäjät voivat säätää raporttinäkymää erilaisilla suodattimilla ja rajauksilla, ja kuvaaja päivittyy välittömästi. ”Esimerkiksi palvelupyynnöissä esiintyvän poikkeaman syitä voidaan tutkia saman tien laajentamalla näkymää useammalle kuukaudelle, tai rajaamalla se huoltoyhtiöiden mukaan.”
Enemmän tietoa toimenpiteiden syy-seuraussuhteista
Hyvä kiinteistö- ja rakennusalan raportti auttaa hahmottamaan olennaiset tunnusluvut yhdellä silmäyksellä. ”Silloin myös poikkeamat on helppo havaita, ja päästään kiinni ongelmien aiheuttajaan”, Mattila sanoo.
Perinteiset raportointityökalut tarkastelevat vain yhtä aihealuetta kerrallaan. Kiinteistönomistajia kiinnostavat kuitenkin yhtä aikaa lyhyen aikavälin operatiiviset kustannukset, kiinteistön pitkän aikavälin arvon säilyminen ja käyttäjätyytyväisyys. ”Uudella raportointityökalulla onkin mahdollista tarkastella yhtä aikaa esimerkiksi energiatehokkuusinvestointeja ja toteutunutta energiankulutusta.”
Tiedon yhdistely helpottaa syy-seuraussuhteiden havainnointia, kuten investointien vaikutusta. Yhtäläisyyksiä voidaan etsiä myös vertaamalla tilojen olosuhdetietoja käyttäjien antamiin vikailmoituksiin. ”Lisäksi raportteihin voidaan liittää muun muassa säätietoja ulkoisista lähteistä tai hyödyntää asiakkaan muiden taloushallinto- ja projektinhallintajärjestelmien dataa”, Mattila toteaa.
Uudella raportointityökalulla onkin mahdollista tarkastella yhtä aikaa esimerkiksi energiatehokkuusinvestointeja ja toteutunutta energiankulutusta.
Sopivat raporttipohjat käyttäjän mukaan
Raportointijärjestelmien haasteena on ollut jo pitkään, että käyttäjä saa nähtäväkseen liikaa tietoa. Granlundin uusi työkalu tarjoaa jokaiselle käyttäjälle häntä kiinnostavaa, hänelle kuuluvaa ja tarpeellista tietoa.
”On tärkeää raportoida eri asioita talousjohtajalle kuin vaikkapa kiinteistömanagerille tai isännöitsijälle”, Mattila korostaa. Uudessa työkalussa näkymää voidaan rajata niin, että esimerkiksi huoltoyhtiön edustaja näkee oman suorituksensa, muttei energiankulutustietoja.
On tärkeää raportoida eri asioita talousjohtajalle kuin vaikkapa kiinteistömanagerille tai isännöitsijälle.
Määrämuotoiset vakioraportit ovat jatkossakin kaikkien asiakkaiden käytössä, mutta myös asiakaskohtaisten raporttien tuottaminen on helppoa. ”Enää raporttipohjien räätälöinti ei vaadi ohjelmointia, vaan projektipäällikkö voi toteuttaa asiakkaan tarvitsemat raporttipohjat joustavasti ja nopeasti.”
Raportointijärjestelmää on kehitetty yhdessä Granlundin asiakkaiden kanssa, ja uusia ominaisuuksia on testattu laajoissa kiinteistötietokannoissa. Työkalun hyödyt ovat avanneet mahdollisuuksia myös laajemmin kuin Granlund Manager -ohjelmiston osana. ”Uudenlainen raportointityökalu halutaan yhdistää osaksi organisaatioiden koko päätöksentekoprosessia ja laajempaa raportointijärjestelmää”, Mattila sanoo.
Katso videotallenne webinaarista, jossa kerromme lisää Dynaamisesta raportoinnista
Haluatko kuulla lisää?

Kimmo Mattila
Granlund Isännöinti Oy osaksi Ehta Isännöintiä
03.12.2025 – Vuodesta 2020 osana Granlund-konsernia toiminut Granlund Isännöinti Oy siirtyy osaksi Ehta Isännöintiä.
Granlund jakaa maksutta valmiin tietomallinnuspohjan – tukee uuden rakentamislain vaatimuksia
02.12.2025 – Granlundin sivuilta ladattava Revit-tietomallipohja tuo kansallisesti vakioidut talotekniikan tietosisällöt valmiina jokaisen suunnittelijan käyttöön. Granlund haluaa mallin jakamisen myötä edistää rakennusalan…
Uutta tietoa mallintamisen keinoista betonirakenteiden kuivumisen varmistamiseen
28.11.2025 – Betonirakenteiden kosteudenhallinta epäonnistuu usein toteutuksen aikana, ja myös suunnittelussa pitäisi pystyä ennakoimaan paremmin haastavien rakenneratkaisujen vaikutusta betonin kuivumiseen. Granlundin rakennusfysiikan…
- Innovaatiot
Palkitsimme vuoden 2025 opinnäytetyöt
26.11.2025 – Aiheina näkyivät datan hyödyntäminen asiakassuhteiden hallinnassa, ympäristövastuullisuuden edistäminen sekä yläpohjarakenteet muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.
- Innovaatiot
Rakennesuunnittelun liiketoiminnassa jo lähes 80 asiantuntijaa
07.11.2025 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminta on jatkanut vakaata kasvua, ja vuoden aikana on rekrytoitu kymmeniä uusia osaajia. Nyt kokemuksen rinnalle haetaan lisää…
- Nimitykset
- Suunnittelu
Ohjelmistotalo Derigo osaksi Granlundia – tavoitteena digitaalinen elinkaaren hallinta
03.11.2025 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio kiihtyy. Granlund vahvistaa hankevaiheen digitaalista tarjontaansa myös ohjelmistotuotteiden osalta yrityskaupalla Derigon kanssa.
- Granlund Manager
- Yrityskaupat
Lataa uusi opas rakentamisen luontojalanjäljen laskentaan
28.10.2025 – Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat tämän hetken kriittisimpiä haasteita. Tutustu aiheeseen tarkemmin ja lataa uusi oppaamme!
- Vastuullisuus
Rakennusten vihreä siirtymä ei ratkea vain puhdasta energiaa ostamalla
07.10.2025 – On kaikkien suomalaisten etu, että rakennuksilta vaaditaan jatkossakin energiatehokkuutta. Energiasyöppö rakennus tulee kalliiksi. Vihreä siirtymä edellyttää puhtaamman energiantuotannon lisäksi myös…
- Energia
Granlund laajentaa liiketoimintaa paloturvallisuussuunnitteluun
29.09.2025 – Granlund laajentaa palvelujaan paloturvallisuussuunnitteluun. Uutta liiketoimintaa vetämään on valittu kokenut paloturvallisuuden asiantuntija Arttu Sjöstedt.
- Nimitykset