Hyppää sisältöön
Arkkitehti Lari Ala-Pölläsen työympäristö on yhtä aikaa kansainvälinen ja paikallinen 

Arkkitehti Lari Ala-Pölläsen työympäristö on yhtä aikaa kansainvälinen ja paikallinen 

Jos on käynyt alakoulunsa Alvar Aallon suunnittelemalla kampusalueella, ei ole ihme, että arkkitehtuuri kiehtoo niin työssä kuin vapaa-ajalla. Kunniahimoisille ideoille on tilaa myös datakeskusten suunnittelussa.

Britteinsaaret on esittänyt Granlund Mikkelin ryhmäpäällikkö ja arkkitehti Lari Ala-Pölläsen uralla yllättävän tärkeää roolia. Juuri nyt hän työskentelee Isossa-Britanniassa toimivien konsulttikumppanien kanssa kansainvälisissä datakeskushankkeissa, mutta myös hänen uransa arkkitehtina sai alkunsa samalta saarelta. 

“Asuin Iso-Britannian Cardiffissa kolme vuotta, kun suoritin alempaa korkeakoulututkintoa.” 

Lari palasi Suomeen brexitin myötä ja teki maisteritutkinnon Oulussa. 

Datakeskusten lokalisointihankkeissa pääsee osaksi kansainvälistä työyhteisöä

Lari toimii datakeskusten lokalisointihankkeissa Suomeen sijoittuvien datakeskusten paikallisena vastuusuunnittelijana ja ulkomaisten suunnittelutoimistojen kumppanina. 

“Vastuullani on esimerkiksi rakennuslupaprosessit ja asiointi paikallisten viranomaisten kanssa.” 

Kansainvälinen työyhteisö on opettanut kokeneellekin arkkitehdille paljon. Monesti Granlund on hankkeen alussa ainoa paikallinen toimija, mikä tekee työympäristöstä mielenkiintoisen. 

“Jatkuva uuden oppiminen on välillä kuormittavaa, mutta uudet tilanteet ja vaihtelu myös motivoivat.” 

Vastuullista ja inhimillistä arkkitehtuuria vahvalla teknisellä osaamisella

Granlundin arkkitehtisuunnittelu yhdistää asiakaslähtöisyyden, laadukkaan arkkitehtuurin ja vahvan teknisen ymmärryksen toimiviksi ja kestäviksi tiloiksi.

Monialainen yhteistyö, paikallinen läsnäolo ja valtakunnallinen asiantuntijaverkosto varmistavat, että arkkitehtuuri on olennainen osa hankkeen onnistunutta kokonaissuunnittelua.

Arkkitehdiksi Alvar Aallon jalanjäljissä 

Lari on lapsuuden haaveammatissaan, jota ei ole osannut missään vaiheessa kyseenalaistaa. 

“Kävin ala-asteeni Jyväskylässä Alvar Aallon suunnittelemalla Seminaarinmäen kampusalueella ja muistan olleeni jo silloin kiinnostunut rakennuksista ja niiden arkkitehtuurista.” 

Kiinnostus rakennuksiin ei ole hellittänyt, ja niin myös vapaa-aika on arkkitehtuuripainotteista. Lari kirjoittaa esimerkiksi lehtiartikkeleja ja käy puhumassa seminaareissa.

Vuoden 2026 alusta alkaen Lari on ollut mukana myös SAFA:n Kilpailujen ohjausryhmässä.

“Pyrin aina pohtimaan, miten arkkitehtuurin historiasta ja teoriasta voisi ammentaa oppeja käytännön suunnittelutyöhön.”

Pyrin aina pohtimaan, miten arkkitehtuurin historiasta ja teoriasta voisi ammentaa oppeja käytännön suunnittelutyöhön.

Lari Ala-Pöllänen, ryhmäpäällikkö, arkkitehtisuunnittelu, Granlund Mikkeli

Jos Granlundilla on valmis ottamaan vastuuta, sitä myös annetaan.

Lari Ala-Pöllänen pitää tähänastisen uransa tärkeimpinä oppeina tietoa siitä, että valmiita vastauksia on harvoin tarjolla. Asioita täytyy lähteä sitkeästi selvittämään.

Urakehitys starttasi Granlundilla saman tien 

Lari on aika tuore granlundilainen, mutta urakehitystä se ei ole hidastanut. Vain puolen vuoden jälkeen hänestä tuli Granlund Mikkelin arkkitehtitiimin ryhmäpäällikkö. 

“Onhan sitä vaikea uskoa todeksi, vaikka etenemismahdollisuudesta oli puhetta jo työhaastattelussa. Pidin sitä enemmän sellaisena markkinointipuheena”, hän naurahtaa. 

Lari ei ole pyrkinyt esihenkilötehtäviin tietoisesti, mutta haaste tuntui kiinnostavalta sen vaikutusmahdollisuuksien takia. “Jos on valmis ottamaan vastuuta, sitä myös annetaan.” 

Esihenkilörooliin sai hyvän perehdytyksen Granlund Akatemiassa ja ryhmäpäällikkökoulutuksessa. Se antoi enemmän kuin vain ohjeet tuntikirjausjärjestelmien käyttöön. 

“Koulutuksessa korostettiin yhteisöllisyyttä ja kuuntelua. Samat asiat koen itsekin esihenkilönä tärkeiksi.”  

Ison talon ja paikallistoimiston parhaat puolet

Larin kokemuksen mukaan Granlundilla käy helposti niin, että jos nostaa jotain asioita esiin aktiivisesti, löytää pian itsensä kehitysryhmästä. Ketterä päätöksenteko on osa toimintakulttuuria. 

“Vaikka olemme kasvaneet paljon, aluetoimistosysteemi mahdollistaa nopean paikallisen reagoinnin ja päätöksenteon.” 

Lari arvostaa yhtä aikaa paikallisen toimiston tunnelmaa ja tiivistä työyhteisöä sekä ison talon lujaa selkänojaa projektityössä. Resursseja jaetaan aluetoimistojen kesken vastavuoroisesti. “Siinä Granlundin malli on ihan parhaimmillaan.” 

Myös korkeaa osaamista löytyy alalta kuin alalta. Lari nostaa esimerkiksi kestävän rakentamisen tiimin osaamisen ja Granlundin asiantuntijoiden roolin kansallisessa lainsäädännön valmistelutyössä. 

“Heidän osaamisensa on meille arkkitehdeille valtava etu muuttuneessa lainsäädäntöympäristössä.” 

Vaikka olemme kasvaneet paljon, aluetoimistosysteemi mahdollistaa nopean paikallisen reagoinnin ja päätöksenteon.

Lari Ala-Pöllänen, Ryhmäpäällikkö, arkkitehtisuunnittelu, Granlund Mikkeli

Datakeskusten arkkitehtuuri voi olla kunnianhimoista 

Projektityössä Lari keskittyy tällä hetkellä datakeskusten pääsuunnitteluun ja näkee siinä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Datakeskuksia ei yleensä pidetä arkkitehtonisesti kiinnostavina, vaikka kyse on usein kokonaisista kampusalueista yksittäisen datasalin sijaan. 

Moni datakeskustoimija on avoin erilaisille ideoille ja kiinnostavalle arkkitehtuurille. Luulen, että tässä on vielä hyödyntämätöntä potentiaalia.

“Moni datakeskustoimija on avoin erilaisille ideoille ja kiinnostavalle arkkitehtuurille, joka vaikuttaa niin tilaajan imagoon kuin työntekijöiden viihtymiseen. Luulen, että tässä on vielä hyödyntämätöntä potentiaalia.” 

Samaan hengenvetoon Lari muistuttaa paikallisten asiakkuuksien vaalimisesta. “Pitkäaikaiset asiakkaamme, kuten Mikkelin kaupunki, ovat meille hyvin tärkeitä, ja arkkitehtitiimillämme on paljon paikallisia projekteja julkisesta rakentamisesta teollisuuden ylläpito- ja laajennushankkeisiin.” 

Myös Larilla itsellään on paljon kokemusta julkisten tilaajien hankkeista ja korjausrakentamisesta. “Se oli itse asiassa minulle yksi syy tulla Granlundille: konsernin vahvuus korjaussuunnittelussa.”

Lopputulos paranee, kun suunnittelua tehdään yhdessä 

Viime vuosina moni arkkitehtitoimisto on liittynyt osaksi monialaisia suunnittelu- ja konsulttitaloja, ja sama kehitys näkyy Granlundilla. Se on Larin mielestä arkkitehdeille suuri mahdollisuus. 

“Granlundilla pääsee oikeasti tekemään arkkitehtisuunnittelua yhdessä muiden suunnittelualojen kanssa.” 

Tiivis yhteistyö on yhä tärkeämpää, kun projektit monimutkaistuvat ja huomioon on otettava uusia näkökulmia. Moni toimija vaikuttaa nykyään siihen, minkälaista lopputulosta tavoitellaan. 

“Uskon, että lopputulos vain paranee, kun suunnittelua tehdään yhdessä eri tilaaja- ja käyttäjätahojen kanssa.”

Arkkitehtisuunnittelussa tähtäimenä Suomen kärki 

Laria kiehtoo tulevaisuudessa mahdollisuus osallistua Granlundin arkkitehtisuunnittelun liiketoiminnan kasvattamiseen. Tavoitteeksi on asetettu Suomen kärki. 

“Se on kova tavoite, jota kohti voi kulkea montaa eri polkua pitkin.” 

Yksi kasvun mahdollistaja ovat Larin mielestä arkkitehtisuunnittelukilpailut, mutta hän uskoo myös monialaisuuteen. Jo Alvar Aallon arkkitehtisuunnittelutoimisto osoitti toimivaksi liiketoimintamalliksi, että teollisuuskohteet muodostavat perustilauskannan, joka mahdollistaa myös kunnianhimoisemmat projektit. 

“Uskon, että on hyvä säilyttää kyky toimia monenlaisissa hankkeissa monenlaisten asiakkaiden kanssa.” 

Lue lisää granlundilaisten uratarinoita

Jokaisella meistä on oma uratarinansa. Miten olemme valinneet alamme ja työpaikkamme? Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Annetaan granlundilaisten kertoa itse.

Haluatko kuulla lisää?

Lari Ala-Pöllänen

Ryhmäpäällikkö, arkkitehtisuunnittelu
Granlund Mikkeli

Lue lisää Granlundin arkkitehtien uratarinoita

Arkkitehti Lari Ala-Pölläsen työympäristö on yhtä aikaa kansainvälinen ja paikallinen 

12.06.2026 – Jos on käynyt alakoulunsa Alvar Aallon suunnittelemalla kampusalueella, ei ole ihme, että arkkitehtuuri kiehtoo niin työssä kuin vapaa-ajalla. Kunniahimoisille ideoille…

Lue uratarina
  • Arkkitehtisuunnittelu
Uratarina

Kuopion arkkitehtitiimi kuuntelee tarkkaan rakennuksen käyttäjiä

12.11.2025 – Granlund Kuopion arkkitehtien pöydillä on nähty paljon kouluja, asuinrakennuksia ja teollisuuskohteita. Kantava periaate on kuunnella tarkasti tilaajan ja rakennuksen käyttäjien…

Lue uratarina
  • Arkkitehtisuunnittelu
Uratarina

Arkkitehti Henna Paasmala vaalii suomalaista rakennusperintöä

02.10.2025 – Granlund Mikkelin arkkitehti Henna Paasmala on mukana korjaushankkeissa, jotka auttavat säilyttämään rakennusperintöä. Työssä vaaditaan taitoja, joista on apua myös sudokujen…

Lue uratarina
  • Arkkitehtisuunnittelu
Uratarina

Arkkitehti Aki Luukko löytää työn ilon haastavista projekteista

30.03.2023 – Granlund Saimaan arkkitehtiosaston johtaja Aki Luukko viihtyy projekteissa, joissa arkkitehtuuri ja talotekniikka kulkevat käsi kädessä. Työn paras palkinto on nähdä,…

Lue uratarina
  • Arkkitehtisuunnittelu
Uratarina

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?