Hyppää sisältöön
Etusivu › Uutinen › Granlund Mikkelin laajentaa talotekniikkasuunnitteluun yrityskaupalla

Granlund Mikkelin laajentaa talotekniikkasuunnitteluun yrityskaupalla

22.6.2021 – Yrityskaupan myötä Granlund Mikkeli Oy avaa suunnittelutoiminnan rakennuttamisen ja valvonnan lisäksi.

Granlund-konserni vahvistuu Etelä-Savossa uuden yrityskaupan myötä, kun Granlund Mikkeli Oy hankkii paikallisen Insinööritoimisto HTTC Oy:n osakekannan. HTTC on vuonna 2013 perustettu LVI-suunnitteluun ja -konsultointiin erikoistunut insinööritoimisto.

Yrityskaupan myötä Granlund Mikkeli Oy avaa suunnittelutoiminnan, sillä reilu vuosi sitten perustettu toimipiste on erikoistunut nykyisin rakennuttamiseen ja valvontaan. ”Tavoitteenamme on tarjota paikallisesti asiakkaille Granlundin koko palvelupakettia, joten on loistavaa saada LVI-suunnittelu nyt osaksi liiketoimintaamme”, kommentoi Granlund Mikkeli Oy:n toimitusjohtaja Olli Tirkkonen.

”Olemme tehneet Granlundin kanssa jo aiemmin yhteistyötä ja nyt tehtävä yrityskauppa mahdollistaa laajempien talotekniikkapalveluiden tarjoamisen asiakkaille yhdessä rakennuttamisen ja valvonnan kanssa”, kertoo HTTC:n toimitusjohtaja Harri Kaipainen.

Liiketoiminnan laajentamisen lisäksi Kaipainen näkee Granlund-konsernissa henkilöstölle mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan. HTTC:ltä siirtyy Granlund Mikkeliin viisi LVI-suunnittelun ammattilaista vanhoina työntekijöinä.  HTTC sulautuu Granlund Mikkeliin tulevan puolen vuoden aikana. Olli Tirkkonen jatkaa Granlund Mikkelin toimitusjohtajana ja Harri Kaipainen aloittaa LVI-suunnitteluosaston johtajana.

Granlund Mikkeli Oy perustettiin reilu vuosi sitten Suomen Controlteam Oy:n liittyessä Granlund-konserniin. Mikkelin toimipiste on tähän saakka keskittynyt erityisesti rakennuttamiseen ja valvontaan, mutta tavoitteena on kasvattaa palvelupalettia laajemmin myös talotekniikan suunnittelun ja konsultoinnin suuntaan.

Granlund-konserni laajenee kesäkuussa kolmella yrityskaupalla. Granlund Mikkelin yrityskaupan lisäksi Granlund Oy hankkii talotekniikan rakennuttamiseen ja valvontaan sekä määrä- ja kustannuslaskentaan erikoistuneen VA Optimate Oy:n osakekannan ja Granlund Lahti Oy sähkösuunnitteluyritys WE Sähkö Oy:n osakekannan. Yrityskauppatiedotteet ovat luettavissa uutisissa.

Lisätietoja:

Olli Tirkkonen, toimitusjohtaja, Granlund Mikkeli Oy, 050 408 6843, olli.tirkkonen@granlund.fi

Harri Kaipainen, toimitusjohtaja, Insinööritoimisto HTTC Oy, 050 416 0145, harri.kaipainen@httc.fi

Lue lisää uutisiamme

Granlund Oulu, Mikko Tapojärvi

Energiatehokkuustyö koskee yhä useampaa yritystä 

18.09.2026 – Kokemus energiakatselmuksista on osoittanut, että säästöpotentiaalia löytyy lähes aina. Uusi energiakatselmusvelvoite astuu voimaan syksyllä 2026. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Blogi

Tatu Silventoinen tuo kiinteistösijoitusmarkkinasta osaamista Granlundille

17.09.2026 – Kokenut kiinteistökehitysjohtaja tulee kehittämään palveluja kiinteistösijoitusmarkkinan murroksessa.

Uutinen

Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan Anna-Riikka Pehkonen-Ollilan johdolla 

14.09.2026 – Ympäristönäkökulmat ovat yhä merkittävämpi osa suuria teollisuushankkeita. Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan kehittämällä talon YVA- ja ympäristöosaamista kokeneen ympäristöasiantuntijan johdolla.

Uutinen
Rasmus Paatsalo

Mitä tekoäly osaa jo ratkaista talotekniikka-alalla?

07.09.2026 – Tekoälytyökalut ovat tulleet kuluneen vuoden aikana osaksi arjen tekemistä. Granlundin Rasmus Paatsalon mukaan AI-työkaluilla on erityisen paljon annettavaa talotekniikka-alalla, mutta…

Blogi

Granlundin kasvu jatkuu – ennätysmäärä yrityskauppoja 

17.08.2026 – Granlund on laajentunut ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana useilla yrityskaupoilla. Liikevaihdon kasvu on ylittänyt tavoitteet niin Suomessa kuin Ruotsissa.

Uutinen

Vahva asiantuntemus vie Granlundia eteenpäin

06.08.2026 – Osaavalla ja motivoituneella henkilöstöllä on ratkaiseva merkitys Granlundin tulevalle kasvulle. Toimitusjohtaja Pekka Metsin mukaan yritysostoilla konserniin haetaan vahvoja asiantuntijoita, jotka…

Blogi

Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy osaksi Granlundia

30.06.2026 – Lappeenrannassa toimiva Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy liittyy osaksi Granlundia 30.6. tehdyllä yrityskaupalla.

Uutinen

Erikoissairaanhoitaja Tiina Jouppila vahvistaa Granlundin käyttäjälähtöistä sairaalasuunnittelua

29.06.2026 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosastolle nimitetty Tiina Jouppila hyödyntää työssään käyttäjälähtöisen ja näyttöön perustuvan sairaalasuunnittelun menetelmiä sekä virtuaaliympäristöjä.

Uutinen

Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke valmistui Tampereelle

26.06.2026 – Tampereen Kalevaan on valmistunut TOAS Hippos -kortteli, Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke. Yhteisöllisessä korttelissa asuu nyt yli 700 opiskelijaa, ja kokonaisuus…

Uutinen

Insinööritoimisto KTS Oy osaksi Granlundia

16.06.2026 – Granlund on ostanut Insinööritoimisto KTS Oy:n osakekannan 15.6. tehdyllä yrityskaupalla. Tavoitteena on vahvistaa etenkin sähkösuunnittelun osaamista Oulun seudulla.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?