Hyppää sisältöön
UutinenMahdollisuus vaikuttaa hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamiseen

Mahdollisuus vaikuttaa hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamiseen

24.3.2022 – Granlundilaiset etsivät rakennushankkeissa konkreettisia ratkaisuja kiinteistöjen energiatehokkuuden ja hiilineutraaliuden parantamiseen. Haluaisitko sinä tehdä työtä, joka vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään joka päivä?

Aihepiiri
Vastuullisuus
Jaa

Kiinteistö- ja rakennusalan edelläkävijäyrityksessä asiantuntijalla on konkreettinen mahdollisuus edistää hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamista.

Ilmastonmuutoksen kaltaiset ongelmat vaativat yksinkertaisten taikatemppujen sijaan erilaisten vaikuttimien ymmärtämistä. Välillä rakennushankkeissa keskustellaan maalämmöstä, toisinaan hulevesiratkaisuista tai puhtaasti euroista. Usein kaikki näkökohdat on otettava huomioon yhtä aikaa.

Granlundin energia– ja elinkaariasiantuntijat ohjaavat päätöksentekoa rakennushankkeissa tiukkojen faktojen, laskelmien ja analyysien perusteella.

”Laskenta, energiaoptimointi ja työpajat ovat meille työkaluja, joiden avulla luotsaamme hanketta kohti asiakkaan tavoitteita”, kertoo Granlundin konsultointiosaston johtaja Teemu Salonen.

Energia-ala kasvaa koko ajan ja kehittyy nopeasti. On kiehtovaa, miten tämän päivän ratkaisut ja mahdollisuudet ovat aivan toiset kuin kaksi vuotta sitten.

Teemu Salonen

Hänen mielestään energia- ja elinkaariasiantuntijan työssä innostavinta on etsiä yhdessä asiakkaiden kanssa heille toimivia ratkaisuja.

”Objektiivisena kumppanina tehtävämme on kuunnella ja ymmärtää, mihin ollaan pyrkimässä.”

Energia- ja elinkaarikonsultoinnissa vain muutos on pysyvää

Energiatekniikasta diplomi-insinööriksi valmistunutta Salosta houkuttelivat alalle hyvät työllisyysnäkymät. ”Energia-ala kasvaa koko ajan ja kehittyy nopeasti. On kiehtovaa, miten tämän päivän ratkaisut ja mahdollisuudet ovat aivan toiset kuin kaksi vuotta sitten.”

Energia- ja ympäristönäkökohtien huomioiminen ei ole rakennushankkeissa koskaan suoraviivaista.

”Samat ratkaisut eivät toimi kaikissa projekteissa, vaan hankkeen sisältö on kiinni asiakkaan energia- ja ympäristötavoitteista”, Salonen sanoo.

Eniten innovatiivista ajattelua kaivataan kehitysprojekteissa, joissa luodaan uusia toimintamalleja ja käytäntöjä.

”Kehitysprojekteissa asiat ovat monimutkaisia ja asiakkaalla on korkeat tavoitteet. Silloin myös konsultilta vaaditaan hyviä sosiaalisia taitoja ja rohkeutta. Omat mielipiteet pitää uskaltaa sanoa ääneen.”

Energia- ja elinkaarijohtamista Suomen suurimmissa rakennushankkeissa

Granlundin energia- ja elinkaariasiantuntijat työskentelevät asiakkaiden rinnalla useilla toimialoilla.

”Asiakkaita on laidasta laitaan aina taloyhtiöistä kuntiin, Suomen suurimpiin sairaaloihin ja Pasilan Triplan kaltaisiin hybridihankkeisiin”, Salonen kertoo.

Suurissa rakennushankkeissa myös säästöjen kokoluokka on vaikuttava. Suuri sairaala tuottaa päästöjä noin 2000 omakotitalon verran, mutta jos sairaala suunnitellaan hyvin, sen päästöt voivat laskea puoleen. Tulevaisuudessa sairaala voi olla jopa hiilineutraali.

Tiimityössä erilaiset ihmiset loistavat

Arki rakennushankkeissa on monipuolista tiimityötä, jossa kenenkään ei tarvitse olla hyvä kaikessa.

Saloselle työssä viihtymiseen vaikuttaa eniten yhdessä tekeminen ja työnantajan arvostus.

”Asiakaslähtöisyyttä mietitään Granlundilla todella paljon, ja sama arvostus koskee myös työntekijöitä. Haluamme kehittyä yhdessä ja tuottaa samalla asiakkaille parasta osaamista.”

Kehittymismyönteisyys on Granlundilla paljon muutakin kuin sanoja. Matala hierarkia luo osallistavan työilmapiirin, jossa työkaveria halutaan aina auttaa.

Tärkeää on myös mahdollisuus muuttaa joustavasti omaa työnkuvaa. Kaikki riippuu henkilökohtaisesta kiinnostuksesta.

Työkaveriksi Teemulle?

Etsimme uusia asiantuntijoita työkaveriksemme. Tutustu työpaikkoihimme ja hae meille!

Haluatko kuulla lisää?

Teemu Salonen

Osastonjohtaja, kestävä rakentaminen
Granlund Oy

Erikoissairaanhoitaja Tiina Jouppila vahvistaa Granlundin käyttäjälähtöistä sairaalasuunnittelua

29.06.2026 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosastolle nimitetty Tiina Jouppila hyödyntää työssään käyttäjälähtöisen ja näyttöön perustuvan sairaalasuunnittelun menetelmiä sekä virtuaaliympäristöjä.

Uutinen

Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke valmistui Tampereelle

26.06.2026 – Tampereen Kalevaan on valmistunut TOAS Hippos -kortteli, Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke. Yhteisöllisessä korttelissa asuu nyt yli 700 opiskelijaa, ja kokonaisuus…

Uutinen

Insinööritoimisto KTS Oy osaksi Granlundia

16.06.2026 – Granlund on ostanut Insinööritoimisto KTS Oy:n osakekannan 15.6. tehdyllä yrityskaupalla. Tavoitteena on vahvistaa etenkin sähkösuunnittelun osaamista Oulun seudulla.

Uutinen

Tiina Lensu kehittää vastuullisuus- ja kiinteistöjohtamisen palveluita Etelä-Karjalassa

15.06.2026 – “Yritykset ovat aiempaa valveutuneempia”, sanoo Granlund Saimaan konsultoinnin asiakkuuspäällikkönä keväällä 2026 aloittanut Tiina Lensu. Hän tuo mukanaan lähes 30 vuoden…

Uutinen

“Toimintavarmuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan”, sanoo vaativien kohteiden asiakkuuspäällikkö Timo Kankaanranta

11.06.2026 – Granlund vahvistaa kiinteistöjohtamisen yksikköään erikoisosaamisella, joka keskittyy vaativiin asiakaskohteisiin, kuten datakeskuksiin, sairaaloihin ja teollisuuskohteisiin. Timo Kankaanranta aloitti keväällä 2026 yksikön…

Uutinen

Paluumuuttaja Mikko Tapojärvi kehittää kiinteistöjen elinkaaripalveluita Pohjois-Suomessa

09.06.2026 – ”Olen halunnut kehittää osaamistani, jotta pystyn löytämään asiakkaille aidosti toimivia ratkaisuja”, kertoo Granlundin tuore osastonjohtaja Mikko Tapojärvi.

Uutinen

Kohti avoimempaa rahapuhetta: näin palkka-avoimuus näkyy jo Granlundilla 

03.06.2026 – Palkka-avoimuusdirektiivillä halutaan edistää palkitsemisen läpinäkyvyyttä ja sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa. Mutta mitä palkka-avoimuus tarkoittaa käytännössä? Granlundilla vastaus näkyy jo arjessa.

Uutinen

Granlund vahvistaa turvallisuussuunnittelua yrityskaupalla TeleConsulto Tsutsunen Oy:n kanssa

01.06.2026 – Granlund Oy on hankkinut tele- ja turvallisuussuunnitteluun erikoistuneen TeleConsulto Tsutsunen Oy:n osakekannan.

Uutinen

DUCO Rakennuttaja Oy vahvistaa Granlundin rakennuttamisen liiketoimintaa

01.06.2026 – Laadukkaasta asiakastyöstään tunnettu tamperelainen DUCO Rakennuttaja Oy liittyy osaksi Granlundia 29.5.2026 tehdyllä yrityskaupalla. Granlundin rakennuttamisliiketoiminta vahvistuu kaupan myötä merkittävästi sekä…

Uutinen

Mitä tietoa etsit?