Hyppää sisältöön
Aki Luukko, arkkitehtisuunnittelun osastonjohtaja

Aki Luukko, arkkitehtisuunnittelun osastonjohtaja

”Jos onnistuu, on palkintona asiakkaan onnellinen ilme vastaanottotarkastuksessa”, sanoo arkkitehtisuunnittelun osastonjohtaja Aki Luukko.

Arkkitehti Aki Luukko viihtyy rakentamisen parissa myös vapaa-ajallaan

Aki Luukolla oli jo ennen Granlundille tuloaan pitkä kokemus yhteistyöstä granlundilaisten kanssa Imatran Arkkitehtuuritoimiston Imarkin kautta, jossa Luukko ehti tehdä reilun parinkymmenen vuoden uran. Granlund Saimaa Oy osti Imarkin vuonna 2022.

”Muutos oli helppo, koska ihmiset olivat pääosin tuttuja ja olimme istuneet samoissa palavereissa.”

Yksi Luukon kiinnostavimpia töitä Granlundilla on tähän mennessä ollut jalkapallostadionin katsomorakennuksen suunnittelun kilpailutyö Skanskan kanssa Lahden kisapuistoon.

”Kohde on rakennuksena erityyppinen, mutta kiinnostavaa on myös toimintatapa. Tapaamme tilaajaa koko aikana vain kaksi kertaa ja teemme esityksemme heidän oletettujen toiveidensa pohjalta.”

Vapaa-aikanaankin Luukko puuhailee rakennusten parissa. Mökkeilyn, matkailun, maastopyöräilyn ja vaeltamisen lisäksi työn alla on aina jokin rakennusprojekti.

”Olen rakentanut itselleni omakotitalon ja saunan sekä remontoinut kesämökin. On opettavaista, kun pääsee itse suunnittelemaan, rakentamaan ja vastaamaan myös kustannuksista.”

Yhteen hiileen puhaltaen

Luukon mielestä on tärkeää, että arkkitehdit ja talotekniikan suunnittelijat puhaltavat yhteen hiileen ja tukevat toisiaan.

”Hieno arkkitehtuuri yksin ei auta, jos rakennuksen tekniikka ei toimi. Nykyään rakennukset ovat teknisesti niin monimutkaisia, että kaikki tekniikka on huomioitava jo alusta asti.”

Luukko viihtyy insinöörivaltaisessa firmassa hyvin. Talotekniikan asiantuntijoiden läheisyys on erittäin hyvä asia, koska kysymyksiin saa helposti vastauksen vain huikkaamalla viereiseen huoneeseen – ei tarvitse soitella ympäriinsä ja etsiä tietoja muualta. Joskus tehdään yhteistyötä myös konsernin muiden yksiköiden kanssa.

”Pitkän kokemuksen ja ammattitaidon kautta osaa jo arkkitehtina ennakoida talotekniikkatarpeita. Aina tulee yllätyksiä, muttei mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia.”

On opettavaista, kun pääsee itse suunnittelemaan, rakentamaan ja vastaamaan myös kustannuksista.

Aki Luukko

Lue lisää Granlundilaisten uratarinoita

Jokaisella on oma uratarinansa. Miten olemme valinneet alamme ja työpaikkamme? Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Annetaan granlundilaisten kertoa itse.

Mitä erikoisempi rakennustyyppi, sitä enemmän on opeteltavaa.

Arkkitehtisuunnittelu Granlundilla


Granlundin arkkitehtisuunnittelu tuottaa kustannustehokkaat, toiminnallisesti ja arkkitehtuuriltaan laadukkaat suunnitelmat.

Lajin haastavuus viehättää

Aki Luukkoinnostuu työssään haasteista. Arkkitehdille niitä tulee vastaan siitä, että eri alojen rakennusten suunnittelussa on aina omat vaatimuksensa.

”Mitä erikoisempi rakennustyyppi, sitä enemmän on opeteltavaa. Laaja-alaisuus on samalla ollut urani yllättävin asia. Arkkitehdin pitäisi olla kaikkien alojen asiantuntija ja osata kysyä oikeat kysymykset oikeilta ihmisiltä, jotta ongelmia päästään ratkomaan”, Luukko kertoo.

Jos työn alla vaikkapa teatteri, pitää arkkitehdin tutustua rakennuksen käyttäjien toimintaan tarkemmin. Miten luodaan kulkureitit eri tiloihin ja varmistetaan, etteivät esimerkiksi asujen vaihdot lavan takana kuulu katsomoon?

”Projektit, joissa pääsee oikeasti ideoimaan ja tutkimaan asioita ovat työssä parasta. Jos onnistuu, on palkintona asiakkaan onnellinen ilme vastaanottotarkastuksessa.”

Kokeneet opastavat nuorempia

Luukon työpäivät arkkitehtisuunnittelun osastonjohtajana sisältävät etupäässä projektinjohtoa ja isojen linjojen vetämistä. Varsinaista suunnittelutyötä hän ehtii tehdä noin kolmasosan työajastaan.

”Tiimissämme on kymmenkunta arkkitehtiä. Kokeneempien kanssa vaihdetaan ajatuksia ja ideoidaan, nuorempia opastetaan. Meillä on oikein hyvä tiimi, jossa on hirmu hyvä yhteishenki”, Luukko kertoo.

Töitä tehdään ennen kaikkea kuntapuolen asiakkaille Kaakkois-Suomen alueella ja hyvinvointialueelle. Lisäksi Granlund Saimaan arkkitehdeillä on yksityisasiakkaita suuryrityksistä rakennusliikkeisiin kaikilla rakentamisen osa-alueilla.

Mitä tietoa etsit?