Hyppää sisältöön
UutinenRaami Arkkitehdit liittyy Granlundiin

Raami Arkkitehdit liittyy Granlundiin

20.11.2024 – Granlund laajentaa arkkitehtisuunnittelun tarjontaansa merkittävällä yrityskaupalla Tampereella. Raami Arkkitehdit Oy:n myötä arkkitehtisuunnittelun ammattilaisten määrä Granlundilla kasvaa usealla kymmenellä.

Aihepiiri
Yrityskaupat
Jaa

Raami Arkkitehdit Oy on vuonna 2000 perustettu vahvasti sairaalasuunnitteluun erikoistunut tamperelainen arkkitehtitoimisto. Jo lähes 40 asiantuntijaa työllistäväksi toimijaksi kasvanut yritys on tuttu suunnittelija terveydenhuollon kohteiden lisäksi monissa päiväkoti, asuin-, toimitilakohteissa.

Granlund on viime vuosina kasvattanut arkkitehtiosaajiensa määrää usealla yrityskaupalla eri puolilla Suomea, myös rekrytointeja on tehty.

”Raami Arkkitehdit on meille todella merkittävä lisävoimavara matkalla ensin valtakunnalliseen ja jatkossa myös kansainväliseen arkkitehtisuunnittelun liiketoimintaan. Olemme todella tyytyväisiä, että arvostamamme Raami Arkkitehdit liittyvät mukaan matkallemme”, sanoo Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi.

“Granlundilla on hyvät näkymät kasvuun”

Raami Arkkitehdit Oy:n toimitusjohtaja Rami Kolehmainen kertoo, että myyntipäätökseen vaikuttivat yhteneväiset edut niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Molemmilla on vahvaa erityisosaamista terveydenhuollon kohteiden suunnittelussa.

”Granlundilla on hyvät näkymät kasvuun: sen kansainvälistymiseen liittyvät tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja strategiaamme yhtenevät. Vaikka olemme kansallisesti merkittävä terveydenhuollon arkkitehtitoimisto, havahduimme siihen, että suurempi kasvu edellyttää leveämpiä hartioita”, Kolehmainen kertoo.

Rami Kolehmainen ja Pekka Metsi kuvattiin Raami Arkkitehtien toimistolla marraskuussa 2024. Taustalla Kirsi Kolehmainen, Kaisa-Liisa Raiskinmäki, Tapani Idman ja Kaisa Härkönen.

Granlund ja Raami Arkkitehdit ovat olleet vuosien varrella mukana useissa samoissa hankkeissa. Kolehmainen sanoo kiinnittäneensä huomiota Granlundin haluun investoida alan kehitykseen ja innovaatiotoimintaan.

”Kun olemme tehneet paljon töitä yhdessä, granlundilaisista on huokunut tyytyväisyys työnantajaansa ja työyhteisöönsä – ja he tekevät todella laadukasta suunnittelua”, Kolehmainen sanoo.

Yrityksillä on tälläkin hetkellä useita yhteisiä sairaalahankkeita, kuten Meilahden sairaalan toimenpidesiiven peruskorjaus, Päijät-Hämeen keskussairaalan RV8, TAYS:n uudistusohjelman toinen vaihe ja KYS Uusi Sydän -sairaala.

Kattavaa suunnitteluosaamista

Sopimus Raami Arkkitehdit Oy:n osakkeiden ostamisesta tehtiin 15.11.2024 ja kauppa astuu voimaan 1.1.2025. Raami Arkkitehdit Oy:n suunnitellaan fuusioituvan Granlundiin 30.6.2025.

Osakekaupan myötä Granlund voi jatkossa tarjota erittäin kattavasti arkkitehtisuunnittelun palveluja Pirkanmaalla ja sairaalakohteissa koko Suomessa. Raami Arkkitehdit jatkaa toimintaansa omissa toimitiloissaan Tampereella.

Kysy lisää

Pekka Metsi

Toimitusjohtaja
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy osaksi Granlundia

30.06.2026 – Lappeenrannassa toimiva Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy liittyy osaksi Granlundia 30.6. tehdyllä yrityskaupalla.

Uutinen

Insinööritoimisto KTS Oy osaksi Granlundia

16.06.2026 – Granlund on ostanut Insinööritoimisto KTS Oy:n osakekannan 15.6. tehdyllä yrityskaupalla. Tavoitteena on vahvistaa etenkin sähkösuunnittelun osaamista Oulun seudulla.

Uutinen

Granlund vahvistaa turvallisuussuunnittelua yrityskaupalla TeleConsulto Tsutsunen Oy:n kanssa

01.06.2026 – Granlund Oy on hankkinut tele- ja turvallisuussuunnitteluun erikoistuneen TeleConsulto Tsutsunen Oy:n osakekannan.

Uutinen

Granlund laajenee Alankomaihin yrityskaupalla

06.05.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan hollantilaisen talotekniikkayhtiön Smits van Burgstin kanssa. Tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa Alankomaissa.

Uutinen

Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy osaksi Granlundia

05.05.2026 – Perinteikäs ja hyvästä laadusta tunnettu Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy vahvistaa Granlundin arkkitehtiliiketoimintaa merkittävästi. Granlund nousee yrityskaupan myötä Suomen suurimpien arkkitehtitoimistojen kärkikolmikkoon.

Uutinen

Granlund kasvattaa rakennuttamista yrityskaupalla

03.02.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan Rakennuttajatoimisto Venttiseiskan kanssa. Yritys työllistää 14 kokenutta osaajaa Vantaalla ja Lahdessa.

Uutinen

Ohjelmistotalo Derigo osaksi Granlundia – tavoitteena digitaalinen elinkaaren hallinta

03.11.2025 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio kiihtyy. Granlund vahvistaa hankevaiheen digitaalista tarjontaansa myös ohjelmistotuotteiden osalta yrityskaupalla Derigon kanssa.

Uutinen

Granlund teki yrityskaupan Kauto Nikulainen arkkitehtien kanssa

02.09.2025 – Granlundin arkkitehtisuunnittelu kasvaa yli 100 arkkitehtiin. Kauto Nikulainen arkkitehtien yrityskaupan myötä arkkitehtisuunnittelu laajenee pääkaupunkiseudulle.

Uutinen
Kuvassa vasemmalta Granlundin Tatu Svahn, Staconin Kalevi Hämäläinen, Granlundin Topi Volama ja Pekka Metsi sekä Staconin Jonne Järvinen.

Granlund vahvistaa sähkösuunnittelua – yrityskauppa Staconin kanssa

13.06.2025 – Helsingissä toimiva haastavaan sähkösuunnitteluun keskittynyt Stacon Oy tulee osaksi Granlundia.

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?