Talotekniikan optimointipalvelu
Talotekniikan optimointipalvelu tähtää talotekniikan maksimaaliseen hyötykäyttöön. Pystymme säästämään etäseuranta- ja analytiikkapalveluilla jopa 40 prosenttia kiinteistön energiakuluista ilman investointeja.
Talotekniikan optimointipalvelu laskee energiakuluja
Kiinteistön toiminnan varmistaminen käytön aikana on kriittisen tärkeä osa kiinteistöomaisuutesi elinkaarijohtamista. Yhdistämme alan parhaat ohjelmistot ja laaja-alaisen osaamisemme kiinteistöjen talotekniikasta, kunnossapidosta ja energiajohtamisesta.
Referenssimme osoittavat, että etäseuranta- ja analytiikkapalveluilla lasketaan energiakuluja jopa 40 prosenttia. Olemme saaneet aikaan suuria ja hyödyllisiä muutoksia esimerkiksi toimistokohteissa, kauppakeskuksissa, tuotantolaitoksissa ja kampusalueilla.
Pääsemme lopulta käsiksi ongelmien juurisyihin, mikä tuottaa kaikkein suurimmat säästöt.
Talotekniikan optimointipalvelu pureutuu talotekniikan ongelmakohtiin
Olemme luoneet kiinteistön toiminnan varmistamiseen systemaattisen toimintamallin, jolla ratkaisemme kiinteistönpidon haasteita, kuten resurssi- ja energiahukkaa. Otamme kiinteistön talotekniikan haltuun sekä paikan päällä että etänä. Käymme tekniikkajärjestelmät ja rakennusautomaation toiminnan läpi kohdekierroksilla ja käynnistämme sen jälkeen kiinteistötekniikan etäseurannan ja -mittaroinnin.
Analysoimalla energiadataa havaitsemme toimintavirheet ja poikkeamat nopeasti. Välitämme palvelupyynnöt Granlund Managerin tai muun kiinteistönomistajan käyttämän huoltokirjan kautta huoltoyhtiölle.
Yhdessä saamme olemassa olevista järjestelmistä enemmän irti, jolloin myös kiinteistönhuollon työaikaa käytetään tehokkaasti. FDD-menetelmällä (fault detection and diagnostics) pääsemme lopulta käsiksi ongelmien juurisyihin, mikä tuottaa kaikkein suurimmat säästöt.
Etäkäyttö- ja analytiikkapalvelut ohjaavat tarpeenmukaiseen ylläpitoon
Etäkäyttö- ja analytiikkapalvelujemme tavoitteena on saada aikaan konkreettisia tuloksia: laskea energiankulutusta, hallita sisäolosuhteita ja varmistaa hyvä sisäilman laatu.
Kun monimutkaisia lämmitys-, jäähdytys- ja ilmastointijärjestelmiä käytetään oikein, palveluverkoston toiminta on tehokasta ja kunnossapito tarpeenmukaista. Talotekniikan toiminnan varmistaminen kehittää myös kiinteistösi energiajohtamista, jolloin yksittäisten laitteiden ja koko kiinteistön elinkaari pitenee.
Talotekniikan optimointipalvelut

- Kohdekierrokset ja auditoinnit
- Kiinteistötekniikan etäseuranta, -hallinta ja -käyttö
- Energiankulutuksen mittarointi
- Olosuhdeseuranta
- Kiinteistödatan analysointi
- Talotekniikan energiatehokkuuden optimointi
- Kiinteistönhuollon ja palveluverkoston ohjaus
- Johdon raportointipalvelut
- Kustannusohjaus
- Energiajohtamisen kehittäminen
- Granlund Manager -ohjelmisto
Kysy lisää

Mikko Pihlström

Tamron hiilijalanjälki pieneni 250 tonnia
Digitaaliset palvelut, Granlund Manager -ohjelmisto, PTS, Huoltokirja
Teollisuus

Veritaksen kiinteistöjen energiankulutusta valvotaan Granlund Managerilla
Granlund Manager -ohjelmisto, Digitaaliset palvelut
Liiketilat ja kauppa, Toimistot

Energiatehokkuuden parannuksia digitaalisilla kiinteistöpalveluilla
Digitaaliset palvelut, Huoltokirja
Liiketilat ja kauppa
Katso lisäksi seuraavat palvelumme
Seuraa ympäristövaikutuksia ja hallitse energiankäyttöä Granlund Managerilla
Vastuullisuus on olennainen osa nykypäivän kiinteistön ylläpitoa ja rakentamista. Vastuullinen yritys paitsi pienentää energiankulutustaan ja hiilijalanjälkeään myös raportoi siitä luotettavasti ja kattavasti. Kiinteistöjen energiankulutusta on tärkeää seurata ja Granlund Manager -ohjelmiston avulla voit tehdä sen monella tavalla.

Granlund-keskitin on tehokeino mittaustiedon keräämiseen
Granlund-keskitin tehostaa kiinteistösi mittaustiedon keräämisestä ja helpottaa sen hyödyntämistä. Granlund-keskitin on moduuleista koostuva järjestelmä, joka on räätälöitävissä vastamaan tarpeitasi. Tiedonsiirto Granlund-keskittimestä onnistuu useisiin eri toimittajien kiinteistöjen ylläpidon järjestelmiin sekä rakennusautomaatiojärjestelmiin.
Granlund-keskittimen etäkäyttöyhteys mahdollistaa laitteiden ohjelmistopäivitykset, mittarilisäykset sekä järjestelmä -ja laitevikojen havaitsemisen.
AI-Energiakartoitus – laitoimme tekoälyn energiatalkoisiin!
AI-Energiakartoitus laskee ja simuloi energiatodistuksen tietojen pohjalta, millä keinoilla saadaan suurimmat energiasäästöt ja paljonko hiilidioksidipäästöjä voidaan leikata.
AI-Energiakartoituksella voi selvittää nopeasti energiatehokkuuspotentiaalin yksittäisestä kiinteistöstä tai kokonaisesta kiinteistökannasta.
Löydä lähin Granlund-toimipaikka ja yhteyshenkilö
Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?
Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.
Ajankohtaista

Miten kiinteistöjen arvo säilytetään vuokralaisten silmissä?
17.05.2023 – Liike- ja toimistotiloja jää yhä enemmän tyhjilleen, kun vuokralaiset haluavat jatkossa karsia vuokralla pitämiään tiloja. Asiantuntijamme antaa vinkit vuokratilojen arvon…
- Kiinteistöjohtaminen
- Tuottavuus

Miten tunnistat pätevän kuntotutkijan ja tilaat laadukkaan kuntoarvion?
11.05.2023 – Molempiin kysymyksiin saat vastaukset korjausrakentamisen asiantuntijoiltamme, jotka ovat erikoistuneet niin kevyempiin kuntoarvioihin kuin kattaviin kuntotutkimuksiin. Tässä viisi vinkkiä työn tilaajalle!
- Kiinteistöjohtaminen
- Korjausrakentaminen
- Ylläpito

Asiantuntijan vinkit kiinteistön arvon säilyttämiseen vaativassa markkinatilanteessa
08.05.2023 – Inflaatio ja korkojen nousu kasvattavat kiinteistöjen tuottovaatimuksia, mikä pakottaa monet kiinteistösijoittajat laskemaan kiinteistöjen arvoa. Arvonlaskua voidaan kuitenkin hallita!
- Kiinteistöjohtaminen
- Tuottavuus
- Vastuullisuus

Rakennus kuntoremonttiin?
14.04.2023 – 1960–1980-lukujen rakennukset – siinä missä ihmisetkin – saattavat kaivata pientä kuntoremonttia. Keski-ikäinen rakennetekniikan asiantuntija lähti tapamaan ikätovereitaan.
- Kiinteistöjohtaminen
- Tuottavuus

Käyttäjäpalauteportaali Feelis sisältää nyt myös Granlund Managerin palvelupyynnöt
12.04.2023 – Järjestelmien välisillä integraatioilla pyritään helpottamaan kiinteistön käyttäjien ja huollon arkea. Granlund Managerin ja Feelis-portaalin ohjelmistointegraatio mahdollistaa palvelupyyntöjen lähettämisen yhtä aikaa…
- Data ja digitalisaatio
- Kiinteistöjohtaminen

DD-selvitys auttaa hallitsemaan kiinteistökaupan riskejä
13.02.2023 – Hoiva- ja yhteiskuntakiinteistöjen omistuksen painopiste on siirtymässä sote-uudistuksen myötä yhä enemmän ammattimaisille sijoittajille. Samaan aikaan Due Diligence- eli DD-selvitysten tarve…
- Kiinteistöjohtaminen
- Tuottavuus

Hyvä asiakkuuspäällikkö ja vahva tiimi tehostavat kiinteistöjohtamista
30.01.2023 – Kiinteistöjohtamisessa kaiken keskiössä on tieto ja sen jalkauttaminen oikeiksi toimenpiteiksi, sanoo asiakkuuspäällikkö Juhana Söder.
- Kiinteistöjohtaminen
- Työnantajakuva

KONEen huoltotiedot siirtyvät automaattisesti Granlund Manageriin
25.11.2022 – KONEen ja Granlundin ohjelmistointegraation kautta KONEen huoltamien laitteiden huoltotiedot siirtyvät automaattisesti Granlund Manageriin. Järjestelmien vuoropuhelu helpottaa ylläpidon seurantaa ja raportointia.
- Data ja digitalisaatio
- Kiinteistöjohtaminen

Vastuullisuus, kiinteistöt ja raha – Mitä markkinoilla tapahtuu?
06.07.2022 – Miltä vastuullisuus näyttää juuri nyt ja mitä ESG tarkoittaa kiinteistö- ja rakennusalalla? Miten raha ohjaa nyt ja jatkossa alaa kohti…
- Hiilineutraalius
- Kiinteistöjohtaminen
- Vastuullisuus

Halton ja Granlund vievät suomalaista sisäilmaosaamista Lähi-itään
14.01.2022 – Suomalaiselle sisäilmaosaamiselle on kysyntää Lähi-idän markkinoilla. Teknologiset ratkaisumme parantavat sisäilman laatua energiatehokkaasti kuumissa olosuhteissa, ja suomalaisen sisäilmatutkimuksen tuloksia hyödynnetään terveysturvallisuuden…
- Käyttäjälähtöisyys
- Kiinteistöjohtaminen