Hyppää sisältöön
UutinenBuilding Digital Twins -tutkimus julkaistaan 10.12.

Building Digital Twins -tutkimus julkaistaan 10.12.

25.11.2020 – Granlund lähti keväällä 2020 toteuttamaan laajaa tutkimusta digital twinien tilanteesta ja käytöstä Suomessa.

Aihepiiri
Data ja digitalisaatio, Vastuullisuus
Jaa

Kiinteistö- ja rakennusalalla on jo vuosia kohistu rakennusten digitaalisista kopioista – digital twineistä. Kiinnostus alkoi muutama vuosikymmen sitten, kun tietomallien käyttö rakennusten suunnittelussa alkoi nostaa päätään. Nykyään jokaisesta yhtään suuremmasta rakennushankkeesta tehdään 3D-tietomalli. Kun siihen yhdistetään reaaliaikaisia tietolähteitä, kuten mittausdataa, saadaan jatkuvasti päivittyvä digitaalinen kopio rakennuksesta.

Digital twinien yleistyminen on kuitenkin ollut kiinteistö- ja rakennusalalla paljon hitaampaa kuin muutama vuosi sitten odotettiin. Siksi Granlund lähti keväällä 2020 toteuttamaan laajaa tutkimusta digital twinien tilanteesta ja käytöstä Suomessa.

Yhteisen näkemyksen puute hidastaa digital twinien kehitystä

Tutkimusta varten on haastateltu laajasti kiinteistö- ja rakennusalan eri sidosryhmiä. Näkemyksiä on haettu kiinteistöjen omistajilta, urakoitsijoilta, kiinteistöalan sijoittajilta, kiinteistöjohtamiseen keskittyviltä toimijoilta, kiinteistötekniikan ja -palvelujen tuottajilta, kiinteistöjen käyttäjiltä sekä teknologiayrityksiltä.

Tutkimuksen aikana on havaittu, että sidosryhmien yhteisen näkemyksen puuttuminen hidastaa digital twinien yleistymistä. Luodaanko virtuaalista mallia yksinkertaisen ja verrattain edullisen 2D-pohjakuvan avulla, jolloin mallin käyttömahdollisuudet ja sitä kautta hyöty jäävät pienemmiksi? Vai toteutetaanko digital twin kalliimman ja työläämmän 3D:n avulla, jolloin kaksosen avulla voidaan käytännössä tehdä mitä tahansa kiinteistöön liittyvää aina kiinteistön ylläpidosta ja korjausten suunnittelusta lisätyn todellisuuden avulla hoidettavaan kunnossapitoon?

Mitä kehittyneempi ja kattavampi digital twin on, sitä laajemmat ovat sen käyttömahdollisuudet ja sitä useampaa kiinteistön toimijaa se hyödyttää.

Tulossa uusi teknologinen aluevaltaus?

Teknologiatutkimusyhtiö Gartner totesi tunnetussa hypekäyrässään vuonna 2018 digital twinin olevan hehkutuksen huippukohdassa. Ennusteen mukaan pian tämän jälkeen edessä olisi “trough of disillusionment” – pettymyksen aallonpohja.

Digitl twinien kehitys vaikuttaa noudattavan samaa kaavaa. Hypetysvaihe on ohi, aallonpohja on saavutettu ja nyt sieltä noustaan. Olemme Suomessa edelläkävijöitä digital twinin kehitystyössä. Tietomallinnuksen ympärillä toimiva ekosysteemimme on vahva, ja suomalaisten digitaalinen osaaminen ja valmiudet ovat korkealla tasolla. Tutkimustyön myötä haluamme saattaa eri sidosryhmät yhteen, ja puhaltaa uutta henkeä digital twiniin. Syntymässä saattaa hyvin olla uusi teknologinen aluevaltaus, jota Suomi johtaa.

Building Digital Twins -tutkimus julkaistaan torstaina 10.12. webinaarissa klo 13-13.45. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan, missä digital twinien kehityksessä mennään tällä hetkellä.

Ilmoittaudu mukaan!

Tutkimuksen esittelee Ken Dooley, TkT, joka toimii Granlundin innovaatio- ja kehitysyksikössä teknologiajohtajana. Ken tekee tutkimustyötä myös Aalto-yliopistossa. Tutkimus on tehty yhteistyössä LUTin tutkija José Camposanon kanssa.

Voit jo ennakkoon katsoa Ken Dooleyn esityksen aiheesta Granlundin Smart Change -virtuaaliseminaarissa 21.10.

Haluatko kuulla lisää?

Tuomas Laine

Senior advisor, innovaatiot ja kehitys
Granlund Oy

Granlund Lahteen kaksi uutta osastoa ja johtajaa

08.05.2025 – Granlund Lahdessa palvelut monipuolistuvat ja osaaminen syvenee. Rakennusautomaatio-osastoa johtaa jatkossa Harri Samola ja rakennesuunnitteluosastoa Jani Kokkonen.

Uutinen

Talotekniikan dokumentointi nopeuttaa korjaushankkeita

07.05.2025 – Tiedonhallinnan tärkeydestä puhutaan paljon, mutta rakennusprojektin loppuvaiheessa talotekniikan dokumentointi “unohtuu” usein. Se tuottaa lisäkustannuksia ylläpidossa ja korjaushankkeissa.

Uutinen

Teollisuuden energiahankkeilla merkittävää säästöä

05.05.2025 – Energiankierrätys ja prosessien optimointi ovat tuoneet teollisuudelle isot energiansäästöt. Nyt energiahankkeissa on alkanut uusi vaihe, jonka keskiössä on tuotannon sähköistyminen.

Uutinen

Kasvupotentiaalia rakennesuunnittelun vastuullisuuspalveluissa 

02.05.2025 – Granlundin rakennesuunnittelu on kasvanut vauhdilla, ja palveluja tarjotaan jo 12 paikkakunnalla. Tulevaisuudessa kasvupotentiaalia nähdään esimerkiksi vastuullisuuspalveluissa.

Uutinen

Kylmälaitteiden uusinnassa tulee varautua tulevaan F-kaasuasetukseen

28.04.2025 – Kiinteistön jäähdytys- ja lämpöpumppuinvestoinneissa kannattaa huomioida kylmäaineiden kiristyvät käyttörajoitukset. Asiantuntija auttaa löytämään pitkällä aikavälillä kustannustehokkaimman vaihtoehdon.

Uutinen

Kuinka säästää energiaa talotekniikan laiteuusinnoilla?

22.04.2025 – Talotekniikan uusiminen on samalla mahdollisuus säästää merkittävästi energiaa. Esimerkiksi ilmanvaihdossa uudet laitteet voivat tuoda energiansäästöä jopa 25–40 prosenttia entiseen verrattuna.

Uutinen

Granlund vahvistaa talotekniikkasuunnittelua Pohjois-Ruotsissa

09.04.2025 – Umeå Projekt Team AB liittyy Granlund-konserniin yrityskaupan myötä. Yritys on erikoistunut talotekniikkasuunnitteluun ja projektinjohtoon.

Uutinen

Granlund laajentaa rakennuttamisen liiketoimintaa Ruotsissa

03.04.2025 – Tukholmalainen Coordia Consult AB on nyt osa Granlund-konsernia. Yritys keskittyy rakennuttamiseen ja projektinjohtoon sekä valvontaan.

Uutinen

Granlundin päästövähennystavoitteet saivat SBTi:n hyväksynnän

28.03.2025 – Science Based Targets initiative (SBTi) on hyväksynyt Granlundin päästövähennystavoitteet. Kyse on aloitteesta, jolla pyritään pysäyttämään maapallon lämpeneminen kriittiseen 1,5 asteeseen.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?