Granlund on työntekijöidensä omistama yritys
18.6.2019 – Granlund-konserni työllistää yli 900 asiantuntijaa, joista osakkaita on yli 200. Työntekijöiden omistamassa yrityksessä päätöksenteko pysyy luontevasti lähellä päivittäistä toimintaa.
Granlundin omistus makaa leveillä harteilla. Yrityksen pelisääntöjen mukaan kaikkien omistajien on oltava Granlundilla töissä, eikä enemmistöomistajia ole. Yrityksen omistaakin runsaat 200 Granlundin työntekijää.
Omistuspohja lähti muokkautumaan nykyiselleen 1990-luvulla, jolloin yrityksen omistaja myi omistuksensa aluksi neljälle lähimmälle kollegalleen. Siitä pohja on pikkuhiljaa laajentunut.
Konsernin toimitusjohtajan Pekka Metsin mukaan on täysin oikeudenmukaista, että joukko käytännön työn tekijöitä on mukana jakamassa tulosta. Hän sanoo, että omistajaksi ryhtyminen on hieno mahdollisuus, mutta ei itseisarvo.
”Asiantuntijatyössä yksi motivaation lähde voi olla, että pääsee mukaan omistukseen. Partnerimalliin kutsutuista suurin osa kyllä tarttuu tähän mahdollisuuteen”, Metsi sanoo.
Vaikka aivan kaikki työntekijät eivät olekaan Granlundin osakkaita, kaikille riittää hieno summa jaettavaksi. Vuoden 2018 tuloksestaan Granlund jakoi työntekijöilleen 5 miljoonaa euroa tulospalkkioina.
Omistajuus ei vaikuta käytännön työntekoon – arjessa ei erotella, ketkä ovat omistajia ja ketkä eivät.
Arjessa ei erotella, ketkä ovat omistajia ja ketkä eivät.
Omistuspohjan selkeä etu on se, että päätöksenteko pysyy luontevasti lähellä käytännön toimintaa ja lupia ei tarvitse kysellä ulkopuolisilta tahoilta.
”Kaikki hallituksen jäsenet ovat operatiivisessa vastuussa, ja heillä on hyvä kosketus yrityksen käytännön elämään. Päätöksiä ei tehdä norsunluutornissa”, Metsi sanoo.
Paikallisesti ympäri Suomen
Huonoja puolia omistuspohjassa ei Metsin mukaan ole. Paitsi jos pitää kovasta riskinotosta yritystoiminnassa. Sillä kun pelataan omilla rahoilla, ei päättömiä riskejä haluta ottaa.
”Joku voisi sanoa, että tämä hidastaa liiketoiminnan kehittämistä, mutta meille on positiivinen asia, että riskienhallintaa ajatellaan vähän eri näkökulmasta.”
Metsi myös kumoaa huhut, joiden mukaan Granlund olisi menossa pörssiin.
”Huhuissa ei ole mitään perää. Pärjäämme hyvin, bisnes kasvaa ja asiakkaat ja työntekijät ovat tyytyväisiä, joten miksi muuttaisimme tilannetta?”
Pärjäämme hyvin, bisnes kasvaa ja asiakkaat ja työntekijät ovat tyytyväisiä, joten miksi muuttaisimme tilannetta?
Pekka Metsi, toimitusjohtaja
Granlund onkin viime vuosina ollut kovassa kasvussa. Metsin mukaan syynä on pitkäaikaisten asiakkuuksien vaaliminen ja sen seurauksena sekä asiakkaiden että työntekijöiden tyytyväisyys. Metsi muistuttaa, että eri puolella Suomea sijaitsevien tytäryhtiöidensä kautta Granlund on paikallinen ja asiakkaita lähellä oleva yritys. Liiketoimintaa on myös kehitetty perustamalla uusia yksiköitä, kuten Granlund Consulting sekä Digitaalisten kiinteistöpalvelujen yksikkö.
”Lisäksi markkina on ollut viime vuosina positiivinen, ja onnistuneita yritysostojakin on tehty. Niiden kautta on saatu yritykseen mukaan lisää osaavaa työvoimaa.”
Granlundin konsernirakenne:
Granlund konsernin emoyhtiö on Granlund Oy, jonka pääkonttori sijaitsee Helsingin Malmilla. Konserniin kuuluu 12 tytäryhtiötä eri puolilla Suomea: Granlund Consulting Oy (Helsinki), Granlund Joensuu Oy, Granlund Jyväskylä Oy, Granlund Kuopio Oy, Granlund Lahti Oy, Granlund Oulu Oy, Granlund Pohjanmaa Oy, Granlund Riihimäki Oy, Granlund Rovaniemi Oy, Granlund Saimaa Oy, Granlund Tampere Oy ja Granlund Turku Oy. Ulkomaan toimipisteet löytyvät Shanghaista, Dubaista, Malmösta ja Sheffieldista.
Haluatko kuulla lisää?

Sähkövoimatekniikan konkari Eeva Walden laajentaa palveluvalikoimaa Granlundilla
05.02.2026 – Granlund tarjoaa jatkossa sähkönsiirtoon liittyvää suunnittelua, konsultointia ja rakennuttamista. Kokonaisuutta luotsaa Eeva Walden, joka varmistaa, että projektit viedään tehokkaasti maaliin.
Granlund kasvattaa rakennuttamista yrityskaupalla
03.02.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan Rakennuttajatoimisto Venttiseiskan kanssa. Yritys työllistää 14 kokenutta osaajaa Vantaalla ja Lahdessa.
- Yrityskaupat
Granlund on Vuoden Tiedolla Johtaja
23.01.2026 – Granlund palkittiin Vuoden Tiedolla Johtaja -palkinnolla Bondata-gaalassa.
Granlund uudisti organisaatiotaan
20.01.2026 – Granlund Helsingin organisaatiouudistuksen tavoitteena on hyvä johtaminen ja matala hierarkia.
- Nimitykset
Saku Purhonen vetämään Granlund Mikkelin rakennuttamista ja valvontaa
19.01.2026 – Granlund Mikkelin osastonjohtajana aloittanut Saku Purhonen tuo taloon vahvaa osaamista etenkin teollisuuden vaativien rakennushankkeiden projektijohtamisesta.
Granlund Isännöinti Oy osaksi Ehta Isännöintiä
03.12.2025 – Vuodesta 2020 osana Granlund-konsernia toiminut Granlund Isännöinti Oy siirtyy osaksi Ehta Isännöintiä.
Granlund jakaa maksutta valmiin tietomallinnuspohjan – tukee uuden rakentamislain vaatimuksia
02.12.2025 – Granlundin sivuilta ladattava Revit-tietomallipohja tuo kansallisesti vakioidut talotekniikan tietosisällöt valmiina jokaisen suunnittelijan käyttöön. Granlund haluaa mallin jakamisen myötä edistää rakennusalan…
Uutta tietoa mallintamisen keinoista betonirakenteiden kuivumisen varmistamiseen
28.11.2025 – Betonirakenteiden kosteudenhallinta epäonnistuu usein toteutuksen aikana, ja myös suunnittelussa pitäisi pystyä ennakoimaan paremmin haastavien rakenneratkaisujen vaikutusta betonin kuivumiseen. Granlundin rakennusfysiikan…
- Innovaatiot
Palkitsimme vuoden 2025 opinnäytetyöt
26.11.2025 – Aiheina näkyivät datan hyödyntäminen asiakassuhteiden hallinnassa, ympäristövastuullisuuden edistäminen sekä yläpohjarakenteet muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.
- Innovaatiot