Hyppää sisältöön
UutinenGranlund sai toimiston Kotkaan

Granlund sai toimiston Kotkaan

21.9.2023 – Granlund avasi uuden toimiston Kotkaan. Paikallisia työntekijöitä työllistävä toimisto sijaitsee meren äärellä juuri kalustetuissa toimitiloissa.

Aihepiiri
Granlund
Jaa

”Toimiston avaaminen Kotkassa ja jalansijan vahvistaminen rannikkoseudulla on ollut Granlund Saimaan strategiassa jo pitkään. Nyt viimein kaikki palaset osuivat kohdalleen, kun löysimme oikeat henkilöt paikan päälle”, kertoo Granlund Saimaan toimitusjohtaja Risto Havo.

Granlundin Kotkan toimisto kuuluu Granlund Saimaa Oy:n, joka on yksi Granlund-konsernin* suurimmista tytäryhtiöistä. Granlundin Kotkan toimistossa ovat elokuun puolivälistä työskennelleet sähkösuunnittelun projektipäällikkö Tuomo Kilpi, sähkösuunnittelija Sara Puhakka sekä rakennuttaja ja Kymenlaakson aluejohtaja Markku Kaarlela. Paikkoja toimistolla on kaikkiaan viidelle hengelle, minkä lisäksi laajennusvaraa on saman verran, kun toiminta laajenee.

”Kävin opiskelemassa Tampereella, mutta palasin sitten kotikaupunkiini Kotkaan. Tämä on sopivan kokoinen ja kaunis kaupunki, jossa luontoharrastukselle on mahtavat puitteet: Kymijoki koskineen ja tietenkin Kotkan meriluonto”, kertoo Tuomo Kilpi.

Nyt viimein kaikki palaset osuivat kohdalleen, kun löysimme oikeat henkilöt paikan päälle.

Risto Havo
Sähkösuunnittelija Sara Puhakan työpisteeltä on merelliset näkymät.
Rakennuttaja ja Kymenlaakson aluejohtaja Markku Kaarlela, sähkösuunnittelun projektipäällikkö Tuomo Kilpi ja sähkösuunnittelija Sara Puhakka palaverissa.

Kotkan seudun hankkeet työllistävät

Granlundin Kotkan toimisto avattiin 14.8.2023. Sen osoite on Tornatorintie 3. Tuomo Kilpi kertoo, että arki on lähtenyt rullaamaan toimistolla mukavasti, ja töitä on ollut runsaasti.

Asiakkaita Kotkan seudulla ovat etenkin asunto-osakeyhtiöt ja alueen seurakunnat. Töitä riittää myös muun muassa Kauppakeskus Pasaatin sähkösuunnittelun ja Haminassa osuuspankin kiinteistöjen parissa. Risto Havo luonnehtii, että Kotkassa on paljon potentiaalia. Perustyötä riittää etenkin korjaushankkeiden merkeissä.

”Kotkassa sijaitsevien hankkeiden lisäksi työtä riittää koko rannikon seudulla. Olemme mukana mm. Loviisassa Loval Oy:n tehdashankkeessa”, Havo kertoo.

Havon mukaan asiakkaille on tärkeää, että omassa kaupungissa on tuttu asiantuntija, jolle voi soittaa. Paikallisuus on tärkeää myös käytännön syistä: työmaakäynneille ja -kokouksiin ei ole järkevää ajaa matkojen päästä päivittäin.

”Ja meille on työnantajana tärkeää, että voimme mahdollistaa työnteon asiantuntijoidemme omalla asuinpaikkakunnalla”, Havo sanoo.

*) Granlund uudistaa Suomen organisaatiotaan, ja konsernin 12 tytäryhtiötä yhdistyvät emoyhtiöön 31.10.2023. Jatkossa Granlund Oy toimii Suomessa yhtenä yhtiönä konsernin sijaan. Tavoitteena on virtaviivaistaa omistusrakennetta ja valmistautua kansainvälistymiseen. Lue lisää

Haluatko kuulla lisää?

Risto Havo

Aluejohtaja
Granlund Saimaa

Markku Kaarlela

Rakennuttajajohtaja
Granlund Saimaa

Lisää uutisiamme

Granlund Isännöinti Oy osaksi Ehta Isännöintiä

03.12.2025 – Vuodesta 2020 osana Granlund-konsernia toiminut Granlund Isännöinti Oy siirtyy osaksi Ehta Isännöintiä.

Uutinen

Granlund jakaa maksutta valmiin tietomallinnuspohjan – tukee uuden rakentamislain vaatimuksia

02.12.2025 – Granlundin sivuilta ladattava Revit-tietomallipohja tuo kansallisesti vakioidut talotekniikan tietosisällöt valmiina jokaisen suunnittelijan käyttöön. Granlund haluaa mallin jakamisen myötä edistää rakennusalan…

Uutinen

Uutta tietoa mallintamisen keinoista betonirakenteiden kuivumisen varmistamiseen

28.11.2025 – Betonirakenteiden kosteudenhallinta epäonnistuu usein toteutuksen aikana, ja myös suunnittelussa pitäisi pystyä ennakoimaan paremmin haastavien rakenneratkaisujen vaikutusta betonin kuivumiseen. Granlundin rakennusfysiikan…

Uutinen

Palkitsimme vuoden 2025 opinnäytetyöt

26.11.2025 – Aiheina näkyivät datan hyödyntäminen asiakassuhteiden hallinnassa, ympäristövastuullisuuden edistäminen sekä yläpohjarakenteet muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.

Uutinen

Rakennesuunnittelun liiketoiminnassa jo lähes 80 asiantuntijaa

07.11.2025 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminta on jatkanut vakaata kasvua, ja vuoden aikana on rekrytoitu kymmeniä uusia osaajia. Nyt kokemuksen rinnalle haetaan lisää…

Uutinen

Ohjelmistotalo Derigo osaksi Granlundia – tavoitteena digitaalinen elinkaaren hallinta

03.11.2025 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio kiihtyy. Granlund vahvistaa hankevaiheen digitaalista tarjontaansa myös ohjelmistotuotteiden osalta yrityskaupalla Derigon kanssa.

Uutinen

Lataa uusi opas rakentamisen luontojalanjäljen laskentaan

28.10.2025 – Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat tämän hetken kriittisimpiä haasteita. Tutustu aiheeseen tarkemmin ja lataa uusi oppaamme!

Uutinen

Rakennusten vihreä siirtymä ei ratkea vain puhdasta energiaa ostamalla

07.10.2025 – On kaikkien suomalaisten etu, että rakennuksilta vaaditaan jatkossakin energiatehokkuutta. Energiasyöppö rakennus tulee kalliiksi. Vihreä siirtymä edellyttää puhtaamman energiantuotannon lisäksi myös…

Uutinen

Granlund laajentaa liiketoimintaa paloturvallisuussuunnitteluun

29.09.2025 – Granlund laajentaa palvelujaan paloturvallisuussuunnitteluun. Uutta liiketoimintaa vetämään on valittu kokenut paloturvallisuuden asiantuntija Arttu Sjöstedt.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?