Granlund teki ennätystuloksen – kolmannes liikevoitosta henkilöstölle
21.3.2019 – Talotekniikkasuunnitteluun, konsultointiin ja kiinteistöohjelmistoihin keskittyvän Granlund-konsernin liikevaihto kasvoi noin 14,4 % edellisestä vuodesta 81,4 miljoonaan euroon. Konsernin liikevoitto oli 10,4 M€, mikä oli 24 % enemmän kuin vuonna 2017. Konsernin vakavaraisuus ja maksuvalmius säilyivät hyvinä.

Granlundin 2020 vuoteen tähtäävä kasvustrategia painottuu hyvinvoinnin edistämiseen, käyttäjälähtöisyyteen sekä uusiin ratkaisuihin. Vuoden 2020 tavoitetta, 100 M€ liikevaihtoa kohti edetään määrätietoisesti. Innovaatiotoimintaan Granlund panosti 4,8 M€ eli noin 6 % konsernin liikevaihdosta.
Konsernin henkilöstö kasvoi 87 hengellä. Vuoden lopussa asiantuntijoita työskenteli Granlundilla jo 895 henkeä. Jokainen granlundilainen on mukana tulospalkkiojärjestelmässä, ja palkkioita maksetaan yhteensä 5 M€.
”Hieno vuosi Granlundille. Markkinan positiivinen kehitys jopa yllätti. Saimme markkinaosuuttamme kehitettyä kaikilla sektoreilla. Tärkeimmät mittarimme eli asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys kehittyivät myös positiivisesti”
toimitusjohtaja Pekka Metsi kertoo.
Asema talotekniikkasuunnittelun markkinajohtajana säilyi vahvana – konsultoinnissa suurin kasvu
Suunnitteluliiketoiminta kasvoi yli 10 %, ja Granlund on talotekniikkasuunnittelussa edelleen markkinajohtaja. Pääkaupunkiseudun suurimpia hankkeita olivat mm. Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjaus, YIT:n jättihanke Tripla, Finavian projektit lentokentällä sekä Länsimetro.
Pääosin 1950- ja 60-luvuilla rakennettu suomalainen sairaalaverkko uudistuu tällä hetkellä voimakkaasti. Tämä näkyy Granlundin suunnittelutoiminnassa – sairaalasuunnittelijoita on Granlundilla jo yli 150.
”Vuosikymmenten aikana olemme rakentaneet sairaalasuunnittelusta erityisosaamisalueen, jota hyödynnetään parhaillaan lähes kaikissa Suomen suurimmissa sairaalahankkeissa”, kertoo sairaalaliiketoiminnan johtaja Jukka Vasara.
Suurinta kasvu oli konsultointiliiketoiminnassa – energiakonsultointi siivitti liiketoiminnon liikevaihdon 20 % kasvuun. Uudis- ja peruskorjaushankkeiden elinkaari- ja energiakonsultoinnin lisäksi myös kunnossapidon aikaiset energiatehokkuushankkeet lisääntyivät.
Ohjelmistopuolella liiketoiminta kasvoi noin 15%. ”Kotimaassa Granlund Manager -ohjelmistojen suurin projekti oli ylläpitojärjestelmän käyttöönotto kaikissa S-ryhmän lähes 2 000 kiinteistökohteessa. Tiukassa aikataulussa yhteistyö toimi ja ohjelmiston käyttöönotto onnistui sovitusti”, sanoo Pekka Metsi.
Vuonna 2017 perustetun korjausrakentamisen osaston vuosi oli erittäin positiivinen. Toiminta kasvoi 37 %, ja kannattavuus oli hyvä. Osastoa työllistivät monipuoliset korjaushankkeet aina museoista ja vankiloista asuinrakennusten peruskorjauksiin.
Yrityskaupoista kasvua ja uutta osaamista
Vuonna 2018 Granlund-konserni kasvatti osaamistaan ja liikevaihtoaan neljän yrityskaupan kautta. Heti vuoden alussa Sähkösuunnittelu Lauri Pyyhtiä Oy liittyi Granlund-konserniin Turussa. Granlund Kuopio Oy vahvisti jalansijaansa alueen johtavana talotekniikan suunnittelijana ostamalla Insinööritoimisto LVI Planor Oy:n koko osakekannan. Granlund Oy osti myös enemmistön jyväskyläläisen Easytec Oy:n osakekannasta, ja yhtiö fuusioidaan vuoden 2019 lopussa osaksi Granlund Jyväskylä Oy:tä. Easytec on Jyväskylän alueen arvostetuin sähkösuunnittelija, mikä täydentää konsernin palvelutarjontaa Keski-Suomessa.
Konsernin konsultointiliiketoiminnasta vastaava Granlund Consulting Oy osti Greenfield Consulting Oy:n koko osakekannan ja enemmistön Greenfield Nordic Ltd:n osakekannasta, ja laajentui samalla Iso-Britannian markkinoille. Yrityskauppa Greenfieldin kanssa vahvistaa Granlundin energiaverkkojen ja -tuotantoteknologioiden osaamista.
Haluatko kuulla lisää?


Pk-yrityksen vastuullisuustyö helpommaksi – uusi palvelukokonaisuus avuksi
18.06.2025 – Monissa pk-yrityksissä vastuullisuustyö on jo arkea. Tuotevalmistajille suunnattu palvelukokonaisuutemme auttaa tekemään sen näkyväksi.
- Vastuullisuus

Energiatehokkuustoimien pitää tuottaa säästöjä – mutta voiko niiden onnistumista mitata?
16.06.2025 – Säästääkö energiatehokkuushanke tai energiatehokkuuspalvelu luvatun määrän energiaa? Asia pystytään selvittämään kustannustehokkaasti Granlundin uudella tekoälyä hyödyntävällä työkalulla.
- Data ja digitalisaatio
- Energia

Granlund vahvistaa sähkösuunnittelua – yrityskauppa Staconin kanssa
13.06.2025 – Helsingissä toimiva haastavaan sähkösuunnitteluun keskittynyt Stacon Oy tulee osaksi Granlundia.
- Yrityskaupat

Tuore selvitys: näin rakentaminen vaikuttaa luontoon
10.06.2025 – Usean toimijan yhteishanke valaisee rakentamisen luontojalanjälkeä. ”Jopa 99% vaikutuksista tapahtuu tontin ulkopuolella, esimerkiksi raaka-aineiden hankinnassa ja tuotevalmistuksessa”, sanoo ympäristöasiantuntija.
- Vastuullisuus

Rakennushankkeiden data viimein tehokkaassa käytössä
05.06.2025 – Uudella ratkaisulla kustannus- ja hiilitiedot voi laskea tarkasti jo hankkeen alkuvaiheessa.
- Data ja digitalisaatio
- Tuottavuus

NQE Rakennetekniikka ja NQE Teollisuus yhdistävät voimansa Granlundin kanssa
03.06.2025 – Granlund laajentaa rakennesuunnittelun osaamistaan kovan luokan osaajalla. 30.5.2025 tehdyllä yrityskaupalla NQE Rakennetekniikka Oy:sta ja NQE Teollisuus Oy:sta tulee osa Granlundia.
- Granlund
- Yrityskaupat

Markkinatutkimus: rakennusalan vastuullisuus kehittyy hitaasti
02.06.2025 – Granlundin tuoreesta rakennusalan markkinatutkimuksesta selviää, että vastuullisuuden kehitys on alalla hälyttävän hidasta.
- Vastuullisuus

Toni Tiaisesta Granlund Saimaan sähköosaston johtaja
27.05.2025 – Granlund Saimaan sähköosaston vetäjäksi siirtynyt Toni Tiainen tuo taloon monipuolista kokemusta raskaan teollisuuden sähkösuunnittelusta.
- Nimitykset

Rami Kolehmaisesta Granlund Tampereen aluejohtaja
19.05.2025 – Granlund Tampereen pitkäaikainen aluejohtaja Risto Suojanen eläköityy, ja hänen tilalleen aluetoimiston johtoon on nimitetty Rami Kolehmainen, joka tunnetaan Raami Arkkitehtien…